Olen varmaan koko ikäni taistellut perfektionismia vastaan ja sen voin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä, että on kyllä aivan sairaan vaikeaa koettaa hallita jotakin omaa luonteenpiirrettään. Viime vuosien aikana olen oppinut paljon itsehillintää ja alkanut ymmärtämään, ettei kaiken tekemäni tarvitse olla ihan sitä 100% priimaa, edes niissä asioissa, joihin todella haluan panostaa. Jos siis täydellisyyden tavoittelu olisi minun koko ongelmani, olisin kai sen jo lähes ratkaissut, mutta tietenkään kyse ei ole minun kanssani ainoastaan siitä.

Sillä joka kerta, joka ikinen kerta, kun aloitan jonkin uuden projektin kanssa tai työstän uutta ideaa, minun täytyy koettaa hypätä aidan korkeimman kohdan yli. Eivätkä ne tavoitteet aina ole edes saavutettavissa, vaan pikemminkin kuin joku 160-senttinen koittamassa loikkia kahden ja puolen metrin korkuisen riman yli.

Puoliksi Jumalattaressa halusin piirtää kuvia tarinan hahmoista - ja päätin siis, että aikaa myöten piirrän hahmokartat kaikista hahmoista. Kaikista. Aloitin Kylmän Veren Kaupungin kirjoittamisen ja jo juonta hahmotellessa päätin, että tuli mitä tuli, kirjoittaisin tarinasta trilogian. Vaikka en ole ikinä edes päättänyt yhtäkään kirjan pituista tarinaa loppuun asti. Kun aloin siirtämään Chalinea-maailmaa ystäväporukan jutuista tänne I Wonderlandiin, aloitin sen mukana myös lähes tolkienmaisen maailmansuunnittelun, joka on vielä tällä hetkellä kesken ja tulee olemaan luultavasti kesken vielä vuonna 2030 -  koska aina voi tietää jotakin enemmän. Jos alan piirtämään jotakin kuvaa I Wonderlandiin, en voi ikinä piirtää mitään yksinkertaista ja helppoa ja hyvännäköistä, jonka voisi pian julkaista I Wonderlandissa. Ehei, jos sen kuvan piirtämisessä ei kestä vähintään kahtatoista tuntia, miksi edes yrittää?

Tämä Letters from Chalineaan liittyvä kuva kuningatar Azista inspiroi tämänkin blogipäivityksen. En tunne itseäni täysin kotoisaksi, kun koetan piirtopöydällä piirtää heti värillisenä asioita, sillä olen kaikkein tottunein piirtämään lyijykynillä ja harmaasävyssä. Halusin siis kokeilla tekniikkaa, jossa ensiksi piirretään harmaasävyllä ja sitten blendataan värit sisään ja otinko ensimmäiseksi työkseni jonkin helpon testauksen, jotta voisin katsoa toimiiko se oikeasti?

Vai aloitinko heti piirtämään jotain oikean maalauksen näköistä kuvaa Chalinean kuningattaresta ja hänen suojelijastaan, jossa on monimutkainen tausta ja kuningattaren hiukset ja puku ovat täynnä varjoja ja laskoksia ja kiharoita ja lettejä? Tietenkin.

Ja nyt parin kuukauden tuskailun jälkeen alan taas hyväksyä sen, että tuon pidemmälle en tätä kuvaa saa tehtyä tämän vuoden puolella ja vaikka polkisinkin hammasta purren eteenpäin, en saisi siitä muuta kuin tuskaa ja turhautumisen kyyneleitä. Ja kaikkein vähiten oppisin jotakin. 

Eli päätin tämän tähden purkaa tänne blogiin jotakin tästä ongelmastani. Osittain kertoakseni tästä tilanteesta, osittain jättääkseni itselleni jonkinlaisen muistutuksen. Aina ei tarvitse valita sitä vaikeinta reittiä vyötäröön asti lumessa ylämäkeen mennen, kun vieressä kulkee aurattu tie tai edes hyvin tallottu polku.

Eli jos tänä ja ensi vuonna I Wonderlandiin saan julkaistua jotakin piirroksia, niiden olisi parempi olla yksinkertaisia kuvia yhdestä hahmosta tai eläimestä kerrallaan, simppelisti hahmoteltuja ja ei kovin vaikeita tekniikkoja vaativia. Ja jos eivät ole, niin sitten te saatte vapaasti tsotsotella minua, kun olen tämänkin vikani unohtanut. Vaikka en saisikaan piirrettyä sen tasoisia kuvia kuin itse haluaisin, en varmaan ikinä tule pääsemäänkään sille tasolle jos koetan jatkaa samalla tavalla.

Välillä on vaikea hyväksyä, että on helpompaa nousta hitaammin portaita ylös, kuin kasvattaa siivet ja lentää perille. Mutta sitä se kai on välillä, pakollisia pettymyksiä.

Ajattelin pienen hiljaisuuden jälkeen tulla taas kertomaan hieman omasta tilanteesta, mutta vain ihan lyhyesti että ehdin vielä kirjoittamaan Kylmän Veren Kaupunkiakin. Olen ehtinyt kirjoittamaan kahdeksannesta luvusta jo yhden kolmasosan ja siitä kirjoitin hieman yli puolet yhdessä illassa, mikä antoi toiveikkaan ja positiivisen fiiliksen siitä, mihin pystynkään.

Ylipäätään fiilikset on nyt hyvät Kylmän Veren Kaupungin kanssa, koska tiedän minne olen menossa ja olen jo mukavasti yli puolenvälin juonen kanssa. Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut näin hyvin suunniteltua tarinaa, sillä tiedän sille alun, keskikohdan ja lopun (joka on tosin hieman hämärässä vielä, mutta olen tiennyt jo alusta asti, millainen se tulee olemaan). Ja olen selkeästi suunnitellut, että Variksesta ja Sagesta olisi ainesta yhteensä kolmeen kirjaan ja toisissakin kirjoissa tapahtuu niin monenlaista asiaa, että kihisen jo innosta päästä kertomaan niistäkin. Mutta yksi luku kerrallaan ja yksi pätkä kerrallaan, eiköhän se tästä.

Muiden tarinoiden kanssa taas olen hieman hidastelemassa, sillä Letters from Chalinean kanssa tuli odottamatonta takapakkia ja Puoliksi Jumalatar on jossain pakasteessa odottamassa uudelleensulattamista. Minulla oli sille juoni, mutta se tuntuu todella heikolta enkä ole ihan varma siitä, minne haluan mennä sen kanssa. Ja olen tavallaan päättänyt (juuri nyt kun kirjoitan), etten kirjoita Helga the Witchiin uutta novellia ennen kuin olen tehnyt jotakin Puoliksi Jumalattarelle. Toivottavasti saan siihen pian inspiraatiota, sillä olen juuri nyt lukemassa kaikkein uusinta Apollon-kirjaa ja vaikka niiden lukeminen ei olekaan enää ihan samanlaista kuin joskus silloin pikkuskidinä, kun Rick Riordanin kaikki kirjat oli Just Se Juttu, niin silti Riordanin puolijumalissa ja hirviöissä on aina se nostalginen ja mukava fiilis, tapahtui mitä tahansa. Lähinnä ongelmana on siis se, että haluan kunnioittaa sitä fiilistä ja kirjoittaa jotakin omaa, mutta jossa on se samanlainen puoliveristunnelma.

Ja vaikka olenkin nyt lukenut Apollon-sarjaa, aion siltikin sijoittaa Puoliksi Jumalattaren sellaiseen aikajanaan, jossa Apollon-sarjan tapahtumat eivät ole tapahtuneet tai aio edes tapahtua. Koska vaikka olenkin tavallaan päässyt jo yli joistakin juonenkäänteistä, joita niissä uusimmissa kirjoissa on tapahtunut, aion kuitenkin ignoorata Rick Riordanin valinnat ja mennä siinä suhteessa oman mieleni mukaan. Fanfiktio-yläotsikon allahan se Puoliksi Jumalatar lepää, loppujen lopuksi minun sanani on siellä laki. (Okei, ehkä en ole ihan täysin päässyt yli kaikesta tapahtuneesta, enkä välttämättä edes pääse)

Mutta niin. Muuten elämässä on koulujuttuja, esseitä, stressiä, plaa plaa plaa... Syysloma on tulossa ja stressaan sen kanssa sitä, että pitäisi ehkä jatkaa kotipaikkakunnalla autokoulun ajamista (jonka kanssa etenen etanamaisen hitaasti, koska aloitin sen vuoden "myöhässä" enkä ole kesäloman jälkeen ehtinyt sitä jatkaa). Mutta olo ei ole sen kanssa kovin innostunut ja epäilen, että saankohan lopulta edes ajokorttia (luultavasti saan, mutta stressihirviö väittää minulle toisin). Mutta senkin kanssa pitää mennä askel kerrallaan ja ehkä tästä suosta lopulta ulos rämmitään. Lukion viimeistä vuotta on kuitenkin enää jotakin kahdeksan kuukautta jäljellä, minkä jälkeen odottaa vapaus - ainakin hetkeksi. 

Sitä odotellessa,

-Ai-

Ja koska siis haluan käyttää Letters from Chalinean kanssa montaa erilaista fonttia, jotta eri "kirjoittajat" on helpompi tunnistaa toisistaan, olen käyttänyt ulkoista sivua kirjoitusprosessiin ja kopioinut sitten koko koodin tänne Weeblyyn, koska sitä tänne onnistuu erikseen laittaa (kuten esimerkiksi tuon gifin, joka kuvastaa tämän hetkistä motivaatiotasoani). Koska minun on pitänyt temppuilla useamman kuin yhden sivuston kanssa, virheitäkin on sattunut tavallista enemmän.

Juuri äsken löysin kuitenkin suurimman virheen mitä  on tähän mennessä sattunut.

Palasin tänään, kuten tavallisestikin, kirjoittamaan Letters from Chalineaa ja kun menin uusimman luvun ääreen, ärtymyksekseni huomasin, että kaikki aivan vasta kirjoittamani oli kadonnut lies monennenko kerran. Koska LfC:aan pitää teksti lisätä koodina, sitä ei voi jatkaa mitenkään järjestelmällisesti, vaan aina kirjoittamisen jälkeen on helpointa korvata koko vanha koodi uudella. Muistin, että olin edellisellä kirjoituskerralla käynyt katsomassa edellisiä lukuja ja tarkistamassa niissä tapahtuneita asioita.

Tietenkin kaikkein pahin oli sattunut. Olen uusimman luvun lisäksi poistanut nyt linkit myös Letters from Chalinean toiseen ja kolmanteen lukuun, sillä olen korvannut kaiken niihin aiemmin kirjoittamani tällä hetkellä keskeneräisellä luvullani...

Toinen luku minulla on tallessa ulkoisessa arkistossani, mutta kolmas luku... ei. Minulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin koota itseni kasaan, kopioida toinen luku takaisin tänne, kirjoittaa koko kolmas luku uusiksi ja jatkaa sitten entiseen tapaan.

​Mutta ei tänään. Ei tänään...

-Ai, jolla on jo ennestäänkin tarpeeksi huolia-

Lakritsipiippu Isengardista haastoi minut vastaamaan tähän haasteeseen, ja tietenkin koska olen aivan koukussa kaikenlaisiin syvällisiin haasteisiin, joissa pitää vastailla erilaisiin random kysymyksiin, ajattelin vastata siihen heti. Jos luette ja kiinnostaa tarttua itsekin haasteeseen, saa niin minun puolesta vapaasti tehdä. Haastan kuitenkin myös ainakin scepticin Perhosefektistä ja Naginin Tarinapuusta.  Kysymykset vaikutti ensitutustumisella jo mielenkiintoisilta, joten eikun vastailemaan!

Olen sinkku ja ollut sellaisen koko tähänastisen elämäni ja näillä näkymin ikuisuuksiin asti. En vain ole ikinä ollut niiin kiinnostunut pojista, että olisin metsästänyt itselleni omaa tai panostanut mitenkään erityisesti poikia varten. Sitä paitsi en muutenkaan tutustu kovin hyvin ihmisiin, saatika poikiin, joten mistä ihmeestä minä edes jonkun löytäisin? Taikuudellako?
Ainakin tähän mennessä mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän sinkkuna oleminen on minua haitannut. Jossakin vaiheessa se häiritsi enemmän, kun olin toivottomasti ihastunut ja tiesin, että kyseessä oli toivoton tilanne, mutta nyt osaan oikeasti nauttia yksinelämisestä ja teidän, että se sopii minulle parhaiten. Tarvitsen niin paljon itselleni omaa tilaa ja nautin muiden seurasta parhaiten silloin, kun saan itse valita milloin olen heidän kanssaan. Siihen siis riittävät kaverit ja perhe ihan hyvin. Lisäksi rakastan itsenäisyyttä ja sitä, että saan päättää mitä teen ja milloin, eikä ole paljon asioita, jotka sitovat johonkin yhteen paikkaan tai elämäntapaan.
Ehkä kaikkein tärkein syy, miksi en ole ikinä seurustellut on se, että mitä vanhemmaksi kasvan, sitä korkeammalle standardini vain nousevat. Tulevan kumppanini pitää olla ainakin huumorintajuinen, seikkailunhaluinen, aina valmis johonkin uuteen, hyvä kuuntelija, syvällinen ajattelija, toivottavasti myöskin lukutoukka tai muuten taiteellinen, sellainen ihminen jonka kanssa voin olla 100% oma itseni ja sellainen, joka tykkää puhua asioista eikä pelkää vakavia. Ehkä tässä tapauksessa tuolla jossakin on minulle Se Yksi, koska ainakin 99,99% pojista, joita arjessa tapaan, feilaa standardeissani heti kättelyssä. En tiedä mikä oikeus minulla on olla näin nirso - johtuu ehkä siitä että tiedän olevani itsekin ihmiskunnan kermaa, enhän minä ketä tahansa voi kelpuuttaa. (just kidding)
(Tästä tulikin aika pitkä vastaus, mutta en ole ikinä aiemmin kirjoittanut tästä mihinkään, joten ehkä se sallitaan)

Jos mun tän hetkiset tulevaisuudenhaaveilut pitää paikkaansa, olen just valmistunut koulusta ja aloittelen työtäni oikeuslääketieteellisenä patologina, mutta se on vielä aika kaukaa haettua ja epävarma haave. Kuitenkin haluaisin olla jossakin työssä tai tilanteessa, jossa tunnen itseni aina välillä todella onnelliseksi ja tiedän, että käytän omia henkilökohtaisia kykyjäni johonkin hyvään tarkoitukseen ja se suo minulle tyydytystä. Olisi myös kiva, että olen onnistunut löytämään itselleni jonkinlaisen arkirutiinin joka tuo minulle onnea, mutta että sen lisäksi olisin ehtinyt vaikkapa matkustella ja kokea erilaisia seikkailuja.
Toivoisin myös, että koska olen tällä hetkellä ainakin terve ja hyvässä kunnossa, ettei se siitä lähtisi ainakaan huonompana suuntaan.

1. Kun joku ihminen on niin keskittynyt itseensä tai omaan juttuunsa, ettei tajua ettei muilla paikalla olijoilla kiinnosta vähääkään tai että muut tuntee itsensä siinä tilanteensa epämukavaksi. Siihen liittyy usein myös epähumoristiset "vitsit", loukkaavat jutut, jne. Niinku, read the room, dude! Ei se ole niin vaikeaa pistää show välillä tauolle.
2. Riitasoinnut ja epävireet. En usko että minulla on mikään absoluuttinen sävelkorva tai mikään sellainen, mutta joskus jos joku esimerkiksi laulaa täysillä melkein muttei ihan nuotilleen, tunnen sen melkein fyysisenä kipuna. Tämä oli aika random vastaus, mutta tuli vain mieleen.
3. Naiset/tytöt, jotka potkii toisia naisia/tyttöjä alas, jotta itse saisivat olla ylempänä. Ylipätäänkin sellaiset ihmiset ärsyttävät, mutta erityisesti kun kyseessä on naiset. Eikö riitä, että meillä on jo muutenkin paljon vastustettavaa, nytkö meidän pitää taistella toisiammekin vastaan?
​4. Tällä hetkellä ärsyttää se, että ilmeisesti A Court of Thorns and Roses -sarja (Sarah J. Maasin kirjoittama) aiotaan kääntää suomeksi ja minä satun vihaamaan koko sarjaa sydämeni pohjasta. Siinä on niin monia juonikuvioita, joita inhoan ja kaikki hyvä mitä siitä löytyy katoaa kaiken muun paskan alle, ettei sitä lapioimallakaan löydä. (En yleensä käytä rumia sanojan mutta tämä on ansaittu poikkeus.) Ehkä jotkut siitä tykkäävät ja se tuo joillekin iloa kun ilmestyy suomeksi, mutta minusta se on ihan Twilightin tasoista tavaraa. Please stop. 
5. En tiedä, mikä olisi suomeksi vastine, mutta bandwagon hating. Se mene aina yli, varsinkin internetissä, ja usein sen alkusyy on jokin naurettavan pieni juttu. Jotkut ihmiset ansaitsevat, että heille kerrotaan, että he tekivät jotakin todella väärin, mutta ei ole myöskään oikein, että jonkun ihmisen yltiöpäinen vihaaminen on trendikästä. 

Uskonto on minulle oikeasti aika tärkeää ja kulkee mun arjessa lähellä (ja kirjoittamisessakin, en tiedä huomaako sitä), mutta se ei ole erityisen näkyvää koska kaikkein tärkeintä minusta uskonnossa on se, että se on henkilökohtaista. Uskonnosta puhutaan niin paljon ja jotkut ihmiset yrittää niin epätoivoisesti käännyttää tai pakottaa ihmisiä omaan uskontoonsa, että se tuntuu itsestäkin kamalalta. Ei ketään voi pakottaa taivaaseen jos ne ei halua, ei ketään saa jankuttamalla uskomaan Allahiin tai jedeihin jos ne eivät itse sille avaa korviaan. Ei väkivalta eikä suostuttelu auta niin henkilökohtaisissa peruskysymyksissä, ihmiset on olleet täällä vaikka kuinka kauan eikä vieläkään tajua sitä, ilmeisesti.
​Yksi pahimmista on ehkä jotkut hyvin uskonnolliset perheet, joissa vanhemmat pakottaa lapsensa seuraamaan jotain todella tiukkoja sääntöjä ja sitten lasten pitää esimerkiksi paeta tai joutua perheensä hylkäämäksi, jos ei halua olla siinä uskonnossa enää (tätä näkyy kyllä niin kristillisyydessä kuin islamissa kuin muuallakin, ei tässä auta ketään sormella osoitella). Siinä on vain jotakin niin sydäntä särkevää, koska kasvatuksella on niin iso merkitys siihen, mitä meistä lopulta tulee.
Usein kun uskonnosta puhutaan, keskiössä on ne ulkoiset ja muille näkyvät merkit, esim. uskontokiistat, tiukat säännöt, skandaalit ja tekopyhyys jne, mutta usein unohtuu juuri se uskonnon henkilökohtaisuus. Että se tuo pohjan elämälle ja tukee ihmistä tuli mitä tuli. Että se tuo ihmisiä yhteen ja tuo mukanaan iloa ja onnea, silloin kun se on tehty oikein ja on aitoa. (En koeta käännyttää ketään, älkää huoliko, tuo on vain minun näkökulmani.) Ulospäin omassa elämässäni uskonto näkyy ehkä eniten omissa valinnoissani.

Suklaa, koska suklaa on ihanaa. Tai sitten jokin hyvä, kermainen keitto - koska se lämmittää sekä kehoa että mieltä ja tulee turvallinen olo.

(Näitä kysymyksiä on niin paljon, että olen vielä puolen yön aikaan tällä jos käytän 20 min jokaisessa, joten nyt tulee lyhyitäkin. Jos menee pitkään, jatkan kyllä vasta huomenna.)

Ei mahtanut olla yhtäkään ylitse muiden -lelua, mutta muistan yhden Baby Bornin, jonka sain kummisedältäni joululahjaksi ja jonka nimi oli Pete. En tainnut sillä niin paljon leikkiä, mutta se oli ainakin MINUN. (Ainakin ne, jotka ovat perineet isosiskoilta ja/tai -veljiltä paljon tavaroita ymmärtävät, mistä puhun.) Vietin kuitenkin tietääkseni enemmän aikaa leikkien erilaisia mielikuvitusleikkejä ja majaleikkejä, joten leluja niissä ei niin paljon tarvittu.

En tiedä, onko minulla kovin paljon niitä, koska yleensä jos tykkään jostakin niin hyväksyn sen huolimatta siitä mitä se on ja nautin siitä täysin rinnoin. Ehkä tavallaan tosi musta huumori ja oikeista murhista ja rikoksista kertovat kirjat/sarjat, koska tiedän että on ehkä hieman kyseenalaista, että tykkään niistä niin paljon, mutta jos aion leipoa siitä jotenkin mulle tulevan ammatin, niin kai se on sallittua?

En tiedä siitä, miten mielenkiintoisia nämä ovat, mutta koetetaanpa. Ja näitä oli muuten erityisen vaikea miettiä, arvostakaa työni tulosta.

1. Omasta mielestäni ainakin olen hyvä tähtäämään. Osaan ampua jousipyssyllä kohtuullisesti, heittää veistä (ja kyniä, tikkuja, keppejä jne.) ja ampua ilmakiväärillä ainakin siedettävästi. Ainakin minulla on kykyjä (aktiivinen harjoittelu auttaisi tietenkin vielä enemmän). Kerran vuosia sitten kun olin ihan innostunut veitsenheitosta, heitin yhtä ystävääni lyijytäytekynällä otsaan. Se osui keskelle otsaa, lyijy edellä - mitään pientä jälkeä suurempaa ei onneksi tullut, mutta jos se kynä olisi mennyt hiemankin alaspäin ja jommalle kummalle puolelle, asiat olisivat voineet mennä todella pieleen...
2. Olen syntyjäni vasenkätinen, mutta olen opetellut kirjoittamaan myös oikealla kädellä suhteellisen sujuvasti (vielä välillä hieman vapisevaa, jos en keskity kunnolla ja  hidasta myös) ja muutenkin osaan tehdä asioita oikealla lähes tai yhtä hyvin kuin vasemmalla kädellä. En kuitenkaan osaa kutoa vasenkätisesti, sillä mummi opetti minut tekemään samalla tavoin kuin hän itsekin eli oikeakätisesti.
3. ​Opin lukemaan ennen esikoulua ja luen vieläkin varmaan keskitasoa nopeammin. Eskarin aikana luin ensimmäisen Harry Potterini ja vieläkin vuodessa tulee luettua enemmän kuin 120 kirjaa. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että luen montaa kirjaa samaan aikaan, mutta on se siltikin kai aika paljon.
4. Minulla on elämäntavoitteenani oppia puhumaan sujuvasti/ymmärtämään yhdeksää kieltä. Tähän mennessä osaan (todella) hyvin suomea, ruotsia ja englantia. Lisäksi opiskelen/olen opiskellut iiriä, koreaa, vanhaa valyriaa ja latinaa. Lisäksi ainakin haluaisin opiskella havajia ja islantia. Haluan opiskella kieliä, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisen kuuloisia tai kauniita ja/tai hieman harvinaisempia, enkä sellaisia, joista on minulle jotenkin erityistä hyötyä. Koreaa opiskelen siksi, koska halusin opetella ainakin yhtä kieltä, jossa käytetään jotakin muuta kirjoitussysteemiä kuin latinalaiset aakkoset (ja kiinaan ja japaniin verrattuna koreaa on helppo lukea, koska siinäkin on omat aakkoset ja systeemi).
5. Haaveilen paljon kuvitelluista ihmisistä ja rakennan todella paljon parakosmoksia. Liittyy ehkä jotenkin siihen, että kirjoitan(?). Jos joskus näytän siltä, että olen ajatuksissani, en luultavasti ole paikan päällä ollenkaan, vaan jossakin Chalineassa tai Keski-Maassa. Onko harvinaista, että lukion kolmosluokkalaisella on vielä mielikuvituskavereita? Jos on, niin saatte kyllä repiä ne irti vasta minun kuolonkankeista käsistäni.​
6. Vaikutan ehkä päällisin puolin joltakin haaveilevalta lukutoukalta, mutta olen myös erittäin kiinnostunut joistakin todella ällöistä jutuista, kuten lihan ja kudosten leikkaamisesta/ompelemisesta, paiseiden puhkaisusta ja sen sellaisesta. Vitsailenkin välillä, että kuolinsyyntutkijana saisin ainakin käyttää "psykopaattisia taipumuksiani" hyvään sen sijaan että itse rupeaisin sarjamurhaajaksi.
7. Yksi toteutumattomista haaveistani on saada harrastaa ratsastamista. Olihan minullakin se hevoshulluvaihe, jossa luin niin paljon tietokirjoja ja hevossarjiksia, että tiesin hevosista "käytännössä kaiken", vaikka sellaisen selässä olin ollut vähemmän kuin yhden käden sormien verran. Se ajatus unohtui sitten kasvaessa joksikin aikaa, mutta nyt tuntuu taas siltä, että kyllä minä vielä joskus... olin sitten kaksikymmentäviisi tai seitsemänkymmentä.
8. Olen muuten kasvanut ja asunut maalla/maatilalla aina siihen asti, että muutin lukioa varten toiselle paikkakunnalle. Se on niin perusasia, että itsekin unohdan sen välillä, mutta tajusin etten ole sitä täällä varmaan kertonut. Olen siis ihan maalaisjuntti, varsinkin kun vertailen itseäni kaupunkilaisluokkakavereihini. Ei niillä kellään ole tainnut olla viisivuotiaana nimikkolehmää, minullapa oli :D 
9. Elämänasenteeni on: "Don't give any shit, but don't take it either" ja työskentelen myös sen eteen. Koetan siis olla ihan kaikille ystävällinen ja ymmärtävä, mutta tavallaan haluan, että joku koettaisi joskus olla minullekin ilkeä, jotta voisin näyttää taas niille kaapin paikan. Joitakin kertoja on ollut, että olen sosiaalisesta ujoudestani huolimatta onnistunut sanomaan jotakin tai vastustamaan, vaikka kukaan muu ei niin tekisi. Muistelen niitä badass momentsejani vieläkin ihan ylpeänä, vaikkei ne niin isoja kenties ole ollutkaan. 
10. Tylypahkatupani on (ehdottomasti) Korpinkynsi, sillä jahtaan tietoa kuin metsästäjä jänistä. Kiinnostun aina jostakin uudesta random faktasta tai jutusta ja sitten googlailen ja selvitän koko asian pohjamutia myöten. Myöskin tarinoita aloitellessani ja kirjoittaessani minulle pitäisi kai laittaa jokin kirjoittajan vastine kuonokopalle/käsiraudoille, koska menen aivan sekaisin taustatutkimusteni kanssa. Ja kehtaan vieläpä nauttia siitä.
11. Teen todella paljon to do -listoja - ja toteutan ne. Teen aina edellisenä iltana tai aamulla päivälle listan asioista, joita pitää tehdä ja sitten ruksitan ne pois kun olen tehnyt. Lisäksi teen myös pidempiaikaisia tavoitteita ja usein onnistunkin tekemään. Ei se aina ole niin helppoa ollut, mutta nyt itsenäistyttyäni olen alkanut sitä oppimaan yhä paremmin ja paremmin. Ei sellainen kaikilta onnistu eikä se kaikille sovi, että suunnittelee tarkasti kaiken eteenpäin, mutta minun luonteeni on sellainen, että tarvitsen jonkinlaista järjestyksen ja rutiinin tuntua kaiken kaaoksen keskelle pitääkseni itseni järjissäni. Sitten kun tuntuu siltä, että kaikki langat on käsissä, voi alkaa tekemään asioita myös spontaanisti ja ilman mitään syyllisyydentunnetta.

Harry Potterit ehdottomasti, koska niitä kirjoja on seitsemän eikä niistä voi ikinä muistaa kaikkea ja niissä on niin monta pikkujuttua, jotka on taas kiva muistaa uudestaan.
​Olen lukenut myös Stephenie Meyerin Vieras -kirjan ainakin kolmesti läpi ja tykkään siitä ideasta ja toteutuksesta niin paljon, että voisin kyllä lukea uudestaankin vaikka heti. Vaikka onkin Twilightin kirjoittajalta, silti yllättävän hyvä ainakin minusta.

Sitä, että valvoin ensimmäisen ja (toivottavasti) viimeisen kerran elämässäni koko yön läpi ysiluokan yökoulussa, päädyin tilaan joka vastaa suunnilleen yhden promillen humalaa ja kirjoitin yhdelle puolituntemattomalle ihmiselle kilometriviestin, jossa purin ajatuksiani ja avauduin itsestäni,  ja lähetinkin sen vielä. Väsymys tekee ilmeisesti huonoa minun impulssinvaimennuskyvyilleni, mikä on vähän paha koska käytännössä koko elämäni perustuu siihen, että pysyn 24/7 kontrollissa omista teoistani... En sen jälkeen ole enää kovin usein ihmisille avautunut, varsinkaan sellaisille, joita en tunne todella hyvin.
Muistelen tapausta vieläkin kauhulla iltaisin ja haluaisin motata mennyttä itseäni naamaan.

Vuosi sitten olisin ehkä vastannut Game of Thrones, mutta nyt ehdoton vastaus on Brooklyn Nine-Nine. Se on niin täynnä huippuja juonenkäänteitä, erilaisia hahmoja, luonnollisia hahmonkehityksiä ja interaktioita sekä tietenkin aivan täynnä justiinsa minulle sopivaa huumoria. Olen katsonut sen läpi jo kahdesti (ja katson varmasti vielä 100 kertaa uudestaankin), ja siltikin nauran vielä vedet silmissä.

Kaksi vuotta sitten muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa ja uudelle paikkakunnalle, joten sen jälkeen olen varmasti kasvanut ja itsenäistynyt todella paljon. Olen oppinut ainakin sen, etten halua enkä aio kasvaa koskaan vanhaksi.

Oho, tähän kysymykseen en kyllä osaa vastata, koitin miten kovasti tahansa. Lähinnä ongelmana on se, että ajattelen ainakin melkein kaikkien julkkisten olevan todella kauniita/komeita ja nyt kun koetan miettiä ainoastaan kymmentä henkilöä, meinaa tulla blackout. Ainoa, joka tulee mielee on Natalie Dormer, koska sen vino hymy on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Tykkäänkin yleensä enemmän sellaisista ihmisistä, joissa on jokin erityispiirre joka tekee heidät erottuviksi, sellaisen perus(plastikki)kauniin sijasta.

Ensinnäkään en kai tuhlais, vaan järkevänä ihmisenä pistäisin suurimman osan siitä säästöön ja kasvattamaan korkoa. Siitä sitten riitäisi vuosikausiksi iloa minulle ja muillekin, koska voisin jaella rahaa jatkuvasti ystäville ja sisaruksille ja hyväntekeväisyyteen. Itse tuskin käyttäisin kovin paljon siitä rahasta, hankkisin itselleni todennäköisesti jonkin pienen paikan maailmasta, johon asettua, rakennuttaisin sinne minikodin ja sitten se olisi siinä. Kirjoja kai ostaisin silloin tällöin ilman huolenhäivää, mutta se tuskin lopulta kasvaisi niiiin isoksi summaksi, että ihan tuhlarista kävisi. Ja jättäisin itselle eläkevaroja, että voin vanhana elää huoletta ja jättää vielä perintöäkin esim. kummilapsille.

Sitä, kun teininä ja lapsena oli niin paljon vapaa-aikaa, eikä tarvinnut huolehtia niin paljon tulevaisuudesta kuin nyt. Ehkä johtuu siitä, että olen nuori aikuinen ja opettelen just kaikkea tätä itsenäistä elämää ja sen seassa luovimista vaikka haluaisinkin olla vielä lapsi. Mutta jos saisin takaisin saman aikataulun ja samat elämänpuitteet kuin lapsena, ottaisin siitä kyllä kaiken irti. 
(Tämä kaipaus johtuu kai myös siitä, että töiden takia en ole kuukauteen ehtinyt viettämään kovin paljon vapaa-aikaa, varsinkaan lukemisen parissa. Ja silloin, kun en saa lukea, en kyllä saa tehtyä mitään muutakaan.)

Neljä parasta kaveriani ainakin, koska jos on pakko sosialisoitua, niin ainakin voin tehdä niin tuttujen ihmisten kanssa. Sitten mummi ja pappa, jotka molemmat kuolivat silloin kun olin vielä siinä 5-7 vanha. Olisi kiva, että ne saisi nähdä, millainen minusta on kasvanut nyt (en ole ajatellut tätä aiemmin ja yhtäkkiä alkoi itkettää - no, itketään sitten). Sitten ehkä yksi ystävä, jonka kanssa asuin vuoden samassa kämpässä, mutta en ole enää pitkiin aikoihin nähnyt ja kunnolla saanut viettää aikaa ja keskustella. Sitten (koska en enää keksi ketään tiettyä), kolme yllätysihmistä: sellainen ihminen, joka olisi minulle täydellinen elämänkumppani (koska olen niin laiska, että en jaksa etsiä itse); sellainen ihminen, jonka kanssa olen joskus ollut tuttu tai puolituttu ja jonka kanssa olisin tullut todella hyvin toimeen jos vain oltaisiin saatu aikaiseksi kunnolla tutustua; lisäksi vielä tulevaisuudesta joku ihminen, jonka tulen vielä joskus tapaamaan ja ystävystymään. Lisähaaste olisi, jos en tietäisi etukäteen, kuka niistä on kuka. 
Menu olisi ehkä, että yhdessä laitettaisiin jotakin ruokaa ja sitten syötäisiin. Ehkä lohikeittoa tai jotakin muuta, jossa ei ole punaista lihaa (koska yksi ystävistäni ei sitä syö ja ei muutenkaan jaksaisi ehkä mättää lihaa ähkyksi asti).

HUH, kun oli pitkä haaste vastata! Piti oikeasti ihan kunnolla kaivella aivoja ja etsiä joihinkin kysymyksiin vastausta. Pohtimista ainakin riitti... ja vastauksistakin taisi tulla suurimmassa osassa aika pitkiä. Kolme päivää minulla tähän vastaamiseen meni (tosin ne päivät olivat muutenkin kiireisiä), mutta selvisin ainakin tähän asti.
Jos selvisit itsekin tänne, niin onnittelen. Mitäs jos seuraavaksi ottaisit itsekin haasteen vastaan tai jos pari kysymystä kiinnosti erityisesti, niin kommentteihin saa vastata ja perustella. Olisi todella kiva kuulla teidänkin mielipiteitä ja ajatuksia! 

Heinäkuu on nyt syöksylähdössä ja minunkin kesäni vaihtaa nyt hieman eri vaiheelle, kun kuukauden kestävät kesätyöt alkavat. Asuntojahti ensi syksyä varten painaa päälle ja soittaa ärsyttävästi hälytyskelloja koko ajan jossakin tuolla mielen syvyyksissä, joten jos sen saisi mahd. pian alta pois niin olisin kiitollinen. Lisäksi ilmottauduin parin päivän miettimisajalla autokouluun ja ilmeisesti sinne ollaan nyt menossa, oli jo aikakin kyllä. Pelottaa vain hieman, että millainenhan kuski minustakin harhailevasta haaveilijasta tulee (helpottaa se tieto, että kyllä minuakin huonompia kuskeja varmaan on sentään).

Kaiken tämän hyörinän keskellä (hyvästi rentouttava kesäloma) koetan silti priorisoida tänne kirjoittamista ja toivottavasti sitten kykenenkin siihen. Viikonloppuna olin reissussa  ja sen takia pidin pienen tauon kirjoittamisesta (joka tuntuu noin viiden vuoden mittaiselta) ja toivottavasti tämän blogitekstin kirjoitettamisen jälkeen pääsen taas kirjoittamisessa täyteen vauhtiin tässä parin päivän sisällä.

Tämä oli nyt tällainen lyhyt elämänpäivitys, koska sen suurempia infoja kirjoittamisesta ei ole, mutta toivottavasti niitäkin tulee vielä ennen koulun alkua! (Anteeksi, että mainitsen koulun ja kouluhommat näin usein, pitäkää te muut opiskelijat rauhassa lomaa kaikesta sellaisesta!)

​-Ai-

Kesä on täällä ja kuten varmaan lähes kaikki muutkin, olen heti repsahtanut täyteen lomamoodiin. Sen verran selkärankaa olen saanut pidettyä, että olen jaksanut tehdä joka päivä aivan hieman joitakin kesälle järjestämiäni koulutehtäviä (niitäkin vain siksi, koska pakko on ellen halua syksyllä kuolla). Mutta muuten jos olen joka toinen päivä tälle sivustolle onnistunut ilmestymään ja kirjoittamaan ainakin yhden (1) sanan, niin olen luokitellut sen täydelliseksi suoritukseksi. 

Syystäkin siis kaikki muu paitsi tarinoiden hidas edistäminen on jäänyt hieman toiselle sijalle.

Tällä hetkellä kirjoitan mielentilasta riippuen kolmeen eri tarinaan: Kylmän Veren Kaupunkiin sen seitsemättä lukua, Letters from Chalineaan lisää tapahtumia ja uutta novellia, joka tulee liittymään uuteen novellikokoelmaan, eli Helga the Witchiin. (Muuten, olen vielä kahden vaiheilla tuosta nimestä. Toisaalta visuaalisesti Helga the Witch näyttää hienommalta ja olen ehtinyt tehdä sellaiset esittelykuvat jo, mutta toisaalta haluaisin pitää suomenkielisten tarinoiden nimet suomenkielisinä, vaikka LfC:n kohdalla repsahdin. Miltä siis Noitatyttö Helga kuulostaa?)

Ehkä voisin avata hieman enemmän Helga the Witchin ideaa tässä ja kenties sillä tavalla mainostaa sitä etukäteen (olen vielä pahasti kesken taustatutkimusten ja ensimmäisen novellin kirjoittamisen kanssa, mutta eiköhän sekin siitä aikanaan). Noidat ovat pitkän aikaa itseäni kiinnostaneet, varsinkin modernit noidat, mutta joka kerta kun niistä kertovia kirjoja olen lukenut, en ole ollut todella tyytyväinen siihen, miten noitia on niissä kuvailtu. En sano, että olisin mikään ekspertti noituuden ja noitakirjojen alalla, mutta minulla itselläni on jäänyt hiertämään se, miten selkeästi noitavainojen vaikutus näkyy vieläkin siinä, miten noitia kuvaillaan - vaikka kyse olisikin positiivisesta kuvauksesta.

Noitavainojen ajalla noidista leviteltiin lies minkälaisia huhuja (mustat kissat, luudilla lentäminen, muodonmuutokset, noitasapatit, erilaisia tuntomerkkejä noidista itsestään kuten sotkuiset hiukset ja syylät, jne.). Huhujen tarkoituksena oli kenties se, että ketä tahansa yhteisölle jotenkin epämieluisaa naista voitaisiin syyttää "perustellusti", mutta vielä tänäkin päivänä nuo tuntomerkit yhdistetään selkeästi noitiin, vaikka ne ovatkin voineet saada alkunsa pelkästään noitienvastaisesta propagandasta. Tuskin on täysin väärin käyttää näitä asioita omassa tarinassaan, mutta minua ne hierovat aina jokseenkin vastakarvaan. 

Itse näen asian niin, että koko noitavainojen perusideana on ollut tieto ja siitä taisteleminen. Ennen kuin kristinuskossa valtaapitävät alkoivat haalia lisää valtaa lietsomalla yleistä pelkoa ja vihaa noitia kohtaan, noidat ja heidän symbolinsa olivat yleisesti kunnioitettuja ja arvostettuja - heidän omistamansa teidon takia. Ennen modernia lääketiedettä (joka myöskin taisi syntyä samoihin aikoihin noitavainojen kanssa, sattumaako?) yksi noitien tärkeimmistä tehtävistä oli toimia yleislääkäreinä ja kätilöinä. Noidilla oli tietoa, joka ehkä tavallisen kansan silmiin näytti taikuudelta, ja tuon taianomaisen tiedon vuoksi heillä oli varmasti oma osansa vallasta ja ihmisten kunnioitus. 

Minusta se siis onkin noituuden ydin. Tietää asioita, joita muut eivät tiedä. Nähdä asiat selkeästi kokonaisuudessaan. Nähdä tasapaino eri asioiden välillä. Tietää tärkeitä faktoja, mutta myös yleismaailmallisia asioita elämästä ja kuolemasta. Kenties noitien taikuus on todellakin taikuutta, tai sitten pelkkää hienoksihiottua tietoa ja taitoa - kun taas paholaisenpalvonta ja demonit ovat taas selkeästi noidanmetsästäjien käyttämä tekosyy ja paniikinlietsontakeino. Ehkä olen väärässä, ehkä oikeassa, mutta ainakin minulle on herännyt halu kertoa oma versioni tästä tutusta aiheesta.

Jos teillä siis kiinnostaa saada selville, miltä noituus minun maailmassani näyttää, saapukaahan vain lukemaan, jahka ensimmäisen novellin saan uunista ulos.

Tästä tulikin sen verran pitkä postaus, että ehkä on paras päättää tähän. Kesä vaikuttaa lupaavalta (lukuunottamatta kotikylällä tapahtunutta kamalaa hukkumistapausta ja rakkaan kissan katoamista) ja vaikka huonojakin asioita on tapahtunut, paljon on vielä edessä. Ja toivottavasti osan tästä kesästä ehdin käyttää siihen, että saan kirjoitettua tänne.

-Ai-

Lakritsipiippu Isengardista haastoi minut vastaamaan tähän uuteen tägiin ja pitihän minun heti siihen tarttua! Kysymyksiä on seitsemän ja tarkoituksena on ilmeisesti haastaa aina yksi uusi henkilö vastaamaan (ja kai tähän voi vastata haastamattakin, jos sellaisen innostuksen saa). Itse haastan tällä kertaa Naginin Tarinapuusta.  Mutta ei kun vastaamaan!

Ostan itselleni paljon kirjoja, ostan ison palan maata ja metsää jonkin pienen lammen tai joen läheltä, rakennutan sinne itselleni unelmieni ekologisen minikodin ja elän siellä onnellisena elämäni loppuun asti lemmikkieläinteni kanssa. Mahdollisesti seikkailen myös ulkomailla ystävieni kanssa - paino sanalla seikkailen. Jos vain lähtee autolla jonnekin ajamaan ja katsotaan sitten minne päädytään (luultavasti eksyksiin jonnekin korpeen, mutta ainakin saa arvokkaita kokemuksia)

Opiskelen kovaa vauhtia joko eläinlääkiksessä tai lääketieteellisessä. Jos olen lääketieteellisessä, olen siis tässä vaiheessa jo varmaan päättänyt, että haluan tosissani ryhtyä oikeuslääketieteelliseksi patologiksi lääkäriksi valmistumisen jälkeen, koska se oikeastaan on ainoa suuntautuminen, mikä ihmislääketieteessä minua kiinnostaa. Koetan varmaan löytää keinoja siihen, että miten saan pidettyä itseni henkisesti terveenä sitten kun oikeasti alan ammattiani toimittamaan, koska tapaturmaisesti kuolleitten ihmisten jatkuva tutkiminen on kuitenkin todella raskasta ja voi aiheuttaa esim. PTSD:tä (olen siitä tietoinen). Mutta samalla kuitenkin varmasti nautin opiskelusta ja siitä, että voin tehdä tulevaisuudessa jotakin josta on todella hyötyä. Jos taas olen eläinlääkiksessä, olen varmaan ihan täpinöissäni siitäkin.

Oon tilanteessa, jossa voin sanoa, etten kadu mitään mitä elämässäni oon tehny. Tai jos musta tuntuu, että on jotakin katumuksia, niin koetan saada ne vielä aikaiseksi. En aio ainakaan elää tavallista vanhusta, vaan annan aurinkoni laskea tyylillä (jos terveys vain sallii, ja jos ei salli, niin sitten kulutan itseni vain nopeammin loppuun, en halua kituuttaa jossain hoitolaitoksessa vuosikausia).

Se on just sellainen minikoti (tai ainakin todella pieni, tein joskus koulussa suunnitelmat 5*5*5 m kokoiseen kämppään jossa on parvi ja se on aika ideaali) jossa voin sitten keskittyä johonkin aivan muuhun kuin siihen, miten paljon turhaa tavaraa mulla on nurkissa ja kuinka usein pöly kertyy joka paikkaan. Koska asun veden lähellä, niin huussi ja sauna voi olla erikseen ja kesäisin kylven tai uin joka päivä, oli sää mikä tahansa. Koska omistan talon ympäriltä aika paljon metsää ja niittyä, niin sinne mahtuu vaikkapa kaksi kissaa kuljeskelemaan ja itsekin voin keräillä yrttejä ja marjoja ja vaellella ja mennä ulos lukemaan kirjaa, kun siltä tuntuu.

On varmaan jonkin aikaa aika tyhjä olo. Olen jo nyt panostanut sen verran kouluun ja osaan vain arvata, että sitten kun loppukokeet ja yliopistoon hakemiset lähsetyvät, olen aika stressaantunut ja pistän kaiken peliin. Mutta koska en usko, että ensi yrittämällä pääsen yliopistoon, niin edessä taitaa olla välivuosi joko työskennellen, au pairina ollen ja/tai biologiaa lukien (koska sitä ei tällä hetkellä ole ollenkaan eikä mahdu lukkariin ja se ois kyllä tarpeen...). Mutta toivottavasti saan hetken hengähdystauon ja saan nauttia hetken vain elämästä. 

Pidän sen omana salaisuutena ja jatkan tietenkin kirjoittamista. Jos joskus minun kirjoja julkaistaan, niin julkaisen ne luultavasti salanimellä ja kerron enintään parille lähimmälle ystävälleni, koska mun perheellä ei ole nytkään aavistustakaan siitä, miten paljon aikaa käytän kirjoittamiseen ja on se on ihan hyvä näin. Ei sillä, että mitenkään haluaisin pitää sitä salaisuutena, mutta lähinnä jos mun suku ja perhe saa tietää, että oon kirjailija, niin sitten ne varmaan kertois joka ikiselle kohtaamalleen ihmiselle, että "Meidänpä suvussa on kirjailija," ja kuolisin facepalmeihin ennen kuin saan toisen kirjani kirjoitettua. Eikä ajatus siitä, että saisin kritiikkiä jostakin fantasiakirjasta omalta isältäni oikein innosta (ja sitä kyllä saisin, tahdoin tai en, mulla kun sattuu olemaan sellainen isä, joka peruskoulun kokeita allekirjoittaessaan luki jo silloinkin mun kaikki vastaukset läpi).

Toivon, että tunnen itseni siinä vaiheessa niin hyvin ja luotan jäljelle jääneisiin läheisiini sen verran, että voin oikeasti käsitellä ja jakaa sitä surua. Koska en halua ruveta jäävuoreksi ja sulkea kaikkia niitä huonoja tunteita ulkopuolelle (koska saattaisin kyetä siihen ihan hyvinkin), koska samalla luultavasti suljen myös monet hyvätkin tunteet pois. Ehkä kirjoittaminen auttaisi minua käsittelemään tapahtunutta myös.

Huh, siinä! Oli kyllä kiva mietttiä tällaisia asioita ja kirjoittaa niihin vastauksia, koska tykkään just tulevaisuuden spekuloinnista ja kaikkien mahdollisten tulevaisuuksien käsittelemisestä. Toivottavasti tähän haasteeseen tulee muitakin ihmisiä vastaamaan, koska aina on kiva lukea erilaisia vastauksia!

-Ai-

Kolmen pitkän päivän jälkeen kaikki tärkeä on viimeinkin siirtynyt Suntuubin puolelta tänne Weeblyyn. Kaikesta muuttoon käytetystä ajasta 30% meni sivuston luomiseen, muiden tarinoiden siirtämiseen ja linkinvaihtolaisille ilmoittamiseen - 70% ajasta meni sitten 182,5 days of writingin muuttamiseen, koska joka ikinen kuva, otsikko ja teksti oli siirrettävä yksitellen.

Saankoa sanoa vain, että ei enää ikinä.

Toisaalta oli kyllä ihan mielenkiintoista käydä taas kaikki tekstit läpi, mikä olisi muutenkin pitänyt kohta tehdä, koska kohta se haaste on ohi ja on aika katsoa, että mitä kaikkea sitä on saatu aikaa. Yllättävän paljon olin kirjoittanut sellaista, minkä olin ehtinyt jo unohtaa. Joillekin pätkille (erityisesti joillekin "runoille") en voinut olla cringettämättä, mutta toiset pätkät taas yllättivät ihan positiivisesti. (Mutta ehkä en nyt reflektoi liikaa, koska pitää sitä jotakin vielä loppuun jättää.)

Tässä samalla kun kirjoitan, niin poistan jo vanhoja sivuja Suntuubin puolelta. Samaan aikaan olo on hieman haikea ja nostalginen, sillä sen verran olen Suntuubissa aikaa viettänyt ja sen verran olen I Wonderlandin parissa värkännyt, ettei sitä ihan noin vain voi jättää taakseen. Mutta samaan aikaan, nyt kun olen jonkin aikaa jo tähän Weeblyyn tutustellut, niin olen huomannut että Suntuubi oli aika vanha alusta ja ehkä oli jo aikakin muuttaa 2010-luvun puolelle. 

Vielä on joitakin pikku juttuja tehtävänä ja pitäisi vielä kirjoittaa tällekin päivää kirjoitushaastetta. Jahka tämä on ohitse, tarvitsen kyllä hetken hermolomaa (varsinkin kun koulussakin on loppurutistus menossa).

Mutta ehkä hieman helpottaa, että pahin on jo ohi...

​-Ai

Tämäkin on haaste, jonka päätin pelastaa Suntuubin puolelta kaiken sen vaivan tähden, jota näin sitä tehdessä. Postaukseen liitettyjä linkkejä en ole säilyttänyt, mutta jos joku tietää, että muutkin ovat pelastaneet nämä omille sivuilleen, ilmoittakaa, niin lisään ne. 
​
Akit4 Paperiviillosta haastoi minut kertomaan itsestäni hieman kiinalaisen omakuvan tapaan, eli vastaamalla Jos olisin... -kysymyksiin, joten täytyihän minun heti tähän haasteeseen tarttua, sen verran kun jossittelusta ja itsetutkiskelusta pidän.

Vastausten ei siis tarvitse olla mitään lempijuttuja, vaan jotain juuri itseä kuvaavia ja niitä voi sitten perustella tai jotenkin laajentaa.

Eli siis...

1. Jos olisin eläin, olisin...

Kissa. Ehkä aika basic vastaus, koska se on muutenkin lempieläimeni, mutta on minulla perustelujakin. Minun perusluonteeseeni kuuluu itsenäisyys ja oman tieni kulkijana oleminen. Pidän toisten ihmisten seurasta, mutta vain silloin, kun se on omilla ehdoillani. Muuten väsyn todella nopeasti ja haluan heti paeta paikalta. Avaudun tosissani vain todella harvoille ihmisille ja he ovatkin sellaisia, joiden kanssa haluankin viettää aina aikaani, mutta noihinkin ihmisiin tutustuminen on vienyt aikansa ja nyt en enää heitä helpolla irti päästä. Sen sijaan esimerkiksi koulussa en tee kuin hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa kyllä juttelen niitä näitä, mutta he eivät tiedä käytännössä mitään siitä, millainen ihminen koulun ulkopuolella olen. Jotenkin löydän kissoista samaistumisen aihetta, koska niistäkään ei tiedä, että missä ne ovat kulkeneet ja mitä ne todella ajattelevat.

2. Jos olisin väri, olisin...

Purppura. Se on sen verran tumma väri, että se on jotenkin melankolinen, mutta silti siinä on jotakin punaista ja siis aavistus kirkkaudesta ja intensiivisyydestä. 

3. Jos olisin kasvi, olisin...

En muista nyt sen kasvin nimeä, mutta sellainen maaköynnös, jossa on pienet pyöreät lehdet ja joka levittäytyy usein laajalle.. Olen siis ehkä aika huomamaton ensi näkemältä, mutta sitten jos ryhtyy tarkastelemaan kunnolla, niin alkaa nähdä, kuinka laajalle oikeasti yllän ja kuinka vaikea minut on repiä irti koska olen ehtinyt takertua kaikkeen ympärilläni olevaan.

4. Jos olisin kirja, olisin...

Vanha muistikirja, joka on täynnä kaunokirjoitusta, jota ei kukaan muu kuin sen kirjoittaja osaa vaivatta lukea, mutta joka silti näyttää hienolta, koska sivut ovat kellastuneet ja ryppyiset. Sellainen kirja, josta näkee, että se on kulkenut omistajansa mukana koko maailman läpi ja että se sisältää varmasti kaikenlaista mielenkiintoista.

5. Jos olisin ruoka, olisin...

Kermainen kanakeitto. Se on yksi niistä keitoista, joiden liemi maistuu ekstrahyvältä ja jota voi syödä silloinkin, kun on vaikkapa sairas ja ei muuten haluttaisi syödä mitään.

6. Jos olisin mauste, olisin...

Jauhettu paprika. SItä voi laittaa melkein mihin tahansa ruokaan, kun maustaa, ja se ei ole mitenkään helposti maistettava mauste, mutta tuo silti aina jotakin.

7. Jos olisin juoma, olisin...

Vanilja chai -tee. Koska addiktoiduin siihen ja mikään muu tee ei ole enää läheskään yhtä hyvää kuin se.

8. Jos olisin fiktiivinen hahmo/olento, olisin...

Feeniks. Haluaisin ainakin aina ymmärtää, milloin on aika antaa vanhojen tapojen ja ajatusten kuolla ja päästää uusi lehti omassa elämässä alkamaan. Eikä sen tarvitse tapahtua elämän suuremmissa käänteissä, kuten vaikkapa kun vaihtaa koulua tai joka uutena vuonna. Aina uusi aamu voi olla uusi elämä, joka sekunti ja joka tunti voikin olla se hetki, kun vaihdankin suuntaa ja synnyn uudestaan. Enkä koskaan halua lakata uudistamasta itseäni.

9. Jos olisin vuodenaika, olisin...

Syksy. Sekä se hetki syksystä, jolloin kaikki värit räjähtävät eloon ennen talven synkkyyttä, sekä se hetki, jolloin illat alkavat olla pimeitä ja aina vain sataa ja alkaa jo masentaa kaikki. Kirpeä ilma ja hämärät illat, jolloin ensimmäiset kynttilät sytytetään. Siinä on jotakin, joka on juuri minua.

10. Jos olisin vuorokaudenaika, olisin...

Aikainen aamu. Auringonnousu ja se, miten kaikki tuntuu vielä olevan hitaalla tahdilla yön jälkeen. Koska moni nukkuu aamulla pitkään, niin silloin ne aamuvirkut saavat oman hiljaisen hetken itselleen, jonka voi viettää teekuppi kädessä, ikkunasta ulos katsellen ja lintujen aamulauluja kuunnellen.

11. Jos olisin rakennus, olisin...

Jokin omaperäinen rakennus, josta näkee ulkoapäin, että sen suunnittelija on oikeasti halunnut jotakin omaa ja erilaista kuin muilla ja jos sen ohi ajaa, niin heti tulee mieleen, että millaistahan tuossa talossa olisi asua? Vaikkapa joku omaperäinen mökki.

12. Jos olisin huone, olisin...

Jokin pieni, oleskeluun tarkoitettu huone, joka ei ole virallinen olohuone, mutta jossa on vaikkapa pieni takka ja kirjahylly ja nojatuoli, jossa voi istua lukemassa kirjaa ja tunnelmoimassa. 

13. Jos olisin huonekalu, olisin...

Kirjahylly. Sinne voi tunkea eri asioista kertovia kirjoja tai vaikkapa jotain random pikkutavaroita. Silti sitä on aina yhtä kiva tutkia. 

14. Jos olisin esine/asia, olisin...

Puinen, koristelematon lipas, joka ei koreile, mutta on silti yksinkertaisen kaunis ja ainutlaatuinen.

15. Jos olisin luonnonpaikka, olisin...

Pieni poukama järven rannalla. Paikka, jonne ei avoselältä aallot ehdi ja jossa voi uida ihan omassa rauhassa ja jakaa paikan vesilintujen kanssa. 

16. Jos olisin taivaankappale/-ilmiö, olisin...

Vihreät revontulet.

17. Jos olisin kirjoitusfontti, olisin...

Calibri, koska se on simppeli, mutta ei siltikään tylsän näköinen ja käytän sitä usein koulujutuissa.

18. Jos olisin soitin, olisin...

Huilu. Sen ääni on aina hieman surumielinen ja kappaleet sillä soitettuna kuulostaa hienoilta. Ilmeisesti sitä on aika vaikea soittaa tai opetella soittamaan (?) ja haluaisin joskus kokeilla.

19. Jos olisin musiikkikappale, olisin...

Saint-Saensin koko eläinten karnevaali, mutta sieltä ehkä eniten Akvaario, Fossiilit ja Joutsen.

20. Jos olisin auto, olisin...

Punainen kupla, joka menee koko ajan epäkuntoon, koska en tiedä autoista kovin mitään ja en muutakaan keksi.

21. Jos olisin jokin muu kulkuväline, olisin...

Hevonen,  koska ratsastaessa pelkästään se kulkeminen ja kulkemistapa on usein tärkeämpää kuin määränpäähän pääseminen.

22. Jos olisin liikuntalaji, olisin...

Järvessä uiminen, eli ei mitenkään kilpailumielessä vaan saa pelkästään nauttia siitä, miltä tuntuu liukua veden läpi.

23. Jos olisin vaatekappale, olisin...

Harmaa, asiallinen mekko, joka yltää puolireiteen ja on hartioiden kohdalta mustaa pitsiä. Asiallinen mutta elegantti. Ja siinä pitää muuten olla taskut saumoihin piilotettuna.

24. Jos olisin tyylikausi, olisin...

En tiedä onko niinkään tyylikausi vaan tyyllisuunta, mutta jugend/art noveau.

25. Ja vielä lopuksi, jos voisin olla ihan mitä tai kuka tahansa, olisin...

Jonkin fantasiakirjaston kirjastonhoitaja, joka saa viettää koko elämänsä kaikkien niiden hienojen kirjojen ja tekstikääröjen ympäröimänä.

Siinäpä minun vastaukset, nyt ei kun haasetta eteenpäin! Taidan haastaa Lakritsipiipun Isengardista, sikälimikäli hän ei sitä vielä ole tehnyt. Ja kuka tahansa vain, jolla kiinnostaa, niin ei kun tekemään vain!

Tämä on vanha haaste, jonka tein silloin, kun I Wonderland oli vielä Suntuubin puolella. Koska näin kunnolla vaivaa näiden kysymysten vastaamiseen, päätin pelastaa tämän ja siirtää sen tänne. Huom: aiemmassa postauksessa oli linkit muidenkin vastauksiin, mutta koska sivustot tulevat varmaan muuttumaan tässä seuraavan vuoden aikana ja kaikki vastaukset eivät välttämättä säily, en niitä nyt tähän laita. Jos tiedätte, että haasteet ovat muillakin siirtyneet, niin ilmoittakaa ihmeessä, jotta ne voin uudestaan linkittää

Valeria Footprintsistä tägäsi minut bamin tekemään kysymystagiin ja tietenkin minun piti mahd. pian siihen vastata! Katselin hieman minne tägi oli levinnyt ja ainakin Unisiipi, Akit4, Pelkotuoksu ja Lakritsipiippu on tähän mennessä siihen vastanneet (ja tykkäsin ainakin itse lukea ne kaikki läpi, siksi ne tähänkin laitoin). 

Itse taidan tällä kertaa muistaa tägätä joitakuita, eli jos vain itse jaksatte, niin Bulletproof ja Shadowhunter, you're next!

1. Onko sinua nimetty jonkun/jonkin tietyn mukaan?

Tuskin, isot sisarukset siitä taisi äänestää ja vanhemmat sitten päättivät mikä ehdotuksista otetaan (olen vieläkin hieman suolainen siitä, ettei minusta tullut Anna-Sofiaa, vaikken ole niin varma sopisiko se minulle, mutta se on kaunis nimi).

2. Milloin olet viimeksi itkenyt?

Luultavasti parin viime päivän sisällä, en edes muista. Itken melkein aina, kun luen jotain kirjaa loppuun.

3. Kuinka monta lasta haluaisit hankkia?

Niin monta kuin niitä tulee, jos ikinä edes päädyn naimisiin, koska tuntuu epäilyttävästi siltä, että olen silloin jo aika vanha, eikä enää ehdi perhe kovin suureksi kasvaa. Enkä halua, että mahdolliset lapset joutuu olemaan yksin, sillä sisarukset on elämän suola.

4. Jos olisit joku muu, tahtoisitko olla ystävä itsesi kanssa?

Riippuu minkä luonteinen sitten olisin ja mille läheisyystasolle itseni kanssa päätyisin. Silloin kun uskallan oikeasti avautua, niin tulisin toimeen vaikka kenen kanssa, KUNHAN toinen on vain sen luonteinen, että uskallan tosissaan olla oma itseni.

5. Käytätkö paljon sarkasmia?

Omassa päässäni - koko ajan. Keskustelussa - riippuu kenen kanssa juttelen ja sopiiko sarkasmi keskusteluun.

6. Mikä on ensimmäinen asia, mihin kiinnität huomiota ihmisessä?

Ulkonäköhän on se, minkä ensiksi näkee, mutta ehkä mun mielipiteen ihmisestä määrittää sen mielenkiintoisuusaste - ne pienet yksityiskohdat niitten aidosta luonteesta, jotka tihkuu läpi, määrittää sen kiinnostaako ne mua ihmisinä taikka ei.

7. Mikä on silmiesi väri?

Vihreä, mutta ehkä vähän siniseen vivahtava.

8. Kauhuelokuvat vai onnelliset loput?

Onnelliset loput yleensä, sillä jos jostain kirjasta tai elokuvasta jää lopussa ahdistunut olo, niin nope. Oli loppu onnellinen tai surumielinen, niin tarvitsen mun katharsiksen, että voin jatkaa elämässä eteenpäin, muuten jään vellomaan kaikkiin niihin tunteisiin.

9. Lempituoksusi?

Maan alla olevat tilat, sekä konehallit <3

10. Mikä on kaukaisin paikka, missä olet ollut?

Luultavasti Viron Saaremaa.

11. Onko sinulla erikoistaitoja?

 En keksi mitään todella jännittävää, mutta voisi sanoa että luen ainakin keskivertoa nopeammin ja enemmän, eli ainakin yli 120 kirjaa vuodessa. Ehkä sen voi laskea erikoistaidoksi, koska opin lukemaan jo ennen eskaria enkä sen jälkeen ole lopettanut :D

12. Missä olet syntynyt?

Kuusamossa (taidan uskaltaa tässä sanoa, koska en asu siellä enää ja mitä pahaa edes on lopulta jos sanon)

13. Mikä on horoskooppimerkkisi? Uskotko horoskooppeihin?

Oinas, enkä oikein usko, olen hieman liian skeptinen niitä varten ja olen kuullut sen verran astrologian epävarmasta historiasta, ettei se ole kasvattanut mun luottoa niihin.

14. Onko sinulla harrastuksia?

No, lukeminen ja kirjoittaminen ainakin - ilmiselvästi. Lisäksi nautin piirtämisestä ja kaikella käsillä tekemisestä (leipomisesta, ompelemisesta, kutomisesta, veistelystä, you name it). Lisäksi tykkään opiskella kieliä, tällä hetkellä itseopiskelen epäaktiivisesti iiriä ja latinaa.

15. Omistatko lemmikkejä?

Mustan kissan, jota kaikki muut kutsuu Texiksi  (lame), mutta minä Örkiksi, koska se on todellinen peto (trust me). Samaan aikaan se on kuitenkin maailman hellyttävin olento ja tekisin mitä vain sen hyvinvoinnin eteen.

16. Onko sinulla sisaruksia?

Jep, olen todella isosta perheestä, joten sekä siskoja että veljiä löytyy. Ja niitä on muuten monta (lukumäärää en silti paljasta).

17. Mitä tahtoisit tehdä, kun olet vanhempi?

Eläinlääkäri on mun haave no. 1, mutta toisaalta jos joku haluais maksaa mulle kirjojen lukemisesta, niin hit me up, I'm yours!

18. Kuka oli sinun ensimmäinen paras ystäväsi?

Mun serkku, jonka kanssa me leikittiin (tapeltiin?) jo niin pienenä etten edes muista. Ja vieläkin ollaan samassa ystäväporukassa, parhaita ystäviä on vaan tullut lisää.

19. Kuinka pitkä olet?

160 cm ja jos joku väittää mua pieneksi niin olen valmis lyhentämään niitä vaikka väkivalloin (no ehkä kuitenkaan en, mutta parempi olla riskeeraamatta). 

20. Mikä on mielestäsi huonoin asia itsessäsi?

Tällä hetkellä se, että haluaisin olla ulospäinsuuntautuneempi ja tutustua ihmisiin enemmän, mutta silti melkein joka kerta kun voisin sosialisoitua, niin palaankin takaisin omaan kuoreen ja pakenen omaan kämppään omaan rauhaan lukemaan kirjoja ja ärsyynnyn siitä sitten jälkeenpäin. (Niinku? Miten mun on tarkotus saaha joskus poikaystävä? Jos en puhu kellekään??)

21. Hauskin hetki kouluajoilta?

Se ku leikittiin alakoulussa kaveriporukalla soturikissoja ja villihevosia ja susia ja oli hauskaa, varsinkin koska olin meistä kaikista vanhin ja en jaksanut olla oman ikäisteni kanssa koska en ollut valmis olemaan "iso" vielä. Enkä ole vieläkään, jos joku haluaa leikkiä mun kanssa soturikissoja niin let's go!

22. Kuinka monessa eri maassa olet käynyt?

Kolmessa kai.

23. Mitkä ovat suosikki- ja inhokkiaineesi koulussa?

Suosikit: hissa ja kuvis, inhokki: matikka

24. Minkä nimen antaisit/olet antanut lapsellesi/lapsillesi?

Tytölle ehkä ainakin Silva on ehdoton ja pojalle Markus tai Mikael.

25. Mitä urheilulajeja harrastat/olet harrastanut?

Jousiammuntaa, vaellusta, vatsalihastreenejä ja joogaa. En ole oikein sporttinen, varsinkaan joukkuelajeissa.

26. Mitkä ovat sinun suosikki YouTube-kanavat?

En katso melkein mitään muuta kuin booktubea ja siellä suosikkeja on ainakin InsaneReader, Little Book Owl, Piera Forde, jessethereader ja SnowWhiteAndTheSevenShelves.

27. Lempimuistosi lapsuusajoilta?

Ehkä aina kun innostuin jostain uudesta jutusta kirjoittamaan (mulla on vaikka kuinka monta journalia täynnä jotain randomia, mutta olen ylpeä niistä)

28. Kuinka kuvailisit pukeutumistyyliäsi?

En missään nimessä halua olla basic, vaan kartan kaikkia sen hetkisiä muotivillityksiä kuin ruttoa. En omista oikein hirveästi vaatteita, vaan haluan luoda oman tyylin, jossa rakastan joka ikistä vaatetta, koska se näyttää kivalta mun päällä ja siinä on jotain mukavaa mistä tykkään. En kuitenkaan ole mitenkään räväkkä, vaan pukeudun aika rauhallisesti. 

29. Mikä puhelin sinulla on? (iOS vs. Android?)

Android all the way!

30. Kerro paha(t) tapasi!

Tuomitsen kakkia ihmisiä mun ajatuksissa tosi karusti ja tunnen siitä samalla häpeää koska ihmisillä on oikeus olla semmosia kuin ne on (mutta silti raatelen niitä mun ajatuksissa, koska siellä mun mielipiteet ei voi niitä satuttaa). Ehkä se on joku outlet, koska muuten oon usein ehkä hieman ylikilttikin, mutta en missään nimessä mikään puhtoinen pulmunen.

31. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua?

Feikit ihmiset (ja feikit ihmiset tuntee varmaan samoin mua kohtaan koska näen niitten läpi), kylmyys ja kun jotkut ihmiset ääntelee lähistöllä silloin kun olen aivan ylivirittynyt tai vaan haluaisin hiljaisuutta (ihmiset ei voi edes kuvitella, kuinka monta kertaa olen ollut hiuskarvan varassa vetää jotakuta kuonoon saadakseni ne tukkimaan turpansa - minunhan piti olla kiltti ihminen)

32. Kolme asiaa, jotka saavat sinut iloiseksi?

Se kun saan sorkkia jotain haavoja tai puhkoa paiseita (I know, disgusting, mutta siksi tahdonkin eläinlääkäriksi - pakkohan mun on johnkin mun sosiopaattisia taipumuksia hyödyntää), se kun oon kunnon lukufiiliksissä ja kun saan keskustella syntyjä syviä ystävien tai muitten ihmisten kanssa.

33. Mitä sinulla on mielessä?

Että kaikki muut on koko talossa varmaan jo nukkumassa, mutta mulla pitäis vielä saada tämä loppuun ja hiipparoida iltapalalle. 

34. Onko sinulla joitain kykyjä? 

Yliajattelu kai: osaan tulkita ihmisiä aika hyvin, koska käyn mielessäni läpi kaiken mitä ne voi tarkottaa ja mitä ne ehkä haluais, sekä aina kun jotakin tapahtuu, niin käyn läpi kaikki mahdolliset skenaariot enkä sitten ylläty, kun joku niistä käy toteen - koska mähän tiesin että näin tulee käymään.

35. Yksi sana joka kuvailee sinua?

INFJ (on todella rauhoittavaa tietää, ettei ole yksin ja kummajainen)

36. Mikä on lempisanontasi/quotesi?

Quisquis amat, valeat. Jokainen joka rakastaa, kukoistakoon. (kirjotan sen aina latinaksi mun käteen, koska ihmiset on kirjottanu sitä jo 2000 vuotta Pompeijin seiniin ja haluan muistuttaa itelleni, että rakkaus elämää, itseä ja muita ihmisiä kohtaan on tärkeämpää kuin mikään muu)

37. Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Introvertti, mutta koska mulla aina välillä on energiaa olla ihmisten kanssa enkä väistele esiintymistä kovin paljon, niin jotku vois luulla ekstrovertiksi.

38. Oletko oikea- vai vasenkätinen?

Vasenkätinen ja ylpeä siitä koska woah, se tekee musta paremman kuin kaikki muut (sarcasm

39. Oletko mielestäsi hyvä kokki?

Kyllä mun ruoka syötävää on, mutta leipominen on mun juttu, koska rakastan syödä ja tehdä kaikkea makeaa.

40. Jos raha ei olisi esteenä, mitä ostaisit itsellesi syntymäpäivälahjaksi? 

Kirjoja tai tontin, jossa on metsää ja vettä ja niittyä ja jonne voisin rakentaa sitte mun talon. 

41. Jos voisit asua missä tahansa, missä asuisit?

Mun itsesuunnittelemassa minikodissa, jossa jo periaatteessa asunkin omassa mielikuvituksessani.

42. Mikä on lempiaamiaisesi?

Kaakao ja leipä. 

Huh! Kestipä siinä kauan. Mutta sainpa ykösellä tehtyä, ainakin.