" Paikka, jossa tarun ja
|
"Know that the only remedy to love is to love more" Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen... Eiku ei ehkä ihan vielä, mutta totta on, että marraskuu ja joulukuu on vilistäneet ohitse silmissä ja kohta mun oma joululoma on ohitse ja vielä pitäis mennä jouluksi ja uudeksi vuodeksi töihin... Mutta ei harmita nyt, kun on saanut tosissaan lomailla. Ja keskittyä avoimen opintoihin. Lokakuun loppu ja marraskuun alku olivat tosiaankin tavallista kiireisempiä, joten kaikki haaveet ensimmäisestä NaNoilun yrityksestä menivät persiilleen. Ikuisena optimistina en kuitenkaan antanut sen pysäyttää, sillä olen tosiaankin niitä henkilöitä, että jos tie on tukittu, niin teen sitten omani. Joten aloin heti suunnittelemaan, että kyllä minä vielä keväällä vähintään ehin koettamaan kirjoittajankykyäni (lähinnä kirjoitustahdin äärirajoja). ![]() Ja tässä sitä sitten ollaan. Vaikka tammikuussa alkaakin pääsykokeiden valmennuskurssi, arvioin sen olevan kevään kuukausista lopulta kaikkein rennoin. Joten olen siitä halpana NaNon kopiona päättänyt tehdä ikioman kirjoituskuukauteni ja se voi toimia hyvin myös todella aikaisin tehtynä uudenvuoden lupauksena. Ja vaikka alkuperäisissä nanoilusuunnitelmissani aioin vihdoin ja viimein keskittyä antamaan Letters from Chalinealle hieman pituutta, niin taas sen täytyi uhrautua, sillä sain juuri sopivasti päätettyä Kylmän veren kaupungin kirjoittamisen (joka on siis elämäni ensimmäinen loppuun asti kirjoitettu pidempi tarina, fiilikset on vieläkin "!!!!!!!!!")joten kaipaan tosissaankin kirjoittamaan sille jatkoa. Vihjailin kyllä aiemmin jotain isoa uutta, miltä KVK:n jatko-osa ei välttämättä vaikuta, mutta minä henk. koht. olen kyllä nyt ainakin jännän äärellä. Stonksit on kyllä nyt huippulukemissa, kun tänne asti oon elämässäni päässy. KVK syntyi random ideasta siinä Armon Vuonna 2016 ja siitä päivästä lähtien en oo suunnitellu pelkästään sen juonta, vaan perinteisen megalomaanisesti tiesin, että luvassa olisi trilogia. Vuosien varrella olen lisännyt ja lisännyt juonikuvioita ja yksityiskohtia kakkos- ja kolmososiin, tänä kesänä sain viimeinkin nimi-idean Yö on petoja täynnälle (se ilmestyi jostakin tyhjästä mun omasta päästä ja on taas yksi asia tukemaan mun uskomusta siitä, että olen tiedostamattani oikeasti nero), noin kuukausi sitten keksin viimeinkin, mikä on se YOPT:in yksilöllinen idea, joka tekee siitä kirjottamisen arvoisen, eikä vaan alun ja lopun välille täytettä, ja viime viikolla aloitin tosissani kirjoittamaan juonta auki - pitkän kirjotustauon jälkeen tahti on kyllä varmaan ihan nanokelpoinen, sillä parissa päivässä sain kokoon raavittua siihen sen 3500 sanaa). Fiilikset on innostuneet, mutta myös aika jännittyneet, sillä mulla on ollut neljä vuotta aikaa kypsytellä mielessäni ideaa Kylmän veren kaupungin jatkolle, mutta nyt se on tässä ja aion tosissani tehdä ainakin suurimman osan kirjoittamisesta yhden ainokaisen kuukauden aikana... Mutta toisaalta kovin moni muu tarina ei siihen tarkoitukseen välttämättä edes kelpaisi, koska olen perfektionisti ja sellaisena haluan tehdä mahdollisimman perusteellisimmat valmistelut. Tämä joulukuukin on vielä valmisteluaikaa, mutta olen jo lowkey päättänyt, että tavoitteena on saada 10 000 sanaa karkeaan juoneen (mikä on kenties hieman huijausta, sillä se on jo 1/5-osa nanosta ja aion käyttää sitä varsinaisen tekstin pohjana) ja nyt tätä kirjoittaessa päätin, että jos saan tuon sanatavoitteen täyteen, niin sitten voisin saman tien kirjoittaa jo prologin sujuvaksi ja pistää sen tänne vihjaamaan hieman siitä, minne ollaan menossa. Joulukuun loppuun on vielä kaksi viikkoa, joten jos kansikuva on tämän viikon spoileri, niin jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ensi viikolla voisin julkaista esittelytekstin YOPT:iin ja viimeisellä viikolla prologin, ennen kuin alan paahtamaan varsinaista kirjoittamista. Jos asiat taas ei mene suunnitelmien mukaan, niin prologi tulee ulos varmaan sitten, kun olen sen saanut kirjoitettua. Lisäsin vielä alle oikein hienon kyselyn ihan testimielessä, vaikka lopulta luultavasti teen siten, miten itse parhaaksi näen, mutta jos joku haluaa vaikuttaa YOPT:n kehitykseen, niin käyttäkäähän valtaanne! -Yhtä viisaudenhammasta vähäisempi Ai-
2 Comments
|
Here lives...Ain ajatuksia elämästä, mahdottomasta ja mahdollisesta. Fantasiatarinoita, kirjoitushaasteita, muita aivoituksia... Aktiivisuus: 1.12. Julkaisin Unipäiväkirjaan neljä uutta unta ja blogiin koosteen lokakuun mieleen jääneistä kirjoista :) 30.11. Marraskuu selvitty ja kirjoitushaaste täytetty! Julkaisen lähipäivinä juttuja ja loppuajatuksia ja nyt on helpottunut olo, sain tänään loppuun saatettua jopa kaks pitkään kestänyttä projektia 28.11. HUH! Jättäydyin taas aikataulusta jälkeen useammankin päivän, mutta sain kirittyä sitä kiinni. Kaksi päivää jäljellä ja ajattelin sitten jälkeen julkaista kerralla kaiken sen, mikä tässä vaiheessa julkaisukelpoista on, sekä loppuajatuksia. 20.11. Olen pari kolme päivää jäljessä kiireiden takia, mutta oikeasti se on vain jotain 600-700 sanaa, sen saan kiinni seuraavina päivinä ihan helposti. Linkinvaihto:
The Wolf's Cry (Suden huuto) Paper Angels Valti Huurresuudelma Meduusameri Ahoniitty Medea Tarinapuu Kissajuttuja Saniaiskanjoni Listattu: Ensemble Mag Mell Nefarious Epäaktiiviset: Tulevaisuuden Heimot Perhosefekti Friosao Päivitetty viimeksi 15.9.2020 Archives
February 2023
Categories |