Puoliksi Jumalatar
Kirjoittanut: Ai
Aloitettu: 10.3.2017 Tila: Kesken ja arkistoitu Ikäsuositus: K11 Aiheita: Percy Jackson, kreikkalainen mytologia, ystävyys, romantiikka, seikkailut, itsensä etsiminen Esittelyteksti: (Rick Rioranin Percy Jackson- maailmaan liittyvää omaa fiktiotani. Ei sisällä kirjoista tuttuja henkilöitä päähenkilöinä) Kuusitoistavuotiaan Morgana Frayn elämä muuttuu yhdessä hetkessä, kun hänet tempaistaan mukaan puoliveristen, hirviöitten, jumalten ja kreikkalaisen mytologian maailmaan. Uuteen elämään on totuttelemista, mutta sekään ei vaikuta niin pysyvältä kuin luulisi. Olympoksella kahnaillaan taas kerran, mutta seuraako siitä tällä kertaa jotakin peruuttamatonta? Kolme vuotta sitten taisteltiin Gaiaa vastaan, mutta kirjoista tuttujen sankareiden on aika antaa seuraavienkin leiriläisten käydä ohjaksiin. Löytyykö uudestakin sukupolvesta edellisen veroisia sankareita? Huomioitavaa: Vaikka kyseessä onkin jo valmiisiin kirjasarjoihin perustuva fanfic, ei tarvitse välittää siitä, että onko lukenut kirjoja vai ei. Yritän johdattaa lukijan puoliveristen maailmaan niin, ettei kärryiltä putoaisi ihan kokonaan. Jos taas olet lukenut kirjat ja tiedät jo, mihin olet menossa, niin siitä vain! Nauti! (Ja kirjoittajalle saa ihan avoimesti laittaa kommenttia ja ehdotusta. Otan ilomielin lukijoidenkin ajatukset mukaan tarinaan!) Tarina ottaa huomioon Percy Jackson- ja Olympoksen sankarit- sarjojen tapahtumat ja jotkin sivunovellit, muttei ole enää kaanonissa Apollon- sarjan kanssa koska aloitin tämän kirjoittamisen ennen kuin aloitin lukemaan sitä. |
Kannen kuva: Mark Tegethoff (lisenssi)
|