" Paikka, jossa tarun ja
|
Ja koska siis haluan käyttää Letters from Chalinean kanssa montaa erilaista fonttia, jotta eri "kirjoittajat" on helpompi tunnistaa toisistaan, olen käyttänyt ulkoista sivua kirjoitusprosessiin ja kopioinut sitten koko koodin tänne Weeblyyn, koska sitä tänne onnistuu erikseen laittaa (kuten esimerkiksi tuon gifin, joka kuvastaa tämän hetkistä motivaatiotasoani). Koska minun on pitänyt temppuilla useamman kuin yhden sivuston kanssa, virheitäkin on sattunut tavallista enemmän.
Juuri äsken löysin kuitenkin suurimman virheen mitä on tähän mennessä sattunut. Palasin tänään, kuten tavallisestikin, kirjoittamaan Letters from Chalineaa ja kun menin uusimman luvun ääreen, ärtymyksekseni huomasin, että kaikki aivan vasta kirjoittamani oli kadonnut lies monennenko kerran. Koska LfC:aan pitää teksti lisätä koodina, sitä ei voi jatkaa mitenkään järjestelmällisesti, vaan aina kirjoittamisen jälkeen on helpointa korvata koko vanha koodi uudella. Muistin, että olin edellisellä kirjoituskerralla käynyt katsomassa edellisiä lukuja ja tarkistamassa niissä tapahtuneita asioita. Tietenkin kaikkein pahin oli sattunut. Olen uusimman luvun lisäksi poistanut nyt linkit myös Letters from Chalinean toiseen ja kolmanteen lukuun, sillä olen korvannut kaiken niihin aiemmin kirjoittamani tällä hetkellä keskeneräisellä luvullani... Toinen luku minulla on tallessa ulkoisessa arkistossani, mutta kolmas luku... ei. Minulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin koota itseni kasaan, kopioida toinen luku takaisin tänne, kirjoittaa koko kolmas luku uusiksi ja jatkaa sitten entiseen tapaan. Mutta ei tänään. Ei tänään... -Ai, jolla on jo ennestäänkin tarpeeksi huolia-
3 Comments
|
Here lives...Ain ajatuksia elämästä, mahdottomasta ja mahdollisesta. Fantasiatarinoita, kirjoitushaasteita, muita aivoituksia... Aktiivisuus: 1.12. Julkaisin Unipäiväkirjaan neljä uutta unta ja blogiin koosteen lokakuun mieleen jääneistä kirjoista :) 30.11. Marraskuu selvitty ja kirjoitushaaste täytetty! Julkaisen lähipäivinä juttuja ja loppuajatuksia ja nyt on helpottunut olo, sain tänään loppuun saatettua jopa kaks pitkään kestänyttä projektia 28.11. HUH! Jättäydyin taas aikataulusta jälkeen useammankin päivän, mutta sain kirittyä sitä kiinni. Kaksi päivää jäljellä ja ajattelin sitten jälkeen julkaista kerralla kaiken sen, mikä tässä vaiheessa julkaisukelpoista on, sekä loppuajatuksia. 20.11. Olen pari kolme päivää jäljessä kiireiden takia, mutta oikeasti se on vain jotain 600-700 sanaa, sen saan kiinni seuraavina päivinä ihan helposti. Linkinvaihto:
The Wolf's Cry (Suden huuto) Paper Angels Valti Huurresuudelma Meduusameri Ahoniitty Medea Tarinapuu Kissajuttuja Saniaiskanjoni Listattu: Ensemble Mag Mell Nefarious Epäaktiiviset: Tulevaisuuden Heimot Perhosefekti Friosao Päivitetty viimeksi 15.9.2020 Archives
February 2023
Categories |