Luku 8: Varo asettautumasta vaaraan muiden vuoksi
- Rhodes -
Varis loikkasi autosta ulos jo ennen kuin se oli kunnolla pysähtynyt Osasto Viiden autotalliin ja minä seurasin heti hänen perässään. Hän juoksi tunneleihin johtavalle ovelle ja heti kun astuimme siitä sisään, kuulimme etäiset laukaukset. Olimme myöhässä, mutta kuinka paljon.
“Ne tulevat harjoituskeskuksesta!” huudahti Haukka, joka tuli seuraavana meidän perässämme. “Mustan Opaalin on täytynyt hyökätä tänne!”
Portti tarttui ohjaksiin: “Menkää te edellä tiedustelemaan, minä tulen perässä Julietten kanssa.” Vilkaisin Juliettea, joka piteli vieläkin vatsaansa ja jonka sormien välistä valui verta ja tunsin pahan aavistuksen vatsanpohjassani. En tiennyt tarkalleen, mitä se tarkoitti, mutta tiesin, että hän kuolisi pian tavalla tai toisella. “Meidän täytyy jättää hänet tänne,” sanoin samaan aikaan, kun Juliette sanoi: “Ei, jättäkää minut tänne, minusta ei ole teille muutenkaan apua.”
Portti katsoi meitä kumpaakin, mutta osoitti johtajankykynsä jättämällä jahkailun sikseen. “Mennään,” hän sanoi ja lähti johtamaan meitä eteenpäin, kohti taistelua. Olin seuraamassa, kun Varis tarttui käteeni. “Meidän täytyy etsiä Atlantis,” hän sanoi.
“Jos hän on osa Alfaa, eikö hän ole sitten taistelussa?” kysyin häneltä.
“Minusta tuntuu, ettei Alfa käyttäisi häntä siihen ja riskeeraisi hänen erityiskykynsä menettämistä. Hän on varmasti laboratoriossaan juonimassa ties mitä tai odottamassa meitä,” Varis sanoi varmuudella, joka ei hyväksynyt vastalauseita.
“Hyvä on,” Portti sanoi. “Palaatte sitten taas meidän luoksemme, sillä meidän täytyy kokoontua yhteen. Osasto 5 on murrettu ja meillä ei ole tietoa kaatuneiden lukumäärästä. Ainoa vaihtoehtoa on kerätä kokoon selviytyneet ja vetäytyä, muttei taistelutta.”
Juoksimme käytävällä eteenpäin, kunnes osuimme tunnelin haaraan, jossa meidän piti erkaantua. Heilautin kättäni Haukalle rohkaisevasti ja sitten käännyimme Variksen kanssa omaan suuntaamme.
Kohtasimme ensimmäisen ruumiimme, kun juoksimme kirjaston viereisen oleskelutilan lävitse. Olisin juossut mitään huomaamatta ohitse, mutta kun koetin katsoa Varista, näin erään sohvan takana jotakin tummaa ja vaihdoin suuntani sitä kohti. Se oli Labyrintti, joka makasi omassa verilammikossaan vatsallaan. Joku oli puukottanut häntä selkään ja näin lattialla raahamisjälkiä, kun joku oli nähnyt sen verran vaivaa, ettei ruumis olisi oikein näkyvillä lattialla.
Nähdessään ruumiin Varis huokaisi pettyneesti, mutta jatkoi pian matkaa. “Meidän pitää pysäyttää Atlantis, ennen kuin kaikki kuolevat,” hän sanoi ennen kuin jatkoi juoksuaan.
Tuntui epäluonnolliselta, kun mitä lähemmäs laboratoriota tulimme, sitä rauhallisemmalta ja tavallisemmalta kaikki näytti, vaikka kaikki oli mennyt pieleen. Atlantis näytti kuitenkin tavalliselta itseltään istuessaan laboratoriossa koneensa ääressä, mutta heti kun astuimme sisään ja hän katsoi meihin, hänen ilmeensä kertoi, ettei kaikki ollut kunnossa.
“Odotinkin jo teitä,” hän sanoi viileästi hymyillen. Äänensävy ei ollut se, jonka olin tottunut häneltä kuulemaan, vaan muistutti selvästi Alfaa. Tuntui väärältä nähdä pienikokoinen, naisellinen Atlantis ja tietää, että hänen sisällään elikin joku aivan muu. “Tiesin, että epäilitte tämän ruumiin olevan juonessa mukana, joten olin pettynyt, kun ette tulleet keskustelemaan kanssani jo aiemmin.”
Varis ei vastannut, vaan veti veitsensä esiin ja kävi suoraan kimppuun. Atlantis väisti ja potkaisi Varista reiteen niin, että tämä horjahti ja oli vähällä kaatua. Ennen kuin Atlantis ehti kuitenkin käyttää Variksen hetkellistä heikkoutta hyväkseen, minä kävin hänen kimppuunsa ja koetin iskeä häntä pyssyni perällä. Tuntui väärältä koettaa satuttaa naista, varsinkin niin ulkoisesti heikolta vaikuttavaa, mutta kun Atlantis tarttui pyssyyni ja väänsi sen käsistäni kasvoillaan luonnottoman raivoisa ilme, tajusin, ettei ritarillisuudella ollut tässä tilanteessa mitään sijaa.
Varis koetti iskeä Atlantista takaapäin ja oli osua, mutta Atlantis teleporttasi viime hetkellä pois tieltä ja Varis oli lentää päälleni puukko kädessään. Pysäytin hänen liikkeensä ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua ja kävin taas kohti Atlantista. Tajusin, että meidän oli työskenneltävä yhdessä, jos halusimme kukistaa Atlantiksen, joten odotin, että me olisimme molemmat valmiina taisteluun.
Yhtäkkiä meidän kaikkien huomio kiinnittyi Haukkaan, joka juoksi ovesta sisään tukka sekaisin ja keltaiset silmät villin näköisinä. “Agentti Bell on kuollut!” hän huusi meille saapuessaan. “Kuten on Jadekin. Ja Juliette… Juliette päästi sisään lisää Mustan Opaalin joukkoja,” hän kertoi. “Portti tappoi häne-” hän oli sanomassa, kun Atlantis syöksyi äkkiä hänen kimppuunsa ja iski keskelle rintakehää. Haukka iskeytyi takaisinpäin ja ulos ovesta, josta oli juuri tullut,
“No niin,” Atlantis sanoi. “Missä olimmekaan?”
Varis kävi uudestaan hänen kimppuunsa ja minä myös kuitenkin niin, ettei Atlantis voisi tehdä teleporttaustemppuaan uudestaan. Varis oli kuitenkin saanut jo ideasta kiinni ja kun Atlantis äkkiä katosi, hän heittikin veitsensä minun ohitseni paikkaan, johon Atlantis juuri ilmestyi. Atlantis kirkaisi kimeästi, kun veitsi osui häntä olkapäähän, hieman sydämen yläpuolelle, ennen kuin katosi uudestaan.
Kun Atlantis ilmestyi Variksen taakse, hän oli kuitenkin jo valmiina ja hänen vapaa nyrkkinsä iski Atlantista suoraan kasvoihin. Atlantiksen huomattavista voimista huolimatta Variskin oli häntä tarpeeksi isompi, joten isku oli riittävän voimakas saadakseen Atlantiksen horjumaan koroillaan. Varis ei antanut hänelle aikaa selvittää päätään, vaan veti Atlantiksen kädet taaksepäin lukkoon ja naksautti voimakkaasti nykäisten -naps- Atlantiksen kädet sijoiltaan sellaisella tunteettomuudella, johon minä en olisi ikipäivänä kyennyt.. Atlantis kirkaisi uudestaan ja jäi sitten polvilleen lattialle huohottamaan, nyt hyödyttömät kädet yhä Variksen käsivarsilukossa.
“Näinkö te kohtelette ystäväänne?” Atlantiksen asenne oli muuttunut ruikuttavaksi. “Minä koetin vain auttaa teitä,” hän sanoi.
“Kukaan, joka valehtelee ja manipuloi, kuten sinä olet tehnyt, Alfa, ei ole minun ystäväni,” Varis sanoi kylmästi.
“Hyvä on, minä valehtelin kerran, mutta et halua tappaa minua ennen kuin olen kertonut totuuden,” hän sanoi. “Etkä voi kieltää totuutta Rhodesilta.”
Varis oli sanomassa jotakin, suunsa ilmeestä päätellen taas jotakin terävää, mutta minä keskeytin hänet. “Kerro se totuus, sitten,” sanoin. “Sen jälkeen päätämme, saatko elää.”
“Hänellä ei ole sitä vaihtoehtoa!” tokaisi Varis ja nykäisi Atlantiksen käsiä niin, että tämä ulahti. “Mutta antaa tulla.”
Atlantis katsoi minuun vetoavasti. Poissa oli eleet ja äänenpainot jotka muistuttivat siitä, että hän oli vain Alfan käsinukke. Hän näytti vain pieneltä ja heikolta, ja kärsivältä. “Minä en olisi piilottanut sitä sinulta, ellet sinä olisi yllättänyt minua,” hän sanoi. “Mutta en valehtele nyt - sinunkin DNA-testissäsi oli VBEO-∞:ta. Sinulla ei pitänyt olla, mutta sinulla on; minulla ei vain ole aavistustakaan, mitä se aiheuttaa, joten en halunnut kertoa ennen, kuin tietäisin varmasti.”
Minusta tuntui, kuin olisin äkkiä halvaantunut paikoilleni. VBEO-∞:ta… Se tarkoitti… Se tarkoitti, että minäkin olin ylilonnollinen. Mutta sehän oli mahdotonta; ei minulla ollut mitään erikoiskykyä.
“Se on totta,” Atlantis jatkoi anovasti. “Ja se tarjous, jonka esitin jo Varikselle… Se koskee myös sinua. “Vain minä voin auttaa sinua selvittämään, mikä sinun kykysi on ja vain minä voin auttaa sinua valjastamaan sen täydellisesti käyttöösi. Osasto Viideltä sinä et apua saa, kukaan täällä olevista ei saanut, Atlantiskaan. Hän oli menossa hulluksi ja vain sen tähden hänkin kääntyi puoleeni. Se on hämmästyttävän yleinen trendi Osaston yliluonnollisten keskuudessa.”
“Älä kuuntele häntä,” Varis sanoi kylmästi. “Hän sanoo mitä tahansa vain, jotta sinä kuuntelisit häntä.” Tiesin sen, mutta halusin tietää lisää. Miksi Atlantis - tai Alfa - ei ollut paljastanut minulle totuutta jo aiemmin? Mitä hän hyötyi siitä, että kertoi minulle nyt?
“Olen jo hyödytön ja teidän vankinanne, niin jos jätätte minut henkiin, niin-”
“Minä sanoin jo, ettei sinulla ole vaihtoehtoja,” Varis keskeytti. “Ja sinun aikasi loppui tähän:” Yhdellä liikkeellä hän tarttui Atlantiksen päähän niin, että kaula paljastui avoimeksi ja leikkasi leveän viillon hänen kurkkunsa poikki. Veri pisaroi melkein sinnekin asti, missä minä seisoin.
“Varis!” huudahdin yllättyneenä ja katsoin häntä pitkään. Varis käänsi katseensa minusta poispäin kuin olisi hävennyt omaa tekoaan tai paremminkin järkyttynyt minun reaktiostani.
“Hän ei voinut jäädä henkiin,” Varis sanoi. “Hän oli osa Alfaa ja tiesi aivan liikaa. Vaikka Alfalla ei ole enää Franken suostuttelukykyä tukenaan, hän olisi kuitenkin onnistunut jotenkin keplottelemaan itsensä vapaaksi ja käyttänyt tietojaan meitä vastaan. Nyt olemme taas aavistuksen tasaisemmin jaoteltuja.”
Pudistelin päätäni hämmentyneenä, mutta Varis ei ollut varsinaisesti väärässä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun näin hänen tappavan jonkun ja vieläpä sellaisen, josta ei olisi ollut hänelle enää vastusta. Mutta minun ei olisi pitänyt unohtaa, että vaikka hän toimi nyt avustajanani, hänellä oli omakin työnsä. Työ, jossa hän oli hyvä, kaiken lisäksi. Ainakin hänellä oli sellainen mielenlaatu.
En tiedä mitä olisin tehnyt ja millaiseen suuntaan tilanne olisi siitä kehittynyt, mutta juuri sopivasti käytävästä kuului Haukan kivunähkäisy ja suuntasimme tarkistamaan hänen vointinsa. Ellei Haukalla olisi ollut kenttävarusteita ja niihin kuuluvaa luotiliiviä vielä yllään, hänen rintakehänsä olisi luultavasti murskaantunut, mutta hän oli vielä elossa ja kunnossa, tosin hän oli iskenyt päänsä ja menettänyt tajuntansa hetkeksi.
“Meidän pitää mennä äkkiä,” hän sanoi. “Juliette oli petturi ja hän päästi sisään vain lisää Mustan Opaalin joukkoja melkein heti sen jälkeen, kun te olitte menneet. He melkein saartoivat meidät, mutta Portti onnistui tappamaan Julietten. Hän lähetti minut kutsumaan teidät takaisin taisteluun ja ennen kuin menin, näin hänen ottavan ainakin osumaa, mutta en tiedä oliko se kuin vakava,” hän sanoi.
Haukka johdatti meitä käytäviä pitkin ja kertoi samalla, miten oli matkalla osunut agentti Bellin toimiston kohdalle ja oli tarkistanut, olivatko he siellä. Hän oli löytänyt sekä pöytänsä taakse ammutun Jaden, sekä agentti Bellin, joka ei ollut selvästikään kaatunut taistelutta, mutta ei kuitenkaan ollut taistellut aivan tarpeeksi hyvin.
“Juliette ei ollut ainoa petturi, joka jäi meiltä täysin huomaamatta,” Varis sanoi suu tiukkana viivana. Juuri kun hän sanoi tämän, kulman takaa ilmestyi Joki, jolla oli villi ilme ja joka puristi terävää skapellia kädessään, kuin se olisi auttanut häntä luoteja vastaan. Mutta Joella oli tuskin mitään muutakaan puolustuskeinoa.
Me kaikki pysähdyimme ja nostimme aseemme taisteluvalmiuteen. “Oletteko te…” hän sanoi huohottaen. “Kenen puolella te oikein olette?”
“Me tiedämme ainakin taistelevamme Osasto Viiden puolesta, mutta kenen puolella SINÄ olet? Kun hiiviskelet täällä käytävillä yksiksesi,” Haukka tiedusteli. Muistin, että hänelle tilanne oli varmasti paljon painostavampi, sillä hänelle Osasto 5 oli ollut kotipaikkana vaikka kuinka kauan, mutta niin moni hänen tovereistaan oli viime aikoina joko kuollut, paljastunut petturiksi tai molempia.
“Minä… tietenkään minä en ole Mustan Opaalin puolella,” Joki sanoi. “Minä en ole edes yliluonnollinen!”
Varis nyökkäsi ymmärtävästi. “Hän puhuu totta, eikä anna minulle minkäänlaisia varoittavia viestejä. Meillä ei ole aikaa viivytellä,” enempää sanomatta hän jatkoi eteenpäin. “Joki, tiedätkö sinä, missä suunnassa taistelu on?” hän kysyi mennessään.
Joki, joka katsoi meitä kuin ei olisi tiennyt, pitäisikö hänen seurata meitä vai jatkaa sinne, minne oli itse menossa, näytti epäröivän hetken ja sanoi sitten: “Vältin menemästä taisteluun heti kun kuulin, että sellainen on tapahtumassa, mutta äänet kuuluivat menevän kohti lentokonehangaaria. Jäljelle jääneet osastolaiset koettavat varmasti paeta Osaston lentokoneella, sillä se on heidän paras mahdollisuutensa.”
“Miksi sinä et sitten ole heidän kanssaan?” Haukka tivasi leukaperät kireinä. “Etkö sinä juuri sanonut olevasi Osaston puolella? Sinusta ei ole välttämättä hyötyä taistelussa, mutta sinä olet Osaston lääkäri, ainakin olit vielä äsken? Eikö sinun pitäisi olla valmistautumassa hoitamaan haavoittuneita sen sijaan, että hiiviskelet täällä vältellen kaikkia?”
Joki näytti pelokkaalta. “Minä… Jos minä olisin koettanut päästä sisään, niin minun olisi varmasti täytynyt koettaa päästä Mustan Opaalin taistelijoiden takaa läpi, e-en minä olisi sellaisesta selvinnyt hengissä yksin!”
“No, nyt et enää ole yksin. Sinua tarvitaan, Joki, joten sinun on parempi siis tulla meidän mukaamme,” Varis, joka oli kääntynyt ja palannut uhkaavana Joen luo tarttui häntä käsivarresta tavalla, joka ei antanut Joelle mahdollisuuksia vastusteluun. “Me kyllä turvaamme sinun kulkureittisi.”
“Entä Atlantis? Ja Labyrintti? Heitäkin tarvitaan?” Joki katsoi minuun anovasti. Vaikka hän ei olisikaan ollut Mustan Opaalin agentti, ainakin hän osoitti olevansa raskaan sarjan pelkuri.
“He ovat molemmat kuolleet,” sanoin. Joki näytti asiaankuuluvan järkyttyneeltä. “Voit aina koettaa selvitä omillasi, mutta kuka tietää, kuinka paljon Mustan Opaalin joukkoja liikkuu näillä käytävillä ja saatat kyetä pakenemaan autollakin, mutta sinun on parempi tietää, että Mustan Opaalin taistelijat tulivat juuri sitä kautta sisään,” kerroin hänelle. “Sinun paras mahdollisuutesi selvitä täältä hengissä taitaa olla vain meidän kanssamme ja lentokonehangaarin kautta.” Joen ryhti lysähti entisestään, mutta hän näytti hyväksyneen todellisuuden, sillä hän seurasi meitä vastustelematta.
Haukka, joka tiesi tarkalleen, missä lentokonehalli sijaitsi hölkkäsi meidän edellämme ja kiiruhdimme ripeästi kohti taistelua, joka kuului koko ajan lähempää. Meidän täytyi nousta vanhoista viemäritunneleista portaita ylös käytäviin, jotka oli selvästi tehty myöhemmin ja jotka johtivat yhä lähemmäs maan pintaa, sillä lentokoneella täytyi kyllä jotenkin päästä pois maan alta. Agentti Bell tai kuka tahansa Osasto Viiden oli suunnitellut, oli selvästi pitänyt mielessään sen, että paikan tuli olla hyvin puolustettavissa, sillä suorien reittien sijaan käytävät ja portaat tuntuivat mutkittelevan loputtomiin ja seinissä näkyikin luodinreikiä ja pirstaloitunutta betonia ja tiiliä kulmissa, joissa osastolaiset ja Alfan joukot olivat ottaneet yhteen. Ruumiitakin löytyi joitakin, mutta Haudan jälkeen kaikki kuolleet näyttivät kuuluvan hyökkääjille, mikä huojensi oloani aavistuksen ja kertoi minulle, etteivät petturit olleet onnistuneet sentään tappamaan aivan kaikkia, vaikka aluksi tilanne ei ollut vaikuttanut ollenkaan hyvältä.
Olimme kohdanneet Haudan ensimmäisten portaiden jälkeisellä tasantella, jossa hän makasi omassa verilammikossaan. Häntä ei oltu ammuttu alas, vaan kuolinsyy oli selvästi veitsi, joka oli pistetty hänen vasempaan silmäänsä. “Oli Peili kummalla puolella tahansa, hänen ei olisi pitänyt jättää tuolla tavoin asetta taakseen,” Varis totesi katsoessaan ruumista ja kumartuessaan irrottamaan veitsen itselleen. Tajusin, että veitsi oli pari sille, joka Variksella oli rannekotelossaan ja ilmeisesti juuri se sama jonka hän oli antanut Peilille.
Joko Hauta tai Peili oli siis ollut petturi, tajusin. Oli vaikea nähdä rehellisen oloista, positiivista Hautaa laskelmoivana Alfana, mutta toisaalta ujo ja kokematon Peili sopi petturiksi vielä huonommin. Ehkä juuri siitä syystä se olisi voinut olla kumpi tahansa heistä.
Seuraava osastolainen, jonka kohtasimme, istui nojaten seinään viimeisellä käytävällä ennen lentokonehallin metalliovia, jotka oli ilmeisesti tulitettu auki ja joiden takaa kuului kovaäänistä ammuskelua.
Haava oli yhä hengissä, tosin päätellen siitä, kuinka paljon hänen jälkeensä oli jäänyt verta, kun hän oli raahannut omaa kehoaan lattialla, toivoa selviytymisestä ei näyttänyt olevan kovin paljon. Haukka juoksi hänen luokseen ja polvistui tarkistamaan hänen kuntonsa, mutta Haava pudisti päätään hymyillen surullisesti. “Antaa mennä, jatkakaa matkaa,” hän sanoi koristen ja yski sitten verta.
“Mitä tapahtui? Millä tavoin hyökkäys alkoi?” kysyin kiireesti ja tartuin Haavaa olkapäästä. Hän oli meistä ainoa, jolla oli aavistus siitä, mitä viereisessä hallissa oli ehkä meneillään.
“Susi ja Shiv… Heillä oli aseet valmiina ja he kävivät meidän kimppuumme harjoittelusalissa. Häkki kuoli ensiksi, mutta Tammi tappoi Shivin paljain käsin,” Haava hymyili kylmä kiilto silmissään. “Mahtava näky ja juuri sopiva loppu sille petturinartulle. Meidän piti paeta ja juuri kun olimme saaneet aseet, jostakin ilmestyi näitä,” hän potkaisi käytävällä vierellään makaavaa tuntematonta ruumista, “kuin muurahaisia. Minuun osui ja päätin jäädä tähän pienelle lepotauolle.”
Hän yski uudestaan ja pidempään, eikä kuulostanut siltä, että hänellä olisi enää paljon aikaa jäljellä. “Menkää,” hän komensi. “Tästä on rampannut ohitse porukkaa; Terä, Ilves ja Peili, joilla näytti myös olevan...” hän keskeytti uuden yskänpuuskan ravistellessa ruumistaan, ”...kiire seuraavaan lähtevään koneeseen…” Hän sulki silmänsä ja henkäisi ulos pitkään. Hän ei hengittänyt enää takaisin sisään ja hänen ruumiinsa rentoutui tavalla, joka viittasi siihen, että hyvästit olivat sitten tässä.
Varis meni ovien luo ja suojautui toisen taakse, ennen kuin kurkisti sisään. Hän viittasi meitä seuraamaan ja katosi näkyvistä. Kun tulitusta ei äkkiä suunnattukkaan meitä kohti, uskaltauduin seuraamaan hänen perässään. Oven viereltä näki lentokonehalliin, joka ei ollut niin suuri, kuin olin odottanut, kuten ei ollut lentokonekaan. Se oli yksi niistä käytännöllisistä, verrattain pienistä sotilaskoneista, joiden perä saattoi aueta ihmisten ja tavaroiden kuljettamista varten. Konetta oli ilmeisesti oltu joko lastaamassa tai purkamassa jotakin varten, sillä koneen perä oli auki ja siellä näkyi joitakin isoja metalli- ja muovilaatikoita. Suurin osa laatikoista oli kuitenkin nostettu jo lentokonehallin sisään liikutettaviin telineisiin. Sellaisia oli ovenkin lähellä ja Varis piilotteli yhden niistä takana. Telineiden takaa näin Mustan Opaalin taistelupukuisia joukkoja, jotka olivat lähempänä salin keskiosaa ja ampuivat lentokonetta päin. Näin lentokoneen sisällä liikettä ja joku suuntasi sieltä tulta Mustaa Opaalia kohti, joten arvasin, että muut osastolaiset olivat päässeet koneen luo. Ikävä kyllä Mustan Opaalin joukot olivat meidän ja lentokoneen välissä - mutta tajusin, että olisi se huonomminkin voinut olla.
Kiiruhdin Variksen viereisen lavan taakse ja huomasin oven toisella puolella olevien lastauslavojen takana piileskelevät Terän, Peilin ja Ilveksen juuri samalla hetkellä kun Haukka ja Joki pääsivät meidän luoksemme. Heti nähdessään seuralaisemme Haukka nosti aseensa, kasvot epäluuloa ja vaivoin pidäteltyä raivoa täynnä. Refleksinomaisesti nostin omankin aseeni, sillä heitä oli yksi vastaan kolme ja minä ainakin tiesin, kuka ei ollut Mustan Opaalin puolella.
“Älkää ampuko!” Terä huusi ja nosti kätensä ylös pidelleen toisessa asettaan niin, etteivät sormet olleet lähelläkään liipaisinta.. “Samalla puolella tässä ollaan! Etkö näe, että me olemme ampumassa samoja kohti!” Haukka ei näyttänyt kuuntelevan Terän sanoja, vaan tähtäsi vieläkin aseellaan vuorotellen Ilvestä, Peiliä ja Terää, kuin ei olisi osannut päättää, ketä ampuisi ensiksi.
Varis, joka oli asettautunut saman lastauslavan suojaan kuin Haukka, tarttui tätä olkapäästä ja ravisteli häntä. “Keskity nyt! He eivät ole Mustan Opaalin puolella, minä menen heistä takuuseen!” Laskin oman aseeni, sillä Variksen äänessä ei ollut hitustakaan epäröintiä. Haukka mietti vain hetken pidempään kuin minä ja seurasi sitten perässä. “No niin, meillä on oikeitakin vihollisia vastaan taisteltavana!” Varis sanoi ja kurkisti lastauslavan takaa ampuakseen aseistautunutta taistelijaa, joka oli juuri noussut esiin ampuakseen lentokoneeseen noussutta Karhua.
“Miten meidän on tarkoitus päästä tuonne?” Peili huusi ääni pelosta täristen. Hän näytti siltä, että oli itkenyt, mutta ainakin tällä hetkellä onnistui pitämään itsensä kasassa yllättävän hyvin.
“Lastauslavat!” Varis osoitti lavaa, jonka taakse Peili, Terä ja Ilves olivat onnistuneet piiloutumaan. “Se liikkuu, eikö?” Työntäkää sitä eteenpäin, kunnes pääsette ykös- ja kakostiimien luo! Me annamme teille suojatulta ja tulemme perässä!”
Sillä aikaa, kun Terä ja Ilves koettivat liikuttaa lavaa, jonka takana he olivat, minä kurkkasin omani takaa ja ammuin suojatulta, jotta Mustan Opaalin joukot eivät saisi tilaisuutta koettaa osua heihin. Lastauslava oli lastattu täyteen raskaita suojalaatikoita, joissa oli ties mitä, mutta jotka onneksi toimivat myös hyvänä tulensuojana. Tosin vastustajammekin olivat turvautuneet sellaisten taakse, emmekä me saaneet antaa heille tilaisuutta käyttää samaa taktiikkaa. Tuntui ikuisuudelta, ennen kuin he olivat saaneet liikutettua lastauslavan turvallisempaan asemaan ja Ilves huusi, että olisi meidän vuoromme tulla, he suojaisivat. Pian lentokoneestakin alkoi suojatulitus, sillä he olivat ilmeisesti tajunneet meidän suunnitelmamme.
Kaikki me neljä emme mahtuisi suojautumaan yhden lavan taakse ja joidenkin täytyi jäädä suojaamaan tästäkin suunnasta. Kun kurkkasin taas lavan takaa, näin, että Musta Opaali oli tajunnut taktiikkamme ja oli liikuttamassa itse kahta lavaa yhteen, jotta he voisivat sen takana siirtyä meidän reitillemme. Näin Suden vilahtavan yhden lavan takaa ja ammuin sarjan häntä kohti, mutta hän ehti suojautua.
“Joki! Rhodes! Menkää te ensiksi!” Varis komensi. “Minä ja Haukka tulemme perässä!” Katsoin häntä, enkä nähnyt varisnaamion takana vilaustakaan siitä pelokkaasta, herkästä naisesta, jonka olin aiemmin löytänyt. Variksen kasvoilla oli vain päättäväisyyttä, keskittymistä ja uhkarohkeutta, eikä mikään muu olisi tähän hetkeen paremmin sopinutkaan. Hän oli sekä Varis että Sage ja vaikka nuo kaksi puolta olivatkin varsin erilaiset, ne kummatkin olivat yhtä tärkeitä hänen selviytymisensä kannalta.
Ohjeistin Jokea tarttumaan lavan toiselta puolelta kiinni ja aloin työntämään sitä. Lava oli raskas, sillä niiden edestakainen siirtely oli tarkoitettu tehtäväksi trukilla, joka oli jäänyt hallin keskelle lähemmäs lavoja, joiden takana vastustajamme olivat. Hitaasti mutta vääjäämättömästi se kuitenkin lähti liikkeelle. Keskityin lavan siirtämiseen sen sijaan, että olisin huolehtinut luodeista, joita silloin tällöin sinkoili ohitse, ja lopulta pääsimme Terän ja muiden luo. He olivat suojautuneet noin kymmenen metrin päähän koneesta, mutta eivät olleet vielä onnistuneet pääsemään koneelle asti. “Tuosta välistä ei auta kuin juosta!” Terä viittasi suojaamatonta aukkoa kohti. “Lavojen liikutteluun menee liikaa aikaa, eikä meillä ole sitä - Musta Opaali voi saada lisää vahvistuksia millä hetkellä tahansa!”
Nyökkäsin ja ammuin lavan takaa opaalilaisia. Ilmeisesti osuin, sillä kuulin tuskan ulvaisun, mutta ilmeisesti en ollut osunut kuolettavasti. Viitoin Varista ja Haukkaa tulemaan ja pian, mutta Haukka kurkisti lavan takaa pudistellen päätään. “Tämä… liian… -kas!” erotin laukausten välistä.
Minä ja Terä katsoimme toisiamme, mutta ennen kuin olimme ehtineet suunnitella mitään, Ilves veti jostakin esiin veitsen ja viilsi omaa käsivarttaan, irvistäen kivusta. “Jatkakaa te tässä, minä haen ne,” hän murahti ja siirtyi minun lavani taakse ja lähti liikuttamaan sitä kuin se olisi painanut vain neljännesosan siitä massasta, mitä minun oli pitänyt työntää.
Ilves onnistui pääsemään Variksen ja Haukan luo nopealla tahdilla sillä aikaa, kun me ammuimme kohti Mustan Opaalin joukkoja, mutta tajusin, ettei minulla ollut panoksia loputtomiin ja Peilillä, joka ei ollut varustautunut taistelua varten, ei ollut sitäkään vähää. Teräkin oli ampunut jo suurimman osan omistaan. “Teidän pitää mennä nyt, kun ne keskittyvät vielä Ilvekseen!” sanoin Terälle. “Meillä ei riitä tuli, jos tämä pitkittyy!” En tiennyt, paljon ammuksia lentokoneeseen päässeillä oli, mutta heidän oli pitänyt taistella koko matkansa halliin, joten tuskin paljon. “Teidän pitää vain tehdä niin ennen kuin he huomaavat!”
Peili osoitti yllättävää rohkeutta singotessaan juoksuun ensimmäisenä ja onnistui loikkaamaan koneeseen ja laatikoiden taakse ennen muita. Terä, joka oli päättänyt lähteä melkein heti hänen peräänsä ei ollut yhtä onnekas, sillä hän oli myös isompi maali ja hän kompuroi kesken juoksun, kun joku osui häntä käsivarteen. Hän ei kuitenkaan kaatunut, vaan pääsi sisään.
Joki nielaisi ja jäi katsomaan suojatonta aluetta, jota Mustan Opaalin joukot pitivät nyt varmasti silmällä. “Minun pitää kai turvata tuonkin meno,” Ilves sanoi, sillä hän oli palannut jo takaisin Haukka ja Varis mukanaan lavan takana. Varis oli kiivennyt osittain lavan reunan metallitankoja niin, että saattoi vastata tuleen ylhäältä. Hän kuitenkin loikkasi alas ja katsoi meitä muita, ennen kuin vastasi taas tuleen. Mustan Opaalin ammuskelu oli harvennut huomattavasti, sillä heiltäkin oli luultavasti joko ammukset loppu tai kahdesta suunnasta ammuttu tuli oli harventanut heidän rivejään.
“Teidän pitää mennä ja lähteä heti,” sanoi Haukka. “En voi auttaa meitä kaikkia pakoon, mutta kunhan kaikki muut ovat päässeet turvaan, voin lentää Variksen ja Raudan kanssa peräänne,” hän ehdotti.
“Tehkää niin,” Varis sanoi suu päättäväisenä viivana. “Teidän täytyy lentää pois vielä nyt, kun teillä on joku suojaamassa.” Haukan ja Variksen ehdotus sai vatsanpohjani valahtamaan, mutta vaikka suunnitelma ei ollutkaan kaikkein ideaalisin, tiesin, ettei muutakaan oikein ollut. Vain kahdestaan Haukka ja Varis eivät välttämättä kykenisi pitämään Mustaa Opaalia tarpeeksi loitolla ja vaikka Osasto Viiden puolesta kuoleminen ei ollutkaan varsinaisesti kuulunut työnkuvaukseen, olisi ollut kaiken äitini opettaman vastaista, jos olisin mieluummin pelastanut sillä hetkellä oman nahkani.
“Antaa mennä sitten!” viittasin Joelle, joka näytti niin pelokkaalta, että olin varma, että hän ei saisi jalkaa toisen eteen ollenkaan. Ilves, joka oli siirtynyt kuitenkin sen laatikkolavan taakse jonka takana Joki kyyhötti, ei kuitenkaan antanut pelkurille valinnanvaraa, vaan lähti päättäväisesti liikuttamaan lavaa kohti konetta. Hän ei myöskään jäänyt odottamaan Jokea, vaan siirtyi pelottomasti lavan takaa koneen suojiin. Katsoin, mitä Joki tekisi, mutta onneksi hänen selviytymisvaistonsa oli sentään niin vahva, että kun aloitimme seuraavan suojatulen, hän livahti aukon yli.
Kun Joki pääsi turvallisesti koneeseen, saatoin viimeinkin rentoutua. Haukan suunnitelma oli hullu, mutta se oli niin hullu, että se saattaisi jopa toimia. Ja vaikka se ei toimisikaan meidän kolmen kohdalla, ainakin muut selviäisivät hengissä pois tästä kuolemanloukusta. Kunhan Joki vain saisi suostuteltua koneeseen päässeet jättämään meidät jälkeensä.
Olin juuri vastaamassa Mustan Opaalin joukkojen lähettämään tuleen, kun lentokonehangaarin ovet alkoivat avautua ja lentokoneen moottori jyrähti käyntiin ennen kuin se alkoi liukua ja kerätä vauhtia nousua varten. En kuitenkaan jäänyt katsomaan sitä yhtä vilkaisua enempää, sillä Musta Opaali eteni yhä kiireemmin, kun he tajusivat, että osa heidän saalistaan oli pakenemassa.
Kun napsautin toiseksi viimeisen lippaallisen ammuksia aseeseeni, ajattelin yhtäkkiä tapahtumia, jotka olivat johtaneet minut tähän tilanteeseen. Vanhat työkaverini eivät saisi koskaan tietää, minne minä olin kadonnut ja mitä olin ehtinyt tehdä. He eivät saisi tietää, että kuolin valtion yliluonnollisten salaisten agenttien osaston ja yhden lumoavan mielenkiintoisen salamurhaajan rinnalla ja olisin maksanut mitä vain, jos he olisivat saaneet tietää, mitä heidän “pikku poika Mikestään” oli tullut ja vielä lisää, jos olisin saanut olla paikalla näkemässä heidän reaktionsa. Ehkä tässä oli kyse nyt siitä elämän vilisemisestä silmien ohi.
“Minulla loppui,” Haukka sanoi vasemmalta puoleltani suojautuessaan vihollisen tulelta. Koneen ääni kuului jo kauempaa ja he olivat melkein turvassa. “Meidän pitää lähteä ja pian.”
En vastannut, vaan latasin aseeni vielä viimeisen kerran. En kuitenkaan jatkanut ampumista. Varis oli hieman kauempana, toisen lastauslavan takana ja hän näytti keskittyvän pelkästään vihollisen tuleen. Hän ei ampunut jatkuvaa tulta, vaan käytti ilmeisesti kykyjään ampuakseen strategisemmin ja hänen tulensa olikin varmasti paljon tappavampaa ja tarkempaa kuin kenelläkään muulla hallissa.
“Valmistautukaa,” Varis sanoi meille hampaidensa välistä. “Kohta niitä tulee lisää,” hän kertoi juuri ennen kuin hallin ovista syöksyi uusi aalto mustiin taisteluvarusteisiin pukeutunetia palkkasotureita. Ja kaiken muun hyvän lisäksi hallissa olleet taistelijat olivat onnistuneet siirtämään lavansa jo lähes asemaan, josta he onnistuisivat ampumaan meitä enemmän sivusta päin ja saartamaan puolestaan meidät kahdelta puolelta.
“Haukka!” Varis huusi. “Onnistuuko sinulla kuljettaa meitä molempia niin, että selviämme hengissä siitä, että nuo kaikki ampuvat meitä päin?” Varis luultavasti aisti Haukan vastauksen, sillä hän ei ehtinyt kuin avata suunsa, ennen kuin Varis jo jatkoi: “Minun siis pitää pidätellä heitä. Se on teille ainoa mahdollisuus.”
Hän ei antanut minullekaan aikaa vastustella, vaan tarttui lujasti käteeni, suikkasi suulleni nopean suukon ja repi lintunaamion kasvoiltaan ennen kuin antoi sen vapaaseen käteeni. “Mene,” hän työnsi minua kohti Haukkaa ja selkämme takana olevaa hallin kiitorataa, joka johti maan pinnalle ja kohti vapautta. “Minä pärjään.” Hänen sanansa ja ilmeensä olivat kovat ja päättäväiset, mutta hänen vihreät silmänsä kiilsivät pimeydessä. “ÄKKIÄ!” hän sähähti Haukalle, joka tarttui minuun ja sanoi jonkinlaisen tervehdyksen Sagelle omalla äidinkielellään ennen kuin meidän painovoimamme vaihtoi äkkiä suuntaansa ja lähdimme kiitämään kohti lyhyen kiitoradan loppupäätä. Koetin rimpuilla vastaan, mutta Haukka tiesi, mitä teki ja hänen otteensa minusta oli luja, toisin kuin minä, joka saatoin vain pitää katseeni Sageen kiinnitettynä.
Sage peitti suunsa kädellään ja heitti minulle lentosuukon samalla, kun sekä hallissa henkiin jääneet että paikalle juuri saapuneet tukijoukot etenivät häntä kohti tulittaen meidän peräämme. En tiedä, mitä Haukka teki, mutta luodit näyttivät muuttavan suuntaansa aavistuksen niin, etteivät ne juuri ja juuri osuneet meihin. Sage hymyili hiljaa ja sitten Varis tuntui palaavan takaisin, sillä hän puri hampaansa yhteen ja paljasti ne kuin hyökkäykseen valmistautuva susi.
Olimme jo kaukana, liian kaukana palataksemme takaisin, kun hän nousi piilopaikastaan, ase kummassakin kädessään ja ampui alas kaksi, neljä, viisi Mustan Opaalin taistelijaa, ennen kuin liikahti väistääkseen kahdesta suunnasta ammuttua luotia ja epäonnistui.
Kun syöksyimme äkkiä hallin kiitoradalta kirkkaaseen yöhön ja tuuli vei minun ja Haukan huudot mennessään, en voinut kääntää katsettani pois hallin lattialle kaatuneesta pienestä, mustasta hahmosta, joka oli joskus ollut nainen, johon olin ollut rakastumassa. Piste pieneni ja pieneni, kunnes en enää voinut erottaa piirteitä, kunnes hän olisi voinut olla pelkkä maahan pudonnut lintu, lentonsa päättänyt kasa höyheniä.
<-edellinen/takaisin/seuraava->
Varis loikkasi autosta ulos jo ennen kuin se oli kunnolla pysähtynyt Osasto Viiden autotalliin ja minä seurasin heti hänen perässään. Hän juoksi tunneleihin johtavalle ovelle ja heti kun astuimme siitä sisään, kuulimme etäiset laukaukset. Olimme myöhässä, mutta kuinka paljon.
“Ne tulevat harjoituskeskuksesta!” huudahti Haukka, joka tuli seuraavana meidän perässämme. “Mustan Opaalin on täytynyt hyökätä tänne!”
Portti tarttui ohjaksiin: “Menkää te edellä tiedustelemaan, minä tulen perässä Julietten kanssa.” Vilkaisin Juliettea, joka piteli vieläkin vatsaansa ja jonka sormien välistä valui verta ja tunsin pahan aavistuksen vatsanpohjassani. En tiennyt tarkalleen, mitä se tarkoitti, mutta tiesin, että hän kuolisi pian tavalla tai toisella. “Meidän täytyy jättää hänet tänne,” sanoin samaan aikaan, kun Juliette sanoi: “Ei, jättäkää minut tänne, minusta ei ole teille muutenkaan apua.”
Portti katsoi meitä kumpaakin, mutta osoitti johtajankykynsä jättämällä jahkailun sikseen. “Mennään,” hän sanoi ja lähti johtamaan meitä eteenpäin, kohti taistelua. Olin seuraamassa, kun Varis tarttui käteeni. “Meidän täytyy etsiä Atlantis,” hän sanoi.
“Jos hän on osa Alfaa, eikö hän ole sitten taistelussa?” kysyin häneltä.
“Minusta tuntuu, ettei Alfa käyttäisi häntä siihen ja riskeeraisi hänen erityiskykynsä menettämistä. Hän on varmasti laboratoriossaan juonimassa ties mitä tai odottamassa meitä,” Varis sanoi varmuudella, joka ei hyväksynyt vastalauseita.
“Hyvä on,” Portti sanoi. “Palaatte sitten taas meidän luoksemme, sillä meidän täytyy kokoontua yhteen. Osasto 5 on murrettu ja meillä ei ole tietoa kaatuneiden lukumäärästä. Ainoa vaihtoehtoa on kerätä kokoon selviytyneet ja vetäytyä, muttei taistelutta.”
Juoksimme käytävällä eteenpäin, kunnes osuimme tunnelin haaraan, jossa meidän piti erkaantua. Heilautin kättäni Haukalle rohkaisevasti ja sitten käännyimme Variksen kanssa omaan suuntaamme.
Kohtasimme ensimmäisen ruumiimme, kun juoksimme kirjaston viereisen oleskelutilan lävitse. Olisin juossut mitään huomaamatta ohitse, mutta kun koetin katsoa Varista, näin erään sohvan takana jotakin tummaa ja vaihdoin suuntani sitä kohti. Se oli Labyrintti, joka makasi omassa verilammikossaan vatsallaan. Joku oli puukottanut häntä selkään ja näin lattialla raahamisjälkiä, kun joku oli nähnyt sen verran vaivaa, ettei ruumis olisi oikein näkyvillä lattialla.
Nähdessään ruumiin Varis huokaisi pettyneesti, mutta jatkoi pian matkaa. “Meidän pitää pysäyttää Atlantis, ennen kuin kaikki kuolevat,” hän sanoi ennen kuin jatkoi juoksuaan.
Tuntui epäluonnolliselta, kun mitä lähemmäs laboratoriota tulimme, sitä rauhallisemmalta ja tavallisemmalta kaikki näytti, vaikka kaikki oli mennyt pieleen. Atlantis näytti kuitenkin tavalliselta itseltään istuessaan laboratoriossa koneensa ääressä, mutta heti kun astuimme sisään ja hän katsoi meihin, hänen ilmeensä kertoi, ettei kaikki ollut kunnossa.
“Odotinkin jo teitä,” hän sanoi viileästi hymyillen. Äänensävy ei ollut se, jonka olin tottunut häneltä kuulemaan, vaan muistutti selvästi Alfaa. Tuntui väärältä nähdä pienikokoinen, naisellinen Atlantis ja tietää, että hänen sisällään elikin joku aivan muu. “Tiesin, että epäilitte tämän ruumiin olevan juonessa mukana, joten olin pettynyt, kun ette tulleet keskustelemaan kanssani jo aiemmin.”
Varis ei vastannut, vaan veti veitsensä esiin ja kävi suoraan kimppuun. Atlantis väisti ja potkaisi Varista reiteen niin, että tämä horjahti ja oli vähällä kaatua. Ennen kuin Atlantis ehti kuitenkin käyttää Variksen hetkellistä heikkoutta hyväkseen, minä kävin hänen kimppuunsa ja koetin iskeä häntä pyssyni perällä. Tuntui väärältä koettaa satuttaa naista, varsinkin niin ulkoisesti heikolta vaikuttavaa, mutta kun Atlantis tarttui pyssyyni ja väänsi sen käsistäni kasvoillaan luonnottoman raivoisa ilme, tajusin, ettei ritarillisuudella ollut tässä tilanteessa mitään sijaa.
Varis koetti iskeä Atlantista takaapäin ja oli osua, mutta Atlantis teleporttasi viime hetkellä pois tieltä ja Varis oli lentää päälleni puukko kädessään. Pysäytin hänen liikkeensä ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua ja kävin taas kohti Atlantista. Tajusin, että meidän oli työskenneltävä yhdessä, jos halusimme kukistaa Atlantiksen, joten odotin, että me olisimme molemmat valmiina taisteluun.
Yhtäkkiä meidän kaikkien huomio kiinnittyi Haukkaan, joka juoksi ovesta sisään tukka sekaisin ja keltaiset silmät villin näköisinä. “Agentti Bell on kuollut!” hän huusi meille saapuessaan. “Kuten on Jadekin. Ja Juliette… Juliette päästi sisään lisää Mustan Opaalin joukkoja,” hän kertoi. “Portti tappoi häne-” hän oli sanomassa, kun Atlantis syöksyi äkkiä hänen kimppuunsa ja iski keskelle rintakehää. Haukka iskeytyi takaisinpäin ja ulos ovesta, josta oli juuri tullut,
“No niin,” Atlantis sanoi. “Missä olimmekaan?”
Varis kävi uudestaan hänen kimppuunsa ja minä myös kuitenkin niin, ettei Atlantis voisi tehdä teleporttaustemppuaan uudestaan. Varis oli kuitenkin saanut jo ideasta kiinni ja kun Atlantis äkkiä katosi, hän heittikin veitsensä minun ohitseni paikkaan, johon Atlantis juuri ilmestyi. Atlantis kirkaisi kimeästi, kun veitsi osui häntä olkapäähän, hieman sydämen yläpuolelle, ennen kuin katosi uudestaan.
Kun Atlantis ilmestyi Variksen taakse, hän oli kuitenkin jo valmiina ja hänen vapaa nyrkkinsä iski Atlantista suoraan kasvoihin. Atlantiksen huomattavista voimista huolimatta Variskin oli häntä tarpeeksi isompi, joten isku oli riittävän voimakas saadakseen Atlantiksen horjumaan koroillaan. Varis ei antanut hänelle aikaa selvittää päätään, vaan veti Atlantiksen kädet taaksepäin lukkoon ja naksautti voimakkaasti nykäisten -naps- Atlantiksen kädet sijoiltaan sellaisella tunteettomuudella, johon minä en olisi ikipäivänä kyennyt.. Atlantis kirkaisi uudestaan ja jäi sitten polvilleen lattialle huohottamaan, nyt hyödyttömät kädet yhä Variksen käsivarsilukossa.
“Näinkö te kohtelette ystäväänne?” Atlantiksen asenne oli muuttunut ruikuttavaksi. “Minä koetin vain auttaa teitä,” hän sanoi.
“Kukaan, joka valehtelee ja manipuloi, kuten sinä olet tehnyt, Alfa, ei ole minun ystäväni,” Varis sanoi kylmästi.
“Hyvä on, minä valehtelin kerran, mutta et halua tappaa minua ennen kuin olen kertonut totuuden,” hän sanoi. “Etkä voi kieltää totuutta Rhodesilta.”
Varis oli sanomassa jotakin, suunsa ilmeestä päätellen taas jotakin terävää, mutta minä keskeytin hänet. “Kerro se totuus, sitten,” sanoin. “Sen jälkeen päätämme, saatko elää.”
“Hänellä ei ole sitä vaihtoehtoa!” tokaisi Varis ja nykäisi Atlantiksen käsiä niin, että tämä ulahti. “Mutta antaa tulla.”
Atlantis katsoi minuun vetoavasti. Poissa oli eleet ja äänenpainot jotka muistuttivat siitä, että hän oli vain Alfan käsinukke. Hän näytti vain pieneltä ja heikolta, ja kärsivältä. “Minä en olisi piilottanut sitä sinulta, ellet sinä olisi yllättänyt minua,” hän sanoi. “Mutta en valehtele nyt - sinunkin DNA-testissäsi oli VBEO-∞:ta. Sinulla ei pitänyt olla, mutta sinulla on; minulla ei vain ole aavistustakaan, mitä se aiheuttaa, joten en halunnut kertoa ennen, kuin tietäisin varmasti.”
Minusta tuntui, kuin olisin äkkiä halvaantunut paikoilleni. VBEO-∞:ta… Se tarkoitti… Se tarkoitti, että minäkin olin ylilonnollinen. Mutta sehän oli mahdotonta; ei minulla ollut mitään erikoiskykyä.
“Se on totta,” Atlantis jatkoi anovasti. “Ja se tarjous, jonka esitin jo Varikselle… Se koskee myös sinua. “Vain minä voin auttaa sinua selvittämään, mikä sinun kykysi on ja vain minä voin auttaa sinua valjastamaan sen täydellisesti käyttöösi. Osasto Viideltä sinä et apua saa, kukaan täällä olevista ei saanut, Atlantiskaan. Hän oli menossa hulluksi ja vain sen tähden hänkin kääntyi puoleeni. Se on hämmästyttävän yleinen trendi Osaston yliluonnollisten keskuudessa.”
“Älä kuuntele häntä,” Varis sanoi kylmästi. “Hän sanoo mitä tahansa vain, jotta sinä kuuntelisit häntä.” Tiesin sen, mutta halusin tietää lisää. Miksi Atlantis - tai Alfa - ei ollut paljastanut minulle totuutta jo aiemmin? Mitä hän hyötyi siitä, että kertoi minulle nyt?
“Olen jo hyödytön ja teidän vankinanne, niin jos jätätte minut henkiin, niin-”
“Minä sanoin jo, ettei sinulla ole vaihtoehtoja,” Varis keskeytti. “Ja sinun aikasi loppui tähän:” Yhdellä liikkeellä hän tarttui Atlantiksen päähän niin, että kaula paljastui avoimeksi ja leikkasi leveän viillon hänen kurkkunsa poikki. Veri pisaroi melkein sinnekin asti, missä minä seisoin.
“Varis!” huudahdin yllättyneenä ja katsoin häntä pitkään. Varis käänsi katseensa minusta poispäin kuin olisi hävennyt omaa tekoaan tai paremminkin järkyttynyt minun reaktiostani.
“Hän ei voinut jäädä henkiin,” Varis sanoi. “Hän oli osa Alfaa ja tiesi aivan liikaa. Vaikka Alfalla ei ole enää Franken suostuttelukykyä tukenaan, hän olisi kuitenkin onnistunut jotenkin keplottelemaan itsensä vapaaksi ja käyttänyt tietojaan meitä vastaan. Nyt olemme taas aavistuksen tasaisemmin jaoteltuja.”
Pudistelin päätäni hämmentyneenä, mutta Varis ei ollut varsinaisesti väärässä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun näin hänen tappavan jonkun ja vieläpä sellaisen, josta ei olisi ollut hänelle enää vastusta. Mutta minun ei olisi pitänyt unohtaa, että vaikka hän toimi nyt avustajanani, hänellä oli omakin työnsä. Työ, jossa hän oli hyvä, kaiken lisäksi. Ainakin hänellä oli sellainen mielenlaatu.
En tiedä mitä olisin tehnyt ja millaiseen suuntaan tilanne olisi siitä kehittynyt, mutta juuri sopivasti käytävästä kuului Haukan kivunähkäisy ja suuntasimme tarkistamaan hänen vointinsa. Ellei Haukalla olisi ollut kenttävarusteita ja niihin kuuluvaa luotiliiviä vielä yllään, hänen rintakehänsä olisi luultavasti murskaantunut, mutta hän oli vielä elossa ja kunnossa, tosin hän oli iskenyt päänsä ja menettänyt tajuntansa hetkeksi.
“Meidän pitää mennä äkkiä,” hän sanoi. “Juliette oli petturi ja hän päästi sisään vain lisää Mustan Opaalin joukkoja melkein heti sen jälkeen, kun te olitte menneet. He melkein saartoivat meidät, mutta Portti onnistui tappamaan Julietten. Hän lähetti minut kutsumaan teidät takaisin taisteluun ja ennen kuin menin, näin hänen ottavan ainakin osumaa, mutta en tiedä oliko se kuin vakava,” hän sanoi.
Haukka johdatti meitä käytäviä pitkin ja kertoi samalla, miten oli matkalla osunut agentti Bellin toimiston kohdalle ja oli tarkistanut, olivatko he siellä. Hän oli löytänyt sekä pöytänsä taakse ammutun Jaden, sekä agentti Bellin, joka ei ollut selvästikään kaatunut taistelutta, mutta ei kuitenkaan ollut taistellut aivan tarpeeksi hyvin.
“Juliette ei ollut ainoa petturi, joka jäi meiltä täysin huomaamatta,” Varis sanoi suu tiukkana viivana. Juuri kun hän sanoi tämän, kulman takaa ilmestyi Joki, jolla oli villi ilme ja joka puristi terävää skapellia kädessään, kuin se olisi auttanut häntä luoteja vastaan. Mutta Joella oli tuskin mitään muutakaan puolustuskeinoa.
Me kaikki pysähdyimme ja nostimme aseemme taisteluvalmiuteen. “Oletteko te…” hän sanoi huohottaen. “Kenen puolella te oikein olette?”
“Me tiedämme ainakin taistelevamme Osasto Viiden puolesta, mutta kenen puolella SINÄ olet? Kun hiiviskelet täällä käytävillä yksiksesi,” Haukka tiedusteli. Muistin, että hänelle tilanne oli varmasti paljon painostavampi, sillä hänelle Osasto 5 oli ollut kotipaikkana vaikka kuinka kauan, mutta niin moni hänen tovereistaan oli viime aikoina joko kuollut, paljastunut petturiksi tai molempia.
“Minä… tietenkään minä en ole Mustan Opaalin puolella,” Joki sanoi. “Minä en ole edes yliluonnollinen!”
Varis nyökkäsi ymmärtävästi. “Hän puhuu totta, eikä anna minulle minkäänlaisia varoittavia viestejä. Meillä ei ole aikaa viivytellä,” enempää sanomatta hän jatkoi eteenpäin. “Joki, tiedätkö sinä, missä suunnassa taistelu on?” hän kysyi mennessään.
Joki, joka katsoi meitä kuin ei olisi tiennyt, pitäisikö hänen seurata meitä vai jatkaa sinne, minne oli itse menossa, näytti epäröivän hetken ja sanoi sitten: “Vältin menemästä taisteluun heti kun kuulin, että sellainen on tapahtumassa, mutta äänet kuuluivat menevän kohti lentokonehangaaria. Jäljelle jääneet osastolaiset koettavat varmasti paeta Osaston lentokoneella, sillä se on heidän paras mahdollisuutensa.”
“Miksi sinä et sitten ole heidän kanssaan?” Haukka tivasi leukaperät kireinä. “Etkö sinä juuri sanonut olevasi Osaston puolella? Sinusta ei ole välttämättä hyötyä taistelussa, mutta sinä olet Osaston lääkäri, ainakin olit vielä äsken? Eikö sinun pitäisi olla valmistautumassa hoitamaan haavoittuneita sen sijaan, että hiiviskelet täällä vältellen kaikkia?”
Joki näytti pelokkaalta. “Minä… Jos minä olisin koettanut päästä sisään, niin minun olisi varmasti täytynyt koettaa päästä Mustan Opaalin taistelijoiden takaa läpi, e-en minä olisi sellaisesta selvinnyt hengissä yksin!”
“No, nyt et enää ole yksin. Sinua tarvitaan, Joki, joten sinun on parempi siis tulla meidän mukaamme,” Varis, joka oli kääntynyt ja palannut uhkaavana Joen luo tarttui häntä käsivarresta tavalla, joka ei antanut Joelle mahdollisuuksia vastusteluun. “Me kyllä turvaamme sinun kulkureittisi.”
“Entä Atlantis? Ja Labyrintti? Heitäkin tarvitaan?” Joki katsoi minuun anovasti. Vaikka hän ei olisikaan ollut Mustan Opaalin agentti, ainakin hän osoitti olevansa raskaan sarjan pelkuri.
“He ovat molemmat kuolleet,” sanoin. Joki näytti asiaankuuluvan järkyttyneeltä. “Voit aina koettaa selvitä omillasi, mutta kuka tietää, kuinka paljon Mustan Opaalin joukkoja liikkuu näillä käytävillä ja saatat kyetä pakenemaan autollakin, mutta sinun on parempi tietää, että Mustan Opaalin taistelijat tulivat juuri sitä kautta sisään,” kerroin hänelle. “Sinun paras mahdollisuutesi selvitä täältä hengissä taitaa olla vain meidän kanssamme ja lentokonehangaarin kautta.” Joen ryhti lysähti entisestään, mutta hän näytti hyväksyneen todellisuuden, sillä hän seurasi meitä vastustelematta.
Haukka, joka tiesi tarkalleen, missä lentokonehalli sijaitsi hölkkäsi meidän edellämme ja kiiruhdimme ripeästi kohti taistelua, joka kuului koko ajan lähempää. Meidän täytyi nousta vanhoista viemäritunneleista portaita ylös käytäviin, jotka oli selvästi tehty myöhemmin ja jotka johtivat yhä lähemmäs maan pintaa, sillä lentokoneella täytyi kyllä jotenkin päästä pois maan alta. Agentti Bell tai kuka tahansa Osasto Viiden oli suunnitellut, oli selvästi pitänyt mielessään sen, että paikan tuli olla hyvin puolustettavissa, sillä suorien reittien sijaan käytävät ja portaat tuntuivat mutkittelevan loputtomiin ja seinissä näkyikin luodinreikiä ja pirstaloitunutta betonia ja tiiliä kulmissa, joissa osastolaiset ja Alfan joukot olivat ottaneet yhteen. Ruumiitakin löytyi joitakin, mutta Haudan jälkeen kaikki kuolleet näyttivät kuuluvan hyökkääjille, mikä huojensi oloani aavistuksen ja kertoi minulle, etteivät petturit olleet onnistuneet sentään tappamaan aivan kaikkia, vaikka aluksi tilanne ei ollut vaikuttanut ollenkaan hyvältä.
Olimme kohdanneet Haudan ensimmäisten portaiden jälkeisellä tasantella, jossa hän makasi omassa verilammikossaan. Häntä ei oltu ammuttu alas, vaan kuolinsyy oli selvästi veitsi, joka oli pistetty hänen vasempaan silmäänsä. “Oli Peili kummalla puolella tahansa, hänen ei olisi pitänyt jättää tuolla tavoin asetta taakseen,” Varis totesi katsoessaan ruumista ja kumartuessaan irrottamaan veitsen itselleen. Tajusin, että veitsi oli pari sille, joka Variksella oli rannekotelossaan ja ilmeisesti juuri se sama jonka hän oli antanut Peilille.
Joko Hauta tai Peili oli siis ollut petturi, tajusin. Oli vaikea nähdä rehellisen oloista, positiivista Hautaa laskelmoivana Alfana, mutta toisaalta ujo ja kokematon Peili sopi petturiksi vielä huonommin. Ehkä juuri siitä syystä se olisi voinut olla kumpi tahansa heistä.
Seuraava osastolainen, jonka kohtasimme, istui nojaten seinään viimeisellä käytävällä ennen lentokonehallin metalliovia, jotka oli ilmeisesti tulitettu auki ja joiden takaa kuului kovaäänistä ammuskelua.
Haava oli yhä hengissä, tosin päätellen siitä, kuinka paljon hänen jälkeensä oli jäänyt verta, kun hän oli raahannut omaa kehoaan lattialla, toivoa selviytymisestä ei näyttänyt olevan kovin paljon. Haukka juoksi hänen luokseen ja polvistui tarkistamaan hänen kuntonsa, mutta Haava pudisti päätään hymyillen surullisesti. “Antaa mennä, jatkakaa matkaa,” hän sanoi koristen ja yski sitten verta.
“Mitä tapahtui? Millä tavoin hyökkäys alkoi?” kysyin kiireesti ja tartuin Haavaa olkapäästä. Hän oli meistä ainoa, jolla oli aavistus siitä, mitä viereisessä hallissa oli ehkä meneillään.
“Susi ja Shiv… Heillä oli aseet valmiina ja he kävivät meidän kimppuumme harjoittelusalissa. Häkki kuoli ensiksi, mutta Tammi tappoi Shivin paljain käsin,” Haava hymyili kylmä kiilto silmissään. “Mahtava näky ja juuri sopiva loppu sille petturinartulle. Meidän piti paeta ja juuri kun olimme saaneet aseet, jostakin ilmestyi näitä,” hän potkaisi käytävällä vierellään makaavaa tuntematonta ruumista, “kuin muurahaisia. Minuun osui ja päätin jäädä tähän pienelle lepotauolle.”
Hän yski uudestaan ja pidempään, eikä kuulostanut siltä, että hänellä olisi enää paljon aikaa jäljellä. “Menkää,” hän komensi. “Tästä on rampannut ohitse porukkaa; Terä, Ilves ja Peili, joilla näytti myös olevan...” hän keskeytti uuden yskänpuuskan ravistellessa ruumistaan, ”...kiire seuraavaan lähtevään koneeseen…” Hän sulki silmänsä ja henkäisi ulos pitkään. Hän ei hengittänyt enää takaisin sisään ja hänen ruumiinsa rentoutui tavalla, joka viittasi siihen, että hyvästit olivat sitten tässä.
Varis meni ovien luo ja suojautui toisen taakse, ennen kuin kurkisti sisään. Hän viittasi meitä seuraamaan ja katosi näkyvistä. Kun tulitusta ei äkkiä suunnattukkaan meitä kohti, uskaltauduin seuraamaan hänen perässään. Oven viereltä näki lentokonehalliin, joka ei ollut niin suuri, kuin olin odottanut, kuten ei ollut lentokonekaan. Se oli yksi niistä käytännöllisistä, verrattain pienistä sotilaskoneista, joiden perä saattoi aueta ihmisten ja tavaroiden kuljettamista varten. Konetta oli ilmeisesti oltu joko lastaamassa tai purkamassa jotakin varten, sillä koneen perä oli auki ja siellä näkyi joitakin isoja metalli- ja muovilaatikoita. Suurin osa laatikoista oli kuitenkin nostettu jo lentokonehallin sisään liikutettaviin telineisiin. Sellaisia oli ovenkin lähellä ja Varis piilotteli yhden niistä takana. Telineiden takaa näin Mustan Opaalin taistelupukuisia joukkoja, jotka olivat lähempänä salin keskiosaa ja ampuivat lentokonetta päin. Näin lentokoneen sisällä liikettä ja joku suuntasi sieltä tulta Mustaa Opaalia kohti, joten arvasin, että muut osastolaiset olivat päässeet koneen luo. Ikävä kyllä Mustan Opaalin joukot olivat meidän ja lentokoneen välissä - mutta tajusin, että olisi se huonomminkin voinut olla.
Kiiruhdin Variksen viereisen lavan taakse ja huomasin oven toisella puolella olevien lastauslavojen takana piileskelevät Terän, Peilin ja Ilveksen juuri samalla hetkellä kun Haukka ja Joki pääsivät meidän luoksemme. Heti nähdessään seuralaisemme Haukka nosti aseensa, kasvot epäluuloa ja vaivoin pidäteltyä raivoa täynnä. Refleksinomaisesti nostin omankin aseeni, sillä heitä oli yksi vastaan kolme ja minä ainakin tiesin, kuka ei ollut Mustan Opaalin puolella.
“Älkää ampuko!” Terä huusi ja nosti kätensä ylös pidelleen toisessa asettaan niin, etteivät sormet olleet lähelläkään liipaisinta.. “Samalla puolella tässä ollaan! Etkö näe, että me olemme ampumassa samoja kohti!” Haukka ei näyttänyt kuuntelevan Terän sanoja, vaan tähtäsi vieläkin aseellaan vuorotellen Ilvestä, Peiliä ja Terää, kuin ei olisi osannut päättää, ketä ampuisi ensiksi.
Varis, joka oli asettautunut saman lastauslavan suojaan kuin Haukka, tarttui tätä olkapäästä ja ravisteli häntä. “Keskity nyt! He eivät ole Mustan Opaalin puolella, minä menen heistä takuuseen!” Laskin oman aseeni, sillä Variksen äänessä ei ollut hitustakaan epäröintiä. Haukka mietti vain hetken pidempään kuin minä ja seurasi sitten perässä. “No niin, meillä on oikeitakin vihollisia vastaan taisteltavana!” Varis sanoi ja kurkisti lastauslavan takaa ampuakseen aseistautunutta taistelijaa, joka oli juuri noussut esiin ampuakseen lentokoneeseen noussutta Karhua.
“Miten meidän on tarkoitus päästä tuonne?” Peili huusi ääni pelosta täristen. Hän näytti siltä, että oli itkenyt, mutta ainakin tällä hetkellä onnistui pitämään itsensä kasassa yllättävän hyvin.
“Lastauslavat!” Varis osoitti lavaa, jonka taakse Peili, Terä ja Ilves olivat onnistuneet piiloutumaan. “Se liikkuu, eikö?” Työntäkää sitä eteenpäin, kunnes pääsette ykös- ja kakostiimien luo! Me annamme teille suojatulta ja tulemme perässä!”
Sillä aikaa, kun Terä ja Ilves koettivat liikuttaa lavaa, jonka takana he olivat, minä kurkkasin omani takaa ja ammuin suojatulta, jotta Mustan Opaalin joukot eivät saisi tilaisuutta koettaa osua heihin. Lastauslava oli lastattu täyteen raskaita suojalaatikoita, joissa oli ties mitä, mutta jotka onneksi toimivat myös hyvänä tulensuojana. Tosin vastustajammekin olivat turvautuneet sellaisten taakse, emmekä me saaneet antaa heille tilaisuutta käyttää samaa taktiikkaa. Tuntui ikuisuudelta, ennen kuin he olivat saaneet liikutettua lastauslavan turvallisempaan asemaan ja Ilves huusi, että olisi meidän vuoromme tulla, he suojaisivat. Pian lentokoneestakin alkoi suojatulitus, sillä he olivat ilmeisesti tajunneet meidän suunnitelmamme.
Kaikki me neljä emme mahtuisi suojautumaan yhden lavan taakse ja joidenkin täytyi jäädä suojaamaan tästäkin suunnasta. Kun kurkkasin taas lavan takaa, näin, että Musta Opaali oli tajunnut taktiikkamme ja oli liikuttamassa itse kahta lavaa yhteen, jotta he voisivat sen takana siirtyä meidän reitillemme. Näin Suden vilahtavan yhden lavan takaa ja ammuin sarjan häntä kohti, mutta hän ehti suojautua.
“Joki! Rhodes! Menkää te ensiksi!” Varis komensi. “Minä ja Haukka tulemme perässä!” Katsoin häntä, enkä nähnyt varisnaamion takana vilaustakaan siitä pelokkaasta, herkästä naisesta, jonka olin aiemmin löytänyt. Variksen kasvoilla oli vain päättäväisyyttä, keskittymistä ja uhkarohkeutta, eikä mikään muu olisi tähän hetkeen paremmin sopinutkaan. Hän oli sekä Varis että Sage ja vaikka nuo kaksi puolta olivatkin varsin erilaiset, ne kummatkin olivat yhtä tärkeitä hänen selviytymisensä kannalta.
Ohjeistin Jokea tarttumaan lavan toiselta puolelta kiinni ja aloin työntämään sitä. Lava oli raskas, sillä niiden edestakainen siirtely oli tarkoitettu tehtäväksi trukilla, joka oli jäänyt hallin keskelle lähemmäs lavoja, joiden takana vastustajamme olivat. Hitaasti mutta vääjäämättömästi se kuitenkin lähti liikkeelle. Keskityin lavan siirtämiseen sen sijaan, että olisin huolehtinut luodeista, joita silloin tällöin sinkoili ohitse, ja lopulta pääsimme Terän ja muiden luo. He olivat suojautuneet noin kymmenen metrin päähän koneesta, mutta eivät olleet vielä onnistuneet pääsemään koneelle asti. “Tuosta välistä ei auta kuin juosta!” Terä viittasi suojaamatonta aukkoa kohti. “Lavojen liikutteluun menee liikaa aikaa, eikä meillä ole sitä - Musta Opaali voi saada lisää vahvistuksia millä hetkellä tahansa!”
Nyökkäsin ja ammuin lavan takaa opaalilaisia. Ilmeisesti osuin, sillä kuulin tuskan ulvaisun, mutta ilmeisesti en ollut osunut kuolettavasti. Viitoin Varista ja Haukkaa tulemaan ja pian, mutta Haukka kurkisti lavan takaa pudistellen päätään. “Tämä… liian… -kas!” erotin laukausten välistä.
Minä ja Terä katsoimme toisiamme, mutta ennen kuin olimme ehtineet suunnitella mitään, Ilves veti jostakin esiin veitsen ja viilsi omaa käsivarttaan, irvistäen kivusta. “Jatkakaa te tässä, minä haen ne,” hän murahti ja siirtyi minun lavani taakse ja lähti liikuttamaan sitä kuin se olisi painanut vain neljännesosan siitä massasta, mitä minun oli pitänyt työntää.
Ilves onnistui pääsemään Variksen ja Haukan luo nopealla tahdilla sillä aikaa, kun me ammuimme kohti Mustan Opaalin joukkoja, mutta tajusin, ettei minulla ollut panoksia loputtomiin ja Peilillä, joka ei ollut varustautunut taistelua varten, ei ollut sitäkään vähää. Teräkin oli ampunut jo suurimman osan omistaan. “Teidän pitää mennä nyt, kun ne keskittyvät vielä Ilvekseen!” sanoin Terälle. “Meillä ei riitä tuli, jos tämä pitkittyy!” En tiennyt, paljon ammuksia lentokoneeseen päässeillä oli, mutta heidän oli pitänyt taistella koko matkansa halliin, joten tuskin paljon. “Teidän pitää vain tehdä niin ennen kuin he huomaavat!”
Peili osoitti yllättävää rohkeutta singotessaan juoksuun ensimmäisenä ja onnistui loikkaamaan koneeseen ja laatikoiden taakse ennen muita. Terä, joka oli päättänyt lähteä melkein heti hänen peräänsä ei ollut yhtä onnekas, sillä hän oli myös isompi maali ja hän kompuroi kesken juoksun, kun joku osui häntä käsivarteen. Hän ei kuitenkaan kaatunut, vaan pääsi sisään.
Joki nielaisi ja jäi katsomaan suojatonta aluetta, jota Mustan Opaalin joukot pitivät nyt varmasti silmällä. “Minun pitää kai turvata tuonkin meno,” Ilves sanoi, sillä hän oli palannut jo takaisin Haukka ja Varis mukanaan lavan takana. Varis oli kiivennyt osittain lavan reunan metallitankoja niin, että saattoi vastata tuleen ylhäältä. Hän kuitenkin loikkasi alas ja katsoi meitä muita, ennen kuin vastasi taas tuleen. Mustan Opaalin ammuskelu oli harvennut huomattavasti, sillä heiltäkin oli luultavasti joko ammukset loppu tai kahdesta suunnasta ammuttu tuli oli harventanut heidän rivejään.
“Teidän pitää mennä ja lähteä heti,” sanoi Haukka. “En voi auttaa meitä kaikkia pakoon, mutta kunhan kaikki muut ovat päässeet turvaan, voin lentää Variksen ja Raudan kanssa peräänne,” hän ehdotti.
“Tehkää niin,” Varis sanoi suu päättäväisenä viivana. “Teidän täytyy lentää pois vielä nyt, kun teillä on joku suojaamassa.” Haukan ja Variksen ehdotus sai vatsanpohjani valahtamaan, mutta vaikka suunnitelma ei ollutkaan kaikkein ideaalisin, tiesin, ettei muutakaan oikein ollut. Vain kahdestaan Haukka ja Varis eivät välttämättä kykenisi pitämään Mustaa Opaalia tarpeeksi loitolla ja vaikka Osasto Viiden puolesta kuoleminen ei ollutkaan varsinaisesti kuulunut työnkuvaukseen, olisi ollut kaiken äitini opettaman vastaista, jos olisin mieluummin pelastanut sillä hetkellä oman nahkani.
“Antaa mennä sitten!” viittasin Joelle, joka näytti niin pelokkaalta, että olin varma, että hän ei saisi jalkaa toisen eteen ollenkaan. Ilves, joka oli siirtynyt kuitenkin sen laatikkolavan taakse jonka takana Joki kyyhötti, ei kuitenkaan antanut pelkurille valinnanvaraa, vaan lähti päättäväisesti liikuttamaan lavaa kohti konetta. Hän ei myöskään jäänyt odottamaan Jokea, vaan siirtyi pelottomasti lavan takaa koneen suojiin. Katsoin, mitä Joki tekisi, mutta onneksi hänen selviytymisvaistonsa oli sentään niin vahva, että kun aloitimme seuraavan suojatulen, hän livahti aukon yli.
Kun Joki pääsi turvallisesti koneeseen, saatoin viimeinkin rentoutua. Haukan suunnitelma oli hullu, mutta se oli niin hullu, että se saattaisi jopa toimia. Ja vaikka se ei toimisikaan meidän kolmen kohdalla, ainakin muut selviäisivät hengissä pois tästä kuolemanloukusta. Kunhan Joki vain saisi suostuteltua koneeseen päässeet jättämään meidät jälkeensä.
Olin juuri vastaamassa Mustan Opaalin joukkojen lähettämään tuleen, kun lentokonehangaarin ovet alkoivat avautua ja lentokoneen moottori jyrähti käyntiin ennen kuin se alkoi liukua ja kerätä vauhtia nousua varten. En kuitenkaan jäänyt katsomaan sitä yhtä vilkaisua enempää, sillä Musta Opaali eteni yhä kiireemmin, kun he tajusivat, että osa heidän saalistaan oli pakenemassa.
Kun napsautin toiseksi viimeisen lippaallisen ammuksia aseeseeni, ajattelin yhtäkkiä tapahtumia, jotka olivat johtaneet minut tähän tilanteeseen. Vanhat työkaverini eivät saisi koskaan tietää, minne minä olin kadonnut ja mitä olin ehtinyt tehdä. He eivät saisi tietää, että kuolin valtion yliluonnollisten salaisten agenttien osaston ja yhden lumoavan mielenkiintoisen salamurhaajan rinnalla ja olisin maksanut mitä vain, jos he olisivat saaneet tietää, mitä heidän “pikku poika Mikestään” oli tullut ja vielä lisää, jos olisin saanut olla paikalla näkemässä heidän reaktionsa. Ehkä tässä oli kyse nyt siitä elämän vilisemisestä silmien ohi.
“Minulla loppui,” Haukka sanoi vasemmalta puoleltani suojautuessaan vihollisen tulelta. Koneen ääni kuului jo kauempaa ja he olivat melkein turvassa. “Meidän pitää lähteä ja pian.”
En vastannut, vaan latasin aseeni vielä viimeisen kerran. En kuitenkaan jatkanut ampumista. Varis oli hieman kauempana, toisen lastauslavan takana ja hän näytti keskittyvän pelkästään vihollisen tuleen. Hän ei ampunut jatkuvaa tulta, vaan käytti ilmeisesti kykyjään ampuakseen strategisemmin ja hänen tulensa olikin varmasti paljon tappavampaa ja tarkempaa kuin kenelläkään muulla hallissa.
“Valmistautukaa,” Varis sanoi meille hampaidensa välistä. “Kohta niitä tulee lisää,” hän kertoi juuri ennen kuin hallin ovista syöksyi uusi aalto mustiin taisteluvarusteisiin pukeutunetia palkkasotureita. Ja kaiken muun hyvän lisäksi hallissa olleet taistelijat olivat onnistuneet siirtämään lavansa jo lähes asemaan, josta he onnistuisivat ampumaan meitä enemmän sivusta päin ja saartamaan puolestaan meidät kahdelta puolelta.
“Haukka!” Varis huusi. “Onnistuuko sinulla kuljettaa meitä molempia niin, että selviämme hengissä siitä, että nuo kaikki ampuvat meitä päin?” Varis luultavasti aisti Haukan vastauksen, sillä hän ei ehtinyt kuin avata suunsa, ennen kuin Varis jo jatkoi: “Minun siis pitää pidätellä heitä. Se on teille ainoa mahdollisuus.”
Hän ei antanut minullekaan aikaa vastustella, vaan tarttui lujasti käteeni, suikkasi suulleni nopean suukon ja repi lintunaamion kasvoiltaan ennen kuin antoi sen vapaaseen käteeni. “Mene,” hän työnsi minua kohti Haukkaa ja selkämme takana olevaa hallin kiitorataa, joka johti maan pinnalle ja kohti vapautta. “Minä pärjään.” Hänen sanansa ja ilmeensä olivat kovat ja päättäväiset, mutta hänen vihreät silmänsä kiilsivät pimeydessä. “ÄKKIÄ!” hän sähähti Haukalle, joka tarttui minuun ja sanoi jonkinlaisen tervehdyksen Sagelle omalla äidinkielellään ennen kuin meidän painovoimamme vaihtoi äkkiä suuntaansa ja lähdimme kiitämään kohti lyhyen kiitoradan loppupäätä. Koetin rimpuilla vastaan, mutta Haukka tiesi, mitä teki ja hänen otteensa minusta oli luja, toisin kuin minä, joka saatoin vain pitää katseeni Sageen kiinnitettynä.
Sage peitti suunsa kädellään ja heitti minulle lentosuukon samalla, kun sekä hallissa henkiin jääneet että paikalle juuri saapuneet tukijoukot etenivät häntä kohti tulittaen meidän peräämme. En tiedä, mitä Haukka teki, mutta luodit näyttivät muuttavan suuntaansa aavistuksen niin, etteivät ne juuri ja juuri osuneet meihin. Sage hymyili hiljaa ja sitten Varis tuntui palaavan takaisin, sillä hän puri hampaansa yhteen ja paljasti ne kuin hyökkäykseen valmistautuva susi.
Olimme jo kaukana, liian kaukana palataksemme takaisin, kun hän nousi piilopaikastaan, ase kummassakin kädessään ja ampui alas kaksi, neljä, viisi Mustan Opaalin taistelijaa, ennen kuin liikahti väistääkseen kahdesta suunnasta ammuttua luotia ja epäonnistui.
Kun syöksyimme äkkiä hallin kiitoradalta kirkkaaseen yöhön ja tuuli vei minun ja Haukan huudot mennessään, en voinut kääntää katsettani pois hallin lattialle kaatuneesta pienestä, mustasta hahmosta, joka oli joskus ollut nainen, johon olin ollut rakastumassa. Piste pieneni ja pieneni, kunnes en enää voinut erottaa piirteitä, kunnes hän olisi voinut olla pelkkä maahan pudonnut lintu, lentonsa päättänyt kasa höyheniä.
<-edellinen/takaisin/seuraava->