Koska itse asiasta on aina vaikea aloittaaa, niin aloitetaan sitten asettelemalla näyttämö: 

On rauhallinen sunnuntaiaamu, ikkunan sälekaihtimien välistä näkyy pilvinen, mutta selkeä syyspäivä, maassa on sateenjälkeistä kosteutta. Kirjoittaja istuu vaaleankeltaisen työpöydän ääressä työtuolissaan, asento on rento ja sormet naputtelevat pienen tietokoneen näppäimistöä tottuneesti. Pöydälle on aseteltu monta sytytettyä kynttilää luomaan tunnelmaaa, puhelin on asetettu pois näkyviltä ja tietokoneen vieressä on valtava kuppi mustaa kahvia. Kirjoittajan kuulokkeista kuuluu tunnelmallista Keski-Maan haltiamusiikkia, Howard Shoren parhaimmistoa. Kaikki on täydellistä, eikä tunnelmassa ole mitään vikaa. Kirjoittajalla on kuitenkin jotakin sydämellään ja tänään hän haluaa saada tarkemmin selville, mistä on kyse.

Niin kauan kuin olen osannut ymmärtää tarinoita, olen kuvitellut. Ja niin kauan kuin olen osannut lukea, olen myös kirjoittanut. Lapsuudenkodissani on vieläkin pari pahvilaatikollista muistikirjoja ja itse väkerrettyjä vihkosia/opuksia, jotka ovat enemmän tai vähemmän täynnä enemmän (tai useimmiten) vähemmän laadukasta tekstiä ja kuvitusta. Sama on jatkunut tähänkin päivään,  vaikka nettiin siistillä fontilla julkaistut tekstit eivät olekaan yhtä romanttisia ja persoonallisia kuin kurttusivuisiksi käytetyt vanhat muistikirjat.
 
Saman haluaisin jatkuvan vielä tulevaisuudessakin, sillä haluaisin vielä kymmenienkin vuosien päästä nähdä mitä minulla on ollut ennen mielessäni ja mitä olen kuvitellut, ja minkälaisia tarinoita olen itselleni ja muille kertonut. En ole koskaan haaveillut suureksi kirjailijaksi tulemisesta, sillä ensimmäinen prioriteettini on aina ollut itseni viihdyttäminen, ja toivoisin, että voisin jatkossakin päästä aina välillä olemaan tyytyväinen itseeni, esimerkiksi kun luen jonkin tekstin ja se toimii juuri sillä tavoin kuin halusin, ja saa minut tuntemaan juuri sillä tavoin kuin oli tarkoitus.

Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Yli tuhannen sanan päivävauhti vaatii priorisointia ja ponnistelua, eikä se kokonaisuutena välttämättä ole vielä paljon mitään - kunnon tarina voi vaatia kymmeniä tai satoja tuhansia sanoja muotoutuakseen. Toisin kuin piirrustus ja maalaus, käsityöt, kirjojen lukeminen ja moni muu harrastus, joissa niissäkin on tarkoitus saada jotakin valmista, tuloksia ei tule kovin paljon muutamissa tunnissa, saati päivissä. Jotta omien töittensä tuloksista voi alkaa nauttia puhtaasti, puhutaan usein ainakin useista kuukausista, ja varsinkin minun vauhdillani vuosista.

Olen nyt jo pariinkin otteeseen kokeillut rankempia kirjoitusspurtteja ja vaikka onkin hieno nähdä, kuinka tekstiä tulee hienosti, en usein ainakaan aluksi ole tuntenut itseäni kovin tyytyväiseksi. Rauhallisempi tahti on ollut minulle luonnollisempaa ja varsinkin kokeiltuani sitä viime kesänä tietoisesti Camp NaNoWriMon muodossa, huomasin tasaisessa, säännöllisessä etanavauhdissa minulle hyviä mahdollisuuksia. Jatkoin eteenpäin tyytyväisenä ja varsin valaistuneena.

Silti sitä ollaan tässä taas, miettimässä mikä tökkii.

Ensimmäinen huomattava töyssy on tietenkin, se, etten ole vielä onnistunut tekemään kirjoittamisesta säännöllistä tapaa. Matala kuukausitavoite on hyvä, sillä kunhan minulla on vain jotakin, mitä kirjoittaa, tiedän ylittäväni sen melko helposti. Kuitenkin, jos onnistuisin vaikka joka ikinen ilta omistamaan esimerkiksi edes kymmennen minuuttia kirjoittamiselle, pystyisin porskuttamaan vähällä vaivalla vieläkin pidemmälle, kuten Campin aikana. Mutta jotenkin päädyn aina elämään elämääni tehden kaikkea muuta mukavaa ja sitten taas huomaan, että hups, en ole edes ajatellut kirjoittamista viikkoon. Säntään tietokoneen eteen, säädän jotakin ja sitten sama toistuu. 

Ensimmäinen tehtävä olisi siis tietoisesti kehittää jonkinlainen muistutus- ja kannustuskeino, jonka avulla tekisin kirjoittamisesta hyvän tavan. Olenhan jo ihan aikuinen ihminen eikä kyse ole kovin kompleksista, elintärkeästä ongelmasta, minulla pitäisi olla käytössäni sen verran erilaisia keinoja että pääsisin tästä noidankehästä - ja jos ei ole, minun pitäisi kyetä löytämään niitä keinoja jostakin.

Puhelinmuistutukset olisivat ainakin hyvä alku, tosin minulla on paha tapa jättää muistutukset huomiotta, jos olen ignoorannut ne jo tarpeeksi monesti, enkä enää välitä. Lisäksi voisin miettiä tarkan ajan, jolloin kirjoitan, jotta tiedän, että se varmasti mahtuu johonkin. Paras mahdollinen aika arjessa on luultavasti seitsemän ja kahdeksan välillä, sillä useimmiten en tee enää silloin koulutehtäviä, enkä ole aloittanut vielä iltatoimia. Monesti teen sinä aikana muita harrastuksia, mutta kyllä yhdestä tunnista löytyy edes kymmenen minuuttia kirjoittamiselle. Jos taas tiedän että illalla on sovittuja tapaamisia, niin kirjoittamisen voi siirtää aamuun tai aamupäivälle, mutta tärkein on, että esim. edellispäivänä miettisin täsmällisen ajankohdan, johon siirrän kirjoittamisen, enkä siirrä sitä epämääräiseen huomiseen. Lisäksi voisin esimerkiksi merkitä kalenteriin, montako päivää olen kirjoittanut putkeen tai edes pistää merkiksi ruksin, että olisi myös joku ihan helposti nähtävissä oleva muistutus.

Toinen tämänhetkinen töyssy on se, mitä olen kirjoittamassa. Olen tänä vuonna omistautunut eniten Moirageteen suunnitteluun ja kirjoittamiseen, mutta koska en ole pitkään aikaan työskennellyt täysin uuden projektin parissa, emme sovi vieläkään kovin hyvin yhteen, enkä koe itseäni luonnolliseksi kirjoittaessani. Sain idean Moirageteeseen melkein täsmälleen vuoden alussa ja muistan, kuinka innoissani olin. Se innostus on vielä jäljellä jossakin tuolla, mutta se tuntuu peittyneen erilaisten huonojen valintojen ja ongelmien alle, jotka eivät ole tehneet minusta kovin tyytyväisiä. 

Muutin Moirageteen juonta jo kerran, koska tajusin sen olevan liian samanlainen kuin jo olemassaoleva kirja, vaikka tilanne ja henkilöt olivatkin erit. Nyt olen ehtinyt jo suunnittelemaan henkilöitä pidemmälle, suunnittelemaan juonta jo "mitä tapahtuu tässä luvussa"-tasolle ja kirjoittamaan ihan ensimmäisen version tekstiäkin ja julkaisemaan sitä, mutta voi olla, että minun pitää ongelmat selvittääkseni käydä taas takaisin juonen kimppuun, ja myntätä tarinan henkilöt kasaan ja lähteä muovailemaan heitä uudestaan joksikin. En palaa kuitenkaan suoraan lähtöruutuun, sillä olen onnistunut kehittämään jo paljon enemmän elementtejä, joita haluan säilyttää. Minun pitää vain karsia pois ne osat, jotka hankaavat vastaan. On vaikea kirjoittaa dark academiaa, kun päähenkilö ei ota sitä kaikkea tosissaan, ja tunnelma on aivan väärä. Moiragetes työnimenä säilyy, sillä olen ehtinyt kiintyä, mutta "So Play With The Gods" tarinan lopullisena nimenä päätyy luultavasti romukoppaan myöskin. 

Turhauttaa olla tässä tilanteessa, kun ei tunnu tulevan valmista vaikka kuinka haluaisin, mutta toivotaan, että tämä kokemus ainakin opettaa. Ehkä minä seuraavalla kerralla tiedän, että minun pitää alkaa kypsytellä uusia ideoita jo pari vuotta aiemmin, ennen kuin saan senhetkisen varsinaisen kirjoitukseni valmiiksi; eikö hyviä juustojakin tehdä samalla tavalla? 

Elikkä "once more, with feeling this time!". Ja jos haluan ottaa heti jo omista neuvoistani vaarin, voisin alkaa tehdä askeleen konkreettisempia suunnitelmia KVK-trilogian viimeisestä osasta, ennen kuin alan menettää unia sen takia, että se odotuttaa itseään liian kauan.

Mitä sitten tässä välissä? Jos olen kirjoittamisessa ja asiaan keskittymisessä melko laiska, niin vaihtoehtoisten projektien ja side questien tekemisessä olen jo lähempänä mestaritasoa. Tänä vuonna ehdin jo aloittaa Unipäiväkirjan kirjoittamisen ja tälläkin hetkellä minulla on unien muistamisen tasolla menossa hyvin, kunhan vain jaksaisin kirjoittaa ne ylös. Ja pari uutta herkullista painajaistakin olen nähnyt, ja olen alkanut huomaamaan zombien lisäksi muitakin teemoja painajaisteni aiheissa.  Olen hieman tipahtanut Letters from Chalinean kärryiltä, enkä aivan muista, mitä viimeksi kirjoitin, mutta Chalinean kärryille on aina helppo kiivetä takaisin, se maailma ja ne henkilöt ovat olleet suunnitteilla jo vuosia ennen kuin edes loin I Wonderlandin. 

Ja valmiiksi marinoituneista tarinan ideoista puheen ollen minulla on kyllä runsaasti vanhaa materiaalia, joka on ehtinyt kypsymään jo useita vuosia. Ensimmäisenä tulee mieleen yhden päivän teksti 182,5 päivän kirjoitushaasteesta, eli uudelleenkuviteltu Lumikki-tarinani, jonka kirjoitin 29.6.2018. Mutta hei, minähän kirjoitin sen jo, ja jos vertaa tekstin pituutta muihin haasteteksteihini, niin aika perusteellisestikin! Mitä uudelleenpalattavaa siinä on enää? Paitsi se, että leikittelin Lumikki-ajatuksella jo ennen kirjoitushaastetta, eikä ajatus ole vieläkään jättänyt minua rauhaan.

Jos jokin tarinaidea palaa säännöllisesti mieleen yli neljän vuoden ajan - senkin jälkeen kun olen jo kirjoittanut siitä - niin ehkä siinä on jo itsessään yksi hyvä syy. En usko häviäväni siis mitään, jos koetan laajentaa tekstiä ihan kunnon kirjoitukseksi. Juoni on jo valmiiksi suunniteltu, henkilöhahmot ovat jo olemassa (tosin niitä voi aina kehittää), eli periaatteessa voin heti kääriä hihat ja käydä toimeen.

Halutessaan spoilereita, alkuperäisen tekstin voi käydä lukemassa (kirjoitusvirheineen kaikkineen, kuukauden viimeinen teksti), sillä joka tapauksessa Lumikki-tarina on jo olemassa eikä sen idea minunkaan versiossani suuremmin muutu. Haastetekstini on kuitenkin kirjoitettu vuosina 2018-2019, joten kliseitä ja cringeä riittää, jos niitä meinaa mennä lukemaan. Toivotaan, että olen näinä vuosina kehittynyt ainakin hieman ja uudesta versiosta tulee entistä parempi. Voin keskittyä kehittämään henkilöhahmoja, lisäämään juoneen yksityiskohtia ja luomaan maailmasta omanlaisensa. Tarinassa tulee (taas) olemaan melkoisesti angstia ja ilmeisesti verenvuodatustakin, joten koska otan jälleen kerran käsittelyyn urbaania fantasiaa, minun täytyy olla tarkkana, etten tee asioita täsmälleen samalla tavalla kuin KVK:ssa - kummassakin olisi hyvä olla oma fiiliksensä. 

Nyt kun minulla näyttäisi olevan taas enemmän suuntaa ja itsevarmuutta, voimme palata taas alkuun:

Kirjoittaja on siirtynyt työpöydän äärestä sängylleen, kahvin juonnista on jo pieni ikuisuus ja työpöydällä olleista tuikuista viimeinenkin on sammunut jo jonkin aikaa sitten. Sadekuuro on tullut ja mennyt, ja Youtube kertoo, että taustamusiikki on soinut jo melkein loppuun asti, kolme tuntia. Kirjoittaja on luultavasti jo Shore-yliannostuksen partaalla. On vielä epävarmaa, kuinka sanahelinäksi kaikki kirjoittajan kirjoittama jää, mutta ainakin kirjoitushetkellä kaikki on tullut sydämestä. Kirjoittajan olo on kevyempi, nyt on paljon helpompi hymyillä. Sen hän tekeekin.

- Syysfiiliksissä, Ai -

*vilkuttaa kuninkaallisesti* Pitkästä aikaa! Minulla olikin koko ajan tunne, että jäi jotakin tekemättä...

Niin hyvin kuin minulla tuntuikin menevän koko Campin ajan, kirjoitusspurtti päättyi melko antikliimaktisesti. Lähdin viikoksi reissuun jo heinäkuun viimeisenä perjantaina, ja kaikkea muuta mukavaa tehdessä kirjoittaminen oli helppo unohtaa. Sen jälkeen arkeen paluu olikin sitten taas marjastamista (#apuaolenaikuinen) ja puhdetöitä, ja muuttohommatkin odottavat vielä huomenna edessä. Milloin tässä pitäisi pienellä ihmisellä muistaa hengähtää ja kertoa kirjoituskokemuksistaan? No, ainakin nyt vähän myöhemmin. 

Loppua lukuun ottamaatta Camp meni siis todella hyvin. Alkuperäinen alhainen tavoite oli 3100 sanaa (eli 100 sanaa/päivä), joten 8636 sanan määrä johon päädyin, on lähes kolminkertainen - verrattain siis aika hyvä. Koin Campin tahdin hyväksi minunlaiselleni laiskalle kirjoittajalle ja maalailen tällaisista kuukausitavoitteista jotakin pysyvämpää tapaa.

Pysyin mukavasti koko ajan vähän käyrän yläpuolella, mistä kiitos ehkä kuuluu enemmän alhaiselle tavoitteelle kuin omalle ahkeruudelleni. Päiväkohtaiset sanamäärätkin noudattavat lähes matemaattisen säännöllistä kaavaa (jos kuun loppua ei lasketa), mutta onnistuin kuitenkin kirjoittamaan joka päivä jotakin, olen ylpeä siitä! Yhtenä päivänä pääsin jopa yli tuhannen sanan merkkipaalun, mutta kirjoitin silloin puhtaaksi pari unimerkintää, mikä selittää asiaa enemmän.

Kirjoituksen laatu taas? ._. Sitä voisi ehkä enemmän kyseenalaistaa. Totta puhuen en lukenut kirjoittamaani tekstiä heinäkuun aikana melkein ollenkaan, paahdoin vain eteenpäin. Nyt en ole sitten  vielä ehtinyt tai uskaltanut palata lukemaan kaikkea sitä sepostusta, mitä ehdin viime kuun aikana sepostella. Lähiaikoina (relatiivinen käsite) pitäisi sekin tehdä, että voisin lupaukseni mukaan julkaista ne täällä.

En odota kovin paljoa tekstiltä, mutta toivon sentään, ettei se olisi taaskaan niin pahaa kuin pelkään. Paras apu on luultavasti oikeasti se, että julkaisen tätä karkeaa ensiversiota melkein sellaisenaan, ja toivon, että tulee rakentavaa palautetta ja kritiikkiä, jonka avulla voin iskeä suoraan niihin kohtiin, jotka tökkivät. 

Suhtautuminen Moirageteeseen on vaihdellut paljon koko prosessin aikana. Välillä olen ollut aivan täpinöissäni, sillä aihe on semmoinen, josta pidän; toisaalta en ole vieläkään onnistunut suunnittelemaan juonta siihen pisteeseen, että tuntisin itseni kotoisaksi kirjoittaessani jotakin uutta, ja toisin kuin KVK:n ja LfC:n kanssa, tekstin sävy ja henkilöiden ääni on vielä hieman hakusessa. Mutta minun pitäisi muistaa myös se, että suunnittelin sekä Kylmän Veren Kapunkia että Chalineaa vuosia, ennen kuin tekstiä alkoi kertyä vähän enemmän. Moirageteskin ehtii tässä kasvamaan ja moniulotteistumaan ajan kanssa.

Konkreettisena tulevaisuudensuunnitelmana voin sanoa siis, että mahd. pian kävisin läpi Camp-tekstin ja julkaisisin sen tänne. Todennäköisesti muokkaan siitä pois sellaisia kohtia, jotka pistävät jo itselle silmään, mutta toivoisin myös jonkinlaista palautetta, jos sen joku tulee lukemaan :) Aion pistää myös jo nyt elokuun kirjoitustavoitteen näkyviin, ja samalla kun jatkan Moirageteen suunnittelua ja kypsyttelyä, koetan esimerkiksi edistää Letters from Chalineaa tai jotakin muuta. Toivon, että ehtisin tässä elokuun aikana hyvin kirjoittamaankin, vaikka olenkin vielä joitakin viikkoja lomalla eli hyvin epäsäännöllisellä aikataululla liikenteessä. Joka tapauksessa aika hyvissä fiiliksissä :P

Yours truly,
- Lempivuodenaikaansa odotteleva Ai - 

Täällä ollaan! I Wonderlandissa on ollut hiljaista varsinkin nyt töiden aluttua, mutta enää heinäkuu ja sitten saa taas hengähtää hetken (ja toivottavasti kirjoittaa!) ennen yliopiston alkua.  Töiden jälkeen tuntuu usein olevan hyvin vähän energiaa mihinkään, mutta Yoohan sai minut houkuteltua osallistumaan heinäkuun Camppiin, koska riman saa siellä laittaa niin alas tai ylös kuin huvittaa.

Olen siis laskenut riman niin alas kuin julkisesti kehtaan, eli sataan sanaan päivässä. Jos sitä ajattelee kirjan kirjoittamisvauhtina, niin onhan se nyt naurettavan hidasta, mutta samalla se on taktiikka, jolla olen saanut taklattua monenmoiset esseet koulussa ja olen huomannut sadan sanan tavoitteen päteväksi motivaatioksi edes koettaa aloittaa se kirjoittaminen. Sen verran aion haastaa itseäni, että vaadin sen sata sanaa joka ikiseltä päivältä - en voi siis huijata niin, että kirjoitan sen 3100 sanaa yhtenä viikonloppuna ja sitten koko homma on taputeltu, vaan nostan tavoitettani aina sen mukaan mitä satun kirjoittamaan yli. Monimutkaista, mutta perusajatus (ehkä?) yksinkertainen.

Campissa projekti, jonka olen ottanut käsiini, on aiemmin jo vihjailemani uusi projekti, jolle olen antanut työnimeksi Moiragetes.  Olen tehnyt alustavia suunnitelmia melko hyvin, tosin omista tavoistani poiketen lopun tapahtumat ovat melko epäselvät. Uskon kuitenkin, että tässä vaiheessa henkilöiden kehittäminen ja ihan vain kirjoittamisen aloittaminen auttavat selkeyttämään ajatuksia ja saamaan ahaa-elämyksiä siitä, mitä tuleman pitää. Ja aina voi muokata :) Olen vielä 50/50 siitä, julkaisenko kuun lopuksi kaiken sen 1st draft-tekstin, mitä olen Moirageteestä ehtinyt siinä vaiheessa kirjoittaa, mutta se riippuu ihan siitä, minkälaista tekstiä tulee, ja olenko tyytyväinen.

Lisäksi, jos joillekin päiville riittää aikaa tai puuttuu motivaatiota, minulla on myös pari unta Unipäiväkirjaan lisättäväksi, niistä tulee päivän tavoitteet helposti täyteen joillekin päiville :)

Aion ottaa Campin rennosti, enkä stressaa mitenkään erityisesti (tai ole myöskään hirveällä palolla paahtamassa eteenpäin, ei mulla oo energiaa sellaiseen). Tavoite on sen verran helppo, että olen melko vakuuttunut siitä, että kunhan pistän hieman efforttia, niin onnistuminen tulee.

​- Kesähelteestä yhtä aikaa nauttiva ja kärsivä Ai -

Mystinen(?) suuri-einiinsuuri projektini on nyt muidenkin kuin itseni nähtävillä Tarinat-osiossa, jeii! Siellä on vielä melko vähän tekstiä, mutta kuten nykyisestäkin sisällöstä voi päätellä, siitä on tulossa kevyempi ja lyhyempiä tekstejä sisältävä kategoria, johon lisäilen silloin tällöin.

Sain idean unien tänne tuomiseen siitä, kuinka monesti mietin voisiko unistani saamia tarinaideoita oikeasti kehittää kunnon teksteiksi, koska jotkut unistani ovat oikeasti aika inspiroivia, mutta samaan aikaan niistä mikään ei ole ainakaan tähän mennessä ollut suoraan täydellistä tarina-ainesta. Olen selvästi herkkä kaikenlaisille vaikutteille, sillä arkisten ihmisten ja tapahtumien lisäksi näen hyvin hyvin monesti unta myös erilaisista kirjoista, elokuvista, videopeleistä ja muista fantasioista.

Olen monta vuotta jokseenkin tai vähemmän säännöllisesti koettanut kirjoittaa uniani muistiin ja muistaa uniani, vaikka välillä on ollut pitkiäkin jaksoja, jolloin en usko edes nähneeni ollenkaan mitään unia. Vuonna 2021 innostuin myös lukemaan monta kirjaa unista, tieteellisestä näkökulmasta unennäön kehittämiseen ja unien symboliikkaan, sillä halusin tietää enemmän siitä, mitä unet ovat ja miten niitä voi muistaa (ja koska olen pitkään halunnut oppia näkemään selkounia, eli unia joissa on tietoinen omasta unennäöstään). Jotta tämä kaikki taustatutkimus ei menisi hukkaan ja jotta minulla olisi joku porkkana sitä varten, että jaksaisin jatkossakin kirjoittaa aktiivisesti unia muistiin, päätin valikoiden julkaista osan unipäiväkirjani sisällöstä tänne. 

Tällaista siis tänään,

- Ai, joka muuten nauttisi kevätsäistä paitsi on vielä vähän sairas, jeeeeee...

Okei, tänään satoi lunta eikä se varmaan vieläkään tähän lopu, mutta silti, kyllä se on ihanaa kun aurinko on olemassa eikä ulkona enää jäädy viidessä minuutissa. Lumen lopullista sulamista odotellessa hyvä ajanviettotapa voisi taas kerran olla kirjoittaminen.

Aloitin vuoden aika tasaisesti suunnittelemalla uutta kirjoitusprojektiani, mutta jossakin vaiheessa muut asiat alkoivat tulla suunnittelun edelle ja sekin alkoi tökkimään, etten keskinyt tarinaan vahvaa, keskeistä ideaa. Tapahtumapaikka, henkilöt ja joitakin "hyviä kohtia" löytyi ja hyvin pitkällekin suunniteltuina, mutta kesti pari kuukautta tajuta, että isoin juttu oli ehkä originaaliuden puute. En halunnut tehdä tarinasta liian Rick Riordanmaista, vaikka halusinkin keskittyä kreikkalais-roomalaiseen mytologiaan, mutta sitä karttaessani olin huomaamattani sepustanut jotakin, joka on hieman liian lähellä Tracy Deonnin Legendbornia. Hyvä kirja, mutta haluaisin kuitenkin kirjoittaa dark academia-fantasiaa vähän enemmän omalla otteellani.

Suunnitelmat siis täysin uusiksi.

Olen nyt vähän paremmissa lähtökuopissa, sillä mietin koko juonen uusiksi ja aloitin siitä hyvän keskusidean suunnittelusta, ja hupsista, yhtäkkiä ideat pulppusivat kuin vettä vaan. Juonesta on taas kerran (huoh) tulossa monimutkainen suunnitella ja kirjoittaa, mutta samalla olen oikeastaan innostunut, joten ei se haittaa.

En kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ennättänyt oikeastaan muuhun kuin suunnittelutyöhön ja taustalukemiseen, mutta nyt aion pistää vähän isompaa vaihdetta päälle. Metamorfoosit on luettu ja suunnitelmat pitää järjestää täysin uusiksi, mutta samalla olen myös suunnitellut kirjoittamiselle hyvin tilaa ja aion noudattaa suunnitelmaa. Tein ensimmäisellekin vuosineljännekselle tavoitelistan ja sain kaikki paitsi yhden niistä oikeasti täytettyä, en siis löpise turhia (toivottavasti toivottavasti). Pyrin oikeasti kirjoittamaan jotakin vähintään kaksi kertaa viikossa aina vähintään tunnin ajan yhtäjaksoisesti, sekä kolmannen kerran viikossa jätän suunnittelulle, editoinnille, julkaisulle, ym. sekalaiselle. Ei kun Forest-sovellus tulille vain (#notsponsored) ja näytön/kirjoitusvihkon ääreen!

Muista rojekteista vielä sananen
Edellisessä postauksessa mainitsin Kirjoituskurssikirjan, mikä oli ihan hyvää luettavaa ja jonka harjoituksia seurasin samalla, kun suunnittelin uusinta projektiani. Se ei kuitenkaan ehkä sopinut aivan parhaiten omiin tarkoituksiini, joten saatan muokata siihen liittyvät jutut pois Tarinat-osiosta, mutta voisin suunnitella sen korvaukseksi jonkinlaisen Kulissien takaa -kategorian, jonne heitän otteita sekavasta suunnitteluprosessistani, poistettuja katkelmia, roskakoriin päätyneitä suunnitelmia yms. ihan dokumentoinnin vuoksi ja siltä varalta, jos jotakuta sattuisi sellainen kiinnostamaan.

Ja niin! Ehdinhän minä helmikuussa oikeasti kirjoittamaan jotakin, tosin se miniprojekti jäi hieman kesken. Pyrin viimeistelemään sen mahdollisimman pian pääprojektin sivussa, ja pullautan sen ulos vaikka kerralla. Siinä ei pitäisi kestää kovin kauaa, kunhan muistaa että täälläpäin aikakäsitys on huomattavasti hitaampi kuin kenties tosielämässä.

- Ai, joka nyt yrittää rutistaa kaiken tästä aktiivisuudenpuuskasta -

P.S. Tadaa, UUSI ULKOASU!!! Viime vuosina olen tainnut päästä siihen "tyttömäisyys ja pinkki eivät olekaan niin huonoja asioita kuin teini-iässä uskoin" -aikuistumisen vaiheeseen, joten nauttikaa tästä keväisestä hempeydestä. Sivujen uudet vibat toivottavasti oikein huutavat, että olen ihminen, joka kirjoittaa sellaisia tarinoita kuin Kylmän veren kaupunki ja YOPT...

Uusi vuosi on alkanut, toivottavasti aavistuksen parempana kuin pari edellistä, vaikka odotukset eivät olekaan kovin korkealla. Kirjoittamisen ja oman elämäni asioiden suhteen kehtaan olla aavistuksen toiveikas. 

Nanon jälkeen pidin taas kerran tarpeeseen tullutta taukoa tänne kirjoittamisesta ja se kyllä toimi. Täystaukoa en sentään päätynyt pitämään, sillä pääsin esim. esilukemaan toisen kirjoittajan tekstiä, minkä koin todella arvokkaana (ja innostavana) kokemuksena. Eli nyt, toivottavasti viimevuotista itseäni viisaampana pyrin hahmottelemaan jo hieman tätä vuotta tai sen alkua. Realistisuuden takia olen nyt päättänyt ottaa kaiken edes neljännesvuosi kerrallaan, jos tulevaisuutta on pakko kerran olla koko ajan suunnittelemassa. 

Järjestelyä ja mielenrauhaa
Jotta voisin rauhassa kääntää uuden lehden,  olen miettinyt mielessäni, mitä jo olemassa oleville keskeneräisille teksteille teen. Siirsin Helga the Witchin Tarinat-osiosta arkistoon, sillä en ole ehtinyt kirjoittaa siihen kuin yhden novellin (johon en ollut kovin tyytyväinen) ja siihen se tavallaan jäi. Suunnittelin siihen kyllä laajempaa maailmaa ja juonta, mutta jos joskus palaan ideaan, toteutan sen todennäköisesti eri tavalla, joten levätköön nyt rauhassa.

Sitten jäljellä on vain Letters from Chalinea, ikuisuus/rakkausprojektini. LfC on kesken nyt ja tulee luultavasti olemaan kesken vielä kymmenen vuoden päästäkin, sillä en ole varsinaisesti suunnitellut sille loppua, haluan vain kirjoittaa leppoisasti ja hyvällä mielellä päiväkirja- ja kirjemuotoista tekstiä taikavoimaisten ihmisten elämästä, ja uudelleenelää tällä tavoin omaa lapsuuttani. En edes muista missä kohtaa alkua olen, vain sen että viime vuoden tammikuussa sain sen todella hyvin alkuun, mistä olen kiitollinen. Sen kanssa en pidä kiirettä enkä stressiä, ja jos nyt jotakin haluan tehdä, niin voisin harkita uusien kuvitusten piirtämistä - tabletilla piirtäminen on ollut jokseenkin vähissä sen jälkeen kun innostuin vesivärimaalauksesta, voisi olla mukava kerrata sitäkin.

Kylmän Veren Kaupunki -sarja on teoriassa kesken, mutta sain YOPT:n valmiiksi sen verran hiljattain enkä ole vielä edes halunnut ajatella kolmannen ja viimeisen kirjan juonen kimppuun syöksymistä, joten se saa olla ja kypsyä jossakin alitajunnassa. Tilanne on siis yleisesti aika hyvä, mistä voin kiitellä mennyttä itseäni ja hyvin hyvin rajallista stressikapasiteettiani. 2022 (ainakin alku) voi olla vuosi uuden yrittämiselle ja taitojen kehittämiselle, kirjoittajana ja ihmisenä.

Jotakin uutta..? (vaiko sittenkin vanhaa)
Jo YOPT:ta kirjoittaessa halusin epätoivoisesti päästä kirjoittamaan viimeinkin jotakin aivan uutta, mutta en oikeastaan tiennyt mitä. Minulla on monia ideoita, joita olen pyöritellyt ikuisuuksia, mutta harvat niistä ovat niin vahvoja, että ne innostaisivat oikeasti yrittämään. Joululomalla uusille ja vanhoille ideoille avoin mieli ja lepo saivat inspiraation siemenet viimeinkin itämään ja hehkulampun syttymään. Aion taas tapani mukaan viettää luultavasti turhankin kauan suunnittelussa ja taustatietojen keräämisessä (tälläkin hetkellä tietokoneen vieressä lepää tiilenpaksu teos Publius Ovidius Nason Muodonmuutoksia ja hah! se on vasta alkua...), mutta jokaisella on omat nautintonsa, joillakin erikoisemmat kuin toisilla. Pikkuhiljaa voin kuitenkin toivottavasti alkaa täällä kertoilla suunnitelmistani, kansikuvakin on jo suunnitteilla.

Tärkeintä on kuitenkin se, että itsekin odotan mielenkiinnolla ja innostuneena, mitä lopulta tulee tarinasta, jonka syntyyn tarvittiin:

1. Kaipaukseni Suntuubin erilaisten roolipelien ja Precy Jackson -fanfiktioiden kultaisiin aikoihin
2. Tämän tubekanavan aivan ihanien teosten estetiikka
3. Latinan kieli, jonka opiskeleminen saa vielä useamman vuodenkin jälkeen sukat pyörimään jaloissa
4. Pitkänpitkä ja jokseenkin pitkästyttävä äänikirja Bysantin historiasta
5. Esilukiessa mieleen tulleet syvälliset ajatukset siitä, millaisten tarinoiden kirjoittamisesta minä itse pidän eniten. Millaisista sävyistä? Millaisista aiheista? Millaisista ihmisistä?

Noista vihjeistä voi ehkä arvata suunnilleen minkätyyppinen tarina on tulossa, mutta samalla mikään noista vihjeistä ei suoraan liity tulevaan tarinaan. Paitsi latina - voi pojat kuinka aion ottaa ilon irti siitä, että latina on ihana kieli :D

Jotakin luovaa..?
Oikeasti, toisen kirjoittajan tekstin lukeminen sillä silmällä, että osoittaisi siinä korjattavia kohtia ja kehitysideoita on a gift that keeps giving. Siinä samalla kun kirjoitin huomioita ylös toisen tekstistä, tuli mieleen, että millä auktoriteetilla minä tässä kehotan jotakuta toista kehittymään, mitä itse olen tehnyt viime vuosina kehittyäkseni, melko laiskan kirjoittamisen lisäksi? Haluaisin siis nyt koettaa hieman jotakin omia kykyjä haastavaa, ja kun kirjastossa törmäsin Marja-Riitta Vainikkalan Kirjoittajakurssikirjaan, päätin ainakin lukea sen läpi ja katsoa, jos siinä olisi edes jotakin tiedonmuruja.

Kirja sisältää ilmeisesti jonkinlaisia harjoituksia, ja vaikken ole vielä sisältöön tai sen laatuun tarkemmin tutustunut, ajattelin että jos saan harjoitusten pohjalta aikaiseksi jotakin, jota voisi täällä julkaista, niin teen niin. Jälkeenpäin voin myös kertoa, millaiseksi koin kirjan ja tuntuiko siitä olevan hyötyä, jos alan tekemään siitä isompaa projektia. Tämä idea on enemmän hetken mielijohteesta syntynyttä ja epävarmempi, mutta pidän siitä, kun minulla on raamit kohdillaan ja vapautta/energiaa ruveta tekemään jotakin impulsiivista. Ainakin minulla on motivaatiota, NaNoWriMokin auttoi näkemään, kuinka paljon minulla on vielä tilaa kasvaa kirjoittajana. 

Näin yleensä ottaen en aio ottaa minkäänlaista stressiä kirjoittamisen suhteen, mutta ainakin näinä kolmena ensimmäisenä kuukautena haluaisin päästä takaisin tasaiseen aktiivisuuteen täällä ja tekstinkäsittelyohjelmien äärellä. Pyrin siihen, että joka viikko tekisin edes kerran jotakin kirjoittamiseen liittyvää (joko täällä tai suunnittelupuolella) ja aina kahden viikon sisällä päätyisin kirjoittamaan edes jotakin, vaikka edes yhden sivun. Rima on nyt laskettu alhaalle, toivottavasti se toimii porkkanana eikä päädy taas kerran kepiksi. 

Hyvää ja valoisaa uutta vuotta teillekin toivottaen 

- Ai, joka on toivottavasti palannut pidemmäksi aikaa -

Olen vapaa kuin taivaan lintu ja juuri sopivasti ennen häitä ja tähän mennessä työläintä opiskeluviikkoa. Jos olisin kuun alussa tiennyt, mihin olin itseäni laittamassa, niin... no, olisin ehkä valmistautunut henkisesti hieman paremmin, mutta jotkut asiat elämässä täytyy kokea, jotta niistä voi oppia.

Olen nyt oppinut, että olen laiska kirjoittaja ja toimin ehkä parhaiten sillä tasolla. Joo, jos pakotan itseni kirjottamaan ja asetan konkreettisia tavoitteita, niin selviän kai siitä jotenkin, mutta samaan aikaan se tuo niin paljon aikataulutuspainetta, että se vie ilon itsestään kirjottamisesta, joten mitä järkeä?

Tämänkin NaNon meinasin aloittaa kirjottamalla jotakin aivan uutta, mutta jo ensimmäisen päivän jälkeen tajusin, etten ollut tarpeeksi investoitunut siihen tarinaideaan, jonka itselleni olin suunnitellut. Yhtäkkiä YOPT:n uudelleen läpi käyminen alkoikin innostamaan ihmeen kummasti ja se oli lopulta edes yksi hyvä päätös. Yö on petoja täynnä on myöskin painanut mieltä tammikuusta asti, koska en silloin saanut ensimmäisestä versiosta julkaisukelpoista (tässä voi nähdä jonkinlaista säännönmukaisuutta). Nyt sitten selvitin kaksi stressaavaa asiaa yhdellä iskulla (koska NaNon luovuttaminen ei ollut vaihoehto ilmeisesti) ja vaikka meninkin taas NaNon riman alta ja rutkasti (YOPT:n pituus on alle 40 000 sanaa), niin pääsin silti kokemaan sekä haasteita että onnistumisen kokemuksia.

Nyt YOPT on julkaistu ja vaikka olen taistellut sen kanssa niin kauan, etten enää pysty näkemään siinä mitään hyvää, niin jos joku tänne eksyy ja sen lukee, niin toivon, että siitä löytyy jotakin mukavaa teille. Todella todella mielelläni otan vastaan siitä risuja ja ruusuja, ja mitä konkreettisempia niin sitä parempia. Jos saan teiltä mahdollisilta lukijoilta hyviä kehitysehdotuksia, niin olisi sitten selkeä homma korjata tai muokata joitakin tiettyjä kohtia. Taidan oikeasti myös tarvita vähän kehujakin, koska en oikeasti näe YOPT:ssa tällä hetkellä paljon mitään positiivista ja tämän plus NaNoWriMo-kärsimysten tähden mun kirjoittajaidentiteetti on ottanut vähän osumaa.

Otan siis mielellään vastaan palautetta, mutta ihan heti en aio ryhtyä YOPT:ta uudelleenkirjoittamaan, itse asiassa en ole suunnitellut kirjoittavani taas vähään hetkeen ollenkaan. NaNon aikana tajusin, että jos kirjoittaminen ei tuota mulle minkäänlaista iloa, kun taas muut harrastukset tuottaa, niin miksi edes koetan pakottaa itseni kirjoittamaan. Toivon, että saan sen ilon mahdollisimman pian takaisin, mutta ainakin loppuvuoden aion viettää tekemällä niitä muita harrastuksia, joista oikeasti nautin. Sitten voisin joskus taas koettaa tulla hissukseen takaisin, sellaisella tavalla joka minulle sopii, omana itsenäni. Laiskana kirjoittajana.

- Väsynyt mutta helpottunut Ai -

Kesä on kulunut ja minusta ei ole täällä paljon kuulunut, mikä ehkä vaatii oman postauksensa (tai voin tiivistää sen lyhyesti: äänikirjat, maalaus, marjastus, vaatteiden ompeleminen, perhe, äänikirjat, kaverit, yliopistoon pääsy, muutto, äänikirjat, laiskuus, puhelinpelit, kutominen, puhelin, kirjat ja vielä kerran äänikirjat. En ole siis ottanut kovin paljon stressiä siitä, että kirjoittaminen ei ole kovin paljon edistynyt, vaikka YOPT on aivan täysin jumissa, mutta se ei ole vielä tämän päivän murhe eikä tämän postauksen pointti.

Ennen elokuuta luin koko kesän aikana virallisesti sen 1-2 fyysistä kirjaa, mikä on minun mittakaavalla melkoinen '???' - mutta. Erehdyin kesäkuussa ostamaan kuukaudeksi rajattomasti Bookbeat-aikaa, sitten se vahingossa jäi päälle heinäkuunkin ajaksi, ja kun kirja oli kesken, niin täytyi sitä vielä jatkaa elokuuhun asti; kolmessa kuukaudessa kuuntelin siis Bookbeatissa sen 27  kirjaa, mikä ei ole lopulta ollenkaan paha. Tänään on viimeinen päivä elokuun tilauksesta ja vaikka yksi kirja on vielä kesken (:l) koitan vastustaa kiusausta ja koittaa kerrasta poikki -ratkaisua, sillä haluan viimeinkin taas aikaa lukea perinteisiä kirjoja ja tehdä jotakin muutakin, kuin koko ajan näpertää jotakin kuulokkeet korvilla.

Bookbeatissa kaikkein koukuttavinta on se, että se on niin kätevä, kun tekee jotakin muuta. Alkukesästä minut buukattiin (minun mielipidettäni ei varsinaisesti kysytty) maalaamaan mummolan ulkorakennuksia, joten se oli lopun alkua, sillä niin yksinkertaisen homman mausteeksi täytyi saada jotakin, joka viihdyttäisi sillä aikaa, kun maalailin. Äänikirjat suhahtivat ohi sellaista vauhtia,  että jossakin vaiheessa hoksasin maalaavani ihan kysymättä vapaaehtoisesti (???) ja kun maalaukset oli tehty, suunnistin marjametsäänkin mielessä enimmäkseen se, mitä senhetkisessä kirjassa oli meneillään, ei ne marjat. Perhe sai kyllä tottua tyttäreen ja siskoon, joka istui olohuoneessa ompelukoneen ääressä luurit korvilla - kun äänikirja oli päällä, en kuullut, en nähnyt ja jos joku puhui/huusi minulle jotakin asiaa, reagoin siihenkin hyvin vastahakoisesti, eli olin varsin erinomaista seuraa :)

Nyt kun syksy tulee, olen samalla ehkä hieman kypsynyt äänikirjojen kuuntelemiseen ja kaipaan jo sitäkin, että saan lukea niitä kirjoja, joita ei äänikirjamuodossa löydy ja tekemään niitä asioita, joita ei voi tehdä samalla kun kuuntelee jotakin - esimerkiksi kirjoittamaan. Äänikirjoja tulen tarvitsemaan kyllä vastedeskin, koska koulumatka on n. 20 min, mutta tulen luultavasti lataamaan esimerkiksi yhden äänikirjan kerrallaan, enkä aio hypätä taas syvään päähän. (Mutta jos katoan taas kuukausiksi, niin voitte aavistaa, miten on taas kerran käynyt.)

-Ai, ammattimainen lukija/äänikirjojen kuuntelija

P.S. Vinkki vitonen ainakin BookBeatiin - itse sovelluksessa uusien kirjojen etsiminen voi olla vaikeaa, jos on kunnellut jo kaikki uudet ja suositut. Sen sijaan (jos englannin kieli ei töki kovin pahasti), niin kannattaa surffailla internetissä, etsiä listoja kirjoista, joista voisi olla kiinnostunut, selailla Goodreadsista samanlaisia kirjoja kuin mistä on ennenkin pitänyt ja sitten hakea niitä kirjoja Bookbeatista. Ihan kaikkea sieltäkään ei löydy, mutta Bookbeatin englanninkielisten äänikirjojen kokoelma on kyllä aika WAU, ja silloin avautuu aivan täysin uusi maailma.

Tänä aamuna heräsin ja tajusin, ettei mun tarvikkaan enää käyttää koko päivää pääsykokeisiin lukemiseen.  Ja se fiilis, minkä siitä sain... Hartioilta tipahti vähintäänkin 50 kg stressiä.

Mutta ehkä pitää kertoa hieman tarkemmin, mitä minulle on viime kuukausien aikana tapahtunut, sillä täällä se ei ole näkynyt kovin muuna kuin radiohiljaisuutena. Saatoin ehkä jo tammikuussa siitä mainita, mutta omistin siis koko kevääni sille, että opiskelen vielä joitakin psykologian kursseja avoimessa yliopistossa ja pänttään valmennuskurssin avustuksella psykologian pääsykokeisiin. Jossakin helmi-maaliskuun puolella hangista paistava kevätaurinko ja tietokoneen ääressä kyyhötetyt pitkät päivät ottivat veronsa ja viikkoja kestäneen silmäsäryn jälkeen kävin lopulta näöntarkastuksessa ja jonkin aikaa sen jälkeen sain elämäni ensimmäiset lukulasit (tosin onneksi vielä todella pienillä plusluvuilla). Tähän mennessä olen ehtinyt kiintyä niihin jo melkoisesti, ja se auttaa, että ne ovat söpön tummanturkoosit ja retrot.

Varsinkin viimeinen lukukuukausi oli täysteholla eteenpäin paahtamista ja niiden aikojen ajatteleminen alkaa jo ahdistamaan. Viimeisellä viikolla luin oikeasti kellon ympäri ja pidin vaihtelevan pituisia taikoja silloin, kun aivot eivät kestäneet, mutta loppuviikosta olivat kyllä sekä mieli että keho uupuneita ja selkä lukossa ehkä viidestä eri paikasta. Onneksi otin sitten tämän viikon alun paljon rennommin ja tiistaina en sitten koskenut muistiinpanoihin enää ollenkaan, sillä sunnuntaina tuntui kyllä jo, ettei artikkeleissa ole enää kovin paljon uutta tietoa ja aivot on jo vuotamassa ylitse.

Koe meni sitten keskiviikkona lopulta yllättävän smoothisti. En tietenkään osaa sanoa, olinko tarpeeksi hyvä, mutta olen päättänyt olla tyytyväinen omaan tulokseen, oli se mikä tahansa, koska taisin ehkä huomaamatta yrittää parhaani eikä kokeessa tullut ainakaan yhtään kertaa paniikkia tai tunnetta siitä, etten tiedä ollenkaan vastausta. Se on sitten eri asia, että ruksinko sieltä juuri ne oikeat ja vain oikeat monivalintavastaukset, mutta onneksi se on nyt takana ja olen viimeinkin vapaa tekemään, mitä vain haluan. 

Ensimmäisten mieleen tulleiden asioiden joukossa oli tietenkin taas täällä aktiivistuminen.  Vaikka olen välillä unohtanut koko I Wonderlandin olemassaolon, on tähän mennessä alkanut jo kaihertaa halu kirjoittaa edes jotakin. Edellisessä kuulumispostauksesa tein suuria suunnitelmia kuukausittaisista sanamääristä, ja nyt olisi ehkä aika taas ottaa ajatus harkintaan. Tai siihen voisi siirtyä sen jälkeen, kun olen ottanut YOPT:n uudestaan käsittelyyn ja katsonut, onko siitä sittenkin johonkin. Tähän mennessä olen ehtinyt jo alkaa miettiä, ettei se ole ehkä niin roskiskelpoinen kuin tammikuun lopuksi ajattelin. Olen asettanut itselleni korkeat paineet saada aikaiseksi jotakin, joka voisi olla parempaa kuin KVK, ja sitä paitsi YOPT käsittelee paljon vaikeammin teknisesti toteutettavia juonikuvioita verrattuna edeltäjäänsä, joten ei ihme, jos se ei tuntunut täydelliseltä ja etteivät kaikki langat pysyneet käsissä. Mutta vaikka joutuisinkin kirjoittamaan lähes kaiken uusiksi, minulla on sellainen tunne, että ehkä siellä on joitakin ihan hyviäkin kohtia.

Liian vakavasti en aio kuitenkaan vielä kirjoitusta ottaa, vaikka toivottavasti kykenen antamaan sille taas edes hieman päivittäistä huomiota. Aikomuksena ei ole tosiaankaan juuttua taas tietokoneen ääreen, koska haluaisin myös juuttua kirjojen ja pelikoneen ääreen. Olen kaivannut kirjojen lukemista aivan hirveästi ja kuukauden pituinen Bookbeat-tilaus tulee kyllä auttamaan siinä nälässä (ja samalla pääsen toivottavasti petraamaan ruotsinymmärrystäni). Ja vaikka olen asunut jo melkein puoli vuotta kotona,  tuntuu kummalliselta, etten ole ehtinyt pelaamaan melkein laisinkaan. Yhden kuukauden kokeilin kyllä Witcheriä ja pelkäsin hirviöitä, mutta nyt polttelee päästä uudestaan Assassin's Creed: Odysseyn ääreen, koska se oli upea peli ja kaikki AC-pelit täytyy pelata ainakin kahdesti läpi, ennen kuin voi siirtyä seuraavaan osaan. Tiedän jo nyt, että tulen tykkäämään Valhallasta aivan sairaan paljon (koska VIIKINKEJÄ!!!!!), mutta Odysseyhyn liittyy niin paljon nostalgiaa viime vuoden keväältä ja Percy Jackson -fanitusta, että sitä on vaikea voittaa.

Ehkä kaikkein eniten haluan kuitenkin päästä liikkeelle, ulkoilemaan, hoitamaan eläimiä ja puutarhaa, ja keräämään villiyrttejä. Kun kesä etenee, olisi suunnitelmissa myös tehdä jonkin verran kotimaanmatkailua ja täytyy ehdottomasti käydä jossakin melomassa, mökkeilemässä ja/tai vaeltamassa. Kokeeseenluvusta meni kaikki paikat kyllä niin jumiin ja jäykäksi, että joogaus ja venyttely tulee tarpeeseen, ja kaipailen myös viimevuotisten vatsalihasteni perään, tuolla ne jossakin odottaa takaisintulemista. Saa nähdä, kuinka onnistun näissäkin tavoitteissa, koska jotenkin kummasti minulla on jokaista loppuun asti saatettua projektia kohti vähintäänkin 15 projektia, jotka ovat kesken, tauolla tai vielä suunnitteilla... Mutta ainakin nämä projektit ovat mielenkiintoisia ja saanpa niistä edistettyä vain yhtä tai kahta, niin nautin kyllä silti niistäkin.

Pääsin aloittamaan oman kesälomani näin etuajassa, mutta teille, jotka olette vielä töissä tai koulussa, tsemppiä vielä loman odotusta edeltäviin aikoihin, kyllä se sieltä lopulta tulee! Ja te, jotka olette jo kesälaitumille päässeet kuten minäkin, nautitaan nyt tästä!

- Ai, jolla on nyt niin kevyt olo, että voisi melkein liidellä - 

Kuvitelkaa mun yllätystä, kun viimeinkin pääsin järjestelemään mun tätä blogia ja huomasin, että on melkein vuosi siitä, ku viimeksi kirjotin ensimmäisen kirjakirjotelman. Mutta toisaalta ei ole ihmekään, vuosi 2020 onnistu sotkemaan aikajatkumon niin, että samaan aikaan kaikesta on niin kauan ja niin vähän, että vähemmästäkin vähän erehtyy. Mutta mulla onkin siis aika poimia erilaisia kirjoja tarkasteltavaksi kokonaisen vuoden ajalta (vaikka tietenkin päädyin priorisoimaan niitä kirjoja, jotka olen vasta lukenut), joten en taida viivytellä tämän enempää. Linkit kirjojen Goodreads-esittelyyn löytyvät kuten aiemminkin kuvia klikkaamalla tai tekstin linkeistä, ja sieltä löytyy tarkempaa kuvailua ja muiden (minua parempien arvostelijoiden) arvosteluita.

Queens of Renthia -sarja
Ensiksi täytyy aloittaa sarjalla, jonka lukemisen lopetin kirjaimellisesti 3 minuuttia tämän tekstin aloittamista. Minulla oli vuoden lopussa ja alussa jonkinmoinen anti-fantasia kausi, joka lowkey alkoi juuri samoihin aikoihin kuin loppukokeisiin lukeminen ja korona viime vuonna, sillä ehkä mun aivoille oli yksinkertaisesti liikaa koettaa setviä monimutkaisia fantasiamaailmoita sillä aikaa, kun omassakin elämässä oli niin paljon stressaavia ja vieraita asioita. Ei se ollut kyllä huonokaan, sillä aikojen ansiosta pääsin myös tutustumaan ihan kunnolla tavalliseen fiktioon, romantiikkakirjoihin ja onnistuin lukemaan/kuuntelemaan kaikki Hercule Poirot - kirjat läpi, joten ei paha, ei paha.

Mutta asiaan... Aloitin sarjan kuuntelun ilman mitään sen suurempia odotuksia, mutta jotenkin yksi ainokainen kirjasarja sai taas elvytettyä fantasiainnostukseni ja muutenkin lisäämään lukuintoani. Sarja käytti samaan aikaan tuttuja fantasiaelementtejä (kuningattaria, luonnonhenkiä, taikakouluja), mutta onnistui tekemään niistä jotakin uutta, esimerkiksi päähenkilöt olivat jotakin, jota en ole aiemmin kokenut: ensimmäisen kirjan päähenkilön koko idea oli se, ettei hän ollut kovin taitava taikuudessa toisin kuin luokkatoverinsa, kun taas toisen kirjan päähenkilö oli aikuinen nainen, jolla oli jo kaksi lasta, mikä toi todella tuoreen perspektiivin koko tarinaan. Romantiikkaa oli myös kirjoissa, mutta se ei ollut pääfokuksena,  mikä sopi minulle myös hyvin.

Kirjojen taikuus oli myös ainutlaatuista, sillä koko pointti on se, että joillakin Renthialaisilla naisilla on kyky hallita ja käskeä erilaisia luonnonhenkiä. Jotkut pystyvät hallitsemaan vain tietynlaisia henkiä, toiset kaikenlaisia ja jokaisen Renthian valtakunnan kuningattarella on kyky hallita kaikkia oman maansa henkiä. Ja ai niin, jos kuningatar kuolee tai hänen hallintansa pettää, luonnonhenget haluavat tappaa kaikki ihmiset, sillä kuningattaren käsky on ainoa, joka estää niitä tekemästä niin. Sarjassa on siis paljon verisiä ja julmia taistelukohtauksia, enkä ole pitkään aikaan ollut niin ahdistunut lopputaisteluissa :)))))

Mutta tarinan kuvailut olivat todella hyviä, taikuus ja maailma tuntui todella hyvin suunnitellulta ja henkilöhahmot olivat myös todella hyviä, kuten edellä jo mainitsin, päätyi kyllä suosikkieni joukkoon. Juonikin oli todella ainutlaatuinen ja viimeisessä kirjassa stakesit oli niin korkealla, etten melkein uskaltanut kuunnella tarinaa eteenpäin ja tarina eteni paikkoihin, joihin en ollut edes ajatellut että se koskaan menisi.

Onnistuin myös sekoamaan täysin sarjaa aloittaessani, sillä epähuomiossa aloitin sarjan toisesta kirjasta ja tarina alkoi ja eteni sen verran järkevästi, että ajattelin vain, että "ahaa, kirjailija osoittaa todella hyvin, että tarina on oikeasti alkanut jo ennen tätä ensimmäistä kirjaa, onkohan se suunnitellut kirjoittavansa jonkinlaisen prologin", ennen kuin ihan loppupuolella menin päivittämään statustani Goodreadsissa ja näin sen #2:en kirjan nimen perässä ja tajusin, miten tyhmä olin ollut. Mutta ei haitannut, luin ekan kirjan sitten toisena ja itse asiassa säästyin osittain järkytykseltä ja sydänsurulta, sillä ekan kirjan loppu... Sanonpahan vain, että harva fantasiakirja on uskaltanut päätyä sellaiseen paikkaan :P

Luostarin Varjot
Olen nyt tänä talvena lukenut sen verran romantiikkaa, että hain ensiksi vaihtelua lukemalla Suomalaisten Muinaisuskosta (mielenkiinon vuoksi, kirja oli todella todella akateemisesti kirjoitettu ja äärimmäisen pitkästyttävä lukea, mutta onnistuin selviämään siitä ja se kertoi kyllä mielenkiintoisista asioista) ja sitten tajusin, että halusin lukea lisää historiallista fiktiota, joka olisi hyvä aasinsilta takaisin fantasiaan, sillä historiallinen fiktion on melkein fantasiaa, paitsi että niissä on enemmän oikeasti tottakin. Sitten näin Suomalaisessa Kirjakaupassa pokkarin, jonka paksuus oli rehelliset 10-13 cm, mikä tietenkin herätti heti mielenkiinnon ja katsoin mihin sarjaan se kuului ja piti ottaa ensimmäinen osa heti luettavaksi. 

osaManga ja anime ovat tietenkin japanilaisia, kun taas Kotkasoturien taru sijoittuu Kiinaan, eli vieraankuuloisiin nimiiin ja erilaisiin taistelutermeihin kesti hetken tottua, sillä kirjassa esitellään todella laaja henkilökaarti (kirjan takana heidät on listattu muistin helpotukseksi), mutta tässä vaiheessa se alkoi jo tuntua luonnolliselta. Kaikille erilaisille taisteluliikkeillekin on annettu suomennetut nimensä, mikä tuntui ensimmäisessä kirjassa hieman hassulta, mutta toiseen kirjaan mennessä olin jo tottunut ja pidin siitä, kuinka ne nimet itse asiassa kuvailivat liikkeiden "fiilistä" paremmin, kuin jos taistelu ja joka ikinen käden ja jalan heilautus olisi kuvailtu kohta kohdalta tarkkaan.

Ja taistelua kirjassa todellakin riitti, mikä toi entistä paremmin mieleen Naruton. Kirjoissa olevat luvut ovat todella todella pitkiä (sillä ilmeisesti koko sarja julkaistiin luku kerrallaan jossakin lehdessä? Ja se on ehkä syynä siihenkin, että ensimmäinen osa päättyy aivan kamalaan cliffhangeriin),  ja joka ikisessä luvussa on taattuna vähintäänkin yksi taistelu, toisessa kirjassa hyvinkin jo useampia. Juoni kulkee siis todella nopeasti eteenpäin ja se on täynnä erilaista toimintaa (ei pelkästään taistelua), mikä kyllä piti mielenkiinnon itsessään.

Kotkasotureiden taru on ilmeisesti yksi wuxia-kirjallisuuden kuuluisimmista tarinoista, eikä mikään ole yhtä mukavaa kuin lukea jotakin ja tietää tismalleen, miksi siitä on tullut niin suosittu. Kun tässä toisessa kirjassa juoni pääsi ihan oikeasti liikkeelle, oli aivan mahtavaa katsoa vierestä, kun erilaiset aiemmin esitellyt henkilöt kohtasivat toisensa, miten huvittavan nopeasti päähenkilö Guo Jing kehittyi, miten sekä hyvisten että pahisten juonet etenivät ja kehittyivät, eikä raja heidän välillään aina ollutkaan niin selväpiirteinen (Paitsi Oyang Ke ja hänen isänsä saavat kyllä mennä haiden ruoaksi enkä itkisi kyyneltäkään), ja vielä kaiken lisäksi juoneen oli sulavasti sekoitettu sopivaa tapahtumahuumoria ja hauskoja repliikkejä (joista 98% kuului Huang Rongille, what a queen). Ja niin, luulin lukevani klassikkoa enkä todellakaan odottanut, että sana "paska" mainittaisiin siinä niin monta kertaa xD (se oli aika absurdia, mutta toisaalta, tapahtumat olivat siinä vaiheessa jo niin absurdeja muutenkin, että hyvin se meni matkassa)

Tässä olikin jo joitakin kirjoja ja kaikki olen lukenut vastikään, mikä ei välttämättä ollut ihan koko postauksen pointti. Mutta lukufiilikset ovatkin olleet aika heikot tänä talvena, joten ei ihme, jos minulla ei olekaan kovin paljon sanottavaa muista kirjoista kuin niistä, jotka olen lukenut nyt innostuksen taas enemmän herättyä. Seuraavassa lukupostauksessa voin tietenkin taas koettaa yrittää katsoa vielä kauemmas taaksepäin, mutta ehkä ensimmäinen päätös, mikä pitäisi tehdä on se, etten odota taas vuotta ennen seuraavaa postausta. Eli sitä odotellessa, aika taas palata kirjojen pariin :)