fridai quarta Marzo -78
Tähtivaloa, Minnie!
Sain kirjeesi viikko sitten ja minulla kesti monta päivää käydä läpi kaikki vanhat paperit. Huh, kuinka olenkaan ehtinyt kirjoittamaan vuosien saatossa! Ja yli puolet kyllä saisi polttaa ihan suoraan, ei niistä ole kuin sytöiksi, mutta säästin sentään jotain sinulle ja lähetän tässä kasan. Voit sitten näitä koostella omiisi. Kuten huomaat, minulla ei ole kunnon kirjoitusta kuin vasta siitä päivästä, kun vierailimme ensimmäistä kertaa täällä, sillä alussa tuntui tapahtuvan niin paljon kaikenlaista eikä minulla ollut yksinkertaisesti aikaa, joten koetin tiivistää ja päädyin melko sekavaan kertomukseen. Mutta koska sinun selostuksesi olivat niin yksityiskohtaiset, koetan tähän näin vuosia jälkeenpäin kirjoittaa edes jonkinlaista tiivistelmää. Muistot ovat kyllä säilyneet kirkkaina, mutta jos päätät yhdistää tämänkin kirjeen sinun kokoelmaasi, niin suosittelen hieman kriittisyyttä, sillä aikaa on silti paljon välissä.
Mutta ovathan nämä kirjeet ja kirjoitukset kuitenkin koko ajan subjektiivisia, joten sama pätee kai kaikkiin teksteihin. Koetan silti pysyä mahdollisimman hyvin faktoissa.
Minä saavuin Chalineaan aika erillä tavoin kuin Minnie, vaikka lähtökohta oli hieman samanlainen. Minäkin olin nukkunut pommiin, mutta en ollut edes koettanut herätä. Olin edeltävänä yönä valvonut pitkään, luultavasti jonkin taideprojektin tai koulunäytelmän roolin harjoittelun kanssa, joten olin valmistautunut torkuttamaan herätyskelloa maailman tappiin tai kunnes äiti tulisi repimään minut ylös sängystä.
Olin ehtinyt taas nukahtaa siinä viiden minuutin sisällä, kun heräsin taas äkkiä ja tajusin, etten ollut enää samassa paikassa, kuin missä olin mennyt nukkumaan.
Minun pitää kai selittää, miksi se ei ollut minulle yllätys. Olen kävellyt unissani pienestä pitäen ja teen niin vieläkin, tosin harvemmin, mikä on pienoinen ongelma, sillä asun kilometrejä maanpinnan yläpuolella, mutta en mene nyt siihen. Minut on saatu aina tähän mennessä ajoissa kiinni. Unikävelytapani olivat kuitenkin niihin aikoihin sen verran pahat, että minun huoneeni oviin ja ikkunoihin oli pitänyt asettaa lukot, etten menisi tekemään voileipiä keskellä yötä tai koettaisi kiivetä ikkunasta ja menisi rannalle nukkumaan, kuten kerran oli käynyt.
Kun siis tajusin, että makasin jossain muussa sängyssä kuin omassani ja huoneessa olikin pimeää aamuhämärän sijaan, tiesin, mitä oli taas tapahtunut. Tai ainakin luulin tietäväni, sillä kun avasin silmäni ja näin ylleni kumartuneen elonin, sain hirveän sätkyn ja säikäytin Xawen aivan yhtä pahasti. Vasta myöhemmin sain tietää, että olin jotenkin ilmestynyt Xawen makuuhuoneeseen ja luultavasti matkustanut Chalineaan unissani samaan aikaan, kun Minnie oli kadonnut. Minulla oli vain kestänyt kauemmin, jostakin syystä.
Elonin näkeminen ensimmäiseksi herätessä, varsinkin jos se on ensimmäinen kerta kun sellaisen on koskaan nähnyt, on kyllä kokemus jota en suosittele. Luulin joutuneeni jonnekkin (ikävään paikkaan, lisää sopiva nimi tähän) kun näin pimeydestä minua tuijottavan olennon, jolla oli hämärässä hehkuvat silmät ja tummanpunainen iho.
Vasta kun tajusin, etten nähnytkään enää unta ja ettei Xawe ollutkaan käymässä kimppuuni, vaan oli ymmärrettävästi perääntynyt takaisin ovelle päin, jaksoin rauhoittua ja pysähtyä oikeasti arvioimaan tilannetta. En selvästikään ollut enää kotona, sillä Xawen makuuhuone oli pyöreä, kuten sänkykin jolla olin maannut ja sisustuskin oli kuin toiselta planeetalta. Ha ha :)
Minulla ei ollut vielä hippuakaan tähtirautaa ylläni, saatikka translaatiosormusta, joten en ymmärtänyt, mitä Xawe sanoi, kun hän huusi Zitä viemään äkkiä palatsiin viestin, että toinen erel oli saapunut. Sitten hän koetti rauhoitella minua, vakuuttaa minulle, että hän ei tahtonut minulle pahaa ja esitteli itsensä minulle runsasta elekieltä käyttäen.
Kun alkukangertelut oli käyty läpi, Azi ja Minnie saapuivat paikalle, mikä oli kieltämättä osoitus Zin nopeudesta ja siitä, kuinka tärkeä asia oli ollut. Ja siitä, että Azi oli juuri ollut käyttämässä Minnietä kiertoajelulla, joten he eivät olleetkaan aivan palatsilla asti.
Minnie syöksyi kimppuun ja halasi, taisipa itkeä tirauttaakkin ja sen muistan aivan tarkasti ;) Minun perspektiivistäni olimme nähneet viimeksi edellisenä päivänä koulussa, mutta Minnielle se oli ollut ilmeisesti ne kolme päivää, jotka osoittavatkin, että aikamatkustus on itse asiassa mahdollista. Noin minuutin sisään Minnie selitti kaiken, mikä hänelle oli tapahtunut sen jälkeen kun olimme nähneet viimeksi ja minä koetin pysyä kärryillä, enkä pysynyt. Sen verran sain selville, että Minnie kykeni jotenkin kommunikoimaan elonien kielellä, mikä antoi viimeinkin taustalle jääneelle Azille tilaisuuden esitellä minulle translaatiosormus, jotta saatoin laittaa sen sormeeni.
Kun esittelyt oli tehnyt ja olin pyytänyt anteeksi Xawelta sitä, että olin murtautunut hänen makuuhuoneeseensa ja huutanut, Azi lähti kärräämään meitä takaisin kohti palatsia. Xawen kotoa muistan vielä, miten yllätyin Sfinxin näkemisestä ja Minoo selitti, että oli ehtinyt saada itselleen jo maagisen lemmikin, sekä sen, miten Zi ja Xena kurkkivat uteliaina ja ujoina erään huoneen ovelta. He olivat tietenkin siinä vaiheessa vielä minulle aivan tuntemattomia, mutta… hah, enpä paljastakaan vielä, miten asiat lopulta päätyivät.
Muistan, kuinka ison vaikutuksen Chalinean kuningattaren palatsin puutarha teki minuun, eikä se johtunut pelkästään siitä, että kesken matkamme El rämpi esiin metsästä ja eteemme polulle juuri niin sopivasti, että oli jäädä tasaisesti eteenpäin klopsuttelevien satyregien alle. On ikävää, etteivät useimmat kasveista selviä täällä ylhäällä, joten minun täytyy aina välillä laskeutua alas ja viettää päivä tai pari katsellen uusia asetelmia ja kuningattaren puutarhurien luomia kukkia, pelaten pelejä ja miekkailua aicalinelaisten kanssa puutarhan pelikentillä ja lukea rauhallisissa lehdoissa jonkin puun juurakkoon muotoiltuun sammalkoloon käpertyneenä. Melkein kadehdin Samilta joskus hänen osaansa, mutta täytyy sanoa, että en kyllä jaksaisi tai osaisi käyttää hänen asemaansa yhtä hyvin kuin hän on tehnyt.
El ei kirjoita, tai ei ainakaan niihin aikoihin kirjoittanut päiväkirjaa, joten taidanpa kertoa pikakertomuksen siitä, miten El päätyi Chalineaan. Hän oli ainoa meistä, joka oli ehtinyt kouluun, hän oli mennyt vessaan, mutta vessan peili ei ollutkaan peili, vaan ikkuna lumoavaan satumetsään. El oli mennyt lähemmäs katsomaan, kun heijastus oli imenyt hänet sisäänsä ja hän päätyi juuri samaan paikkaan kuin jota oli aivan äsken peilistä katsellut. Hän katseli ensiksi paikkoja jonkin aikaa, kunnes tupsahti tiuhaan ajetulle kärrypolulle ja jäi melkein vaunujemme alle. Siinä oli se.
El oli yhtä hämmentynyt kuin minäkin olin ollut, mutta minulla oli ollut sentään jo hieman lisäaikaa totutella. Osasin laskea kaksi ynnä kaksi miinus yksi ja tajusin, että jos meitä piti oleman neljä, yksi puuttui, ja minulla oli aika hyvä veikkaus siitä, kuka neljäs elementinhallitsija tulisi olemaan. En ole ehkä tähän päiväänkään mennessä päässyt yli siitä järkytyksestä, joka äkillinen planeetanvaihto minulle aiheutti, mutta osasin olla jo silloin iloinen, että sain tehdä sen juuri niiden ihmisten kanssa, jotka laskin ystävikseni. Sekä vieraaseen planeettaan että vieraisiin ihmisiin totutteleminen olisi ollut hieman liikaa minulle. Vielä pahempaa olisi ollut, jos olisin joutunut sinne puolituttujen kanssa.
Pääsimme lopulta onnellisesti palatsiin ja Azi ohjasi meidät huomaamattomasti takakautta sisään, jotta saatoimme mennä Minnien huoneeseen syömään ja keskustelemaan tapahtuneesta. Tulimme siihen tulokseen, että olimme tipahtaneet Chalinean ja Maan väliseen portaaliin samoihin aikoihin, mutta luultavasti jonkin epämääräisen avaruusfysiikan tai taikuuden takia minulla ja Elillä kesti kauemmin saapua. Minnie paljasti, että myös hän arveli Samin olevan neljäs erel, mutta kukaan meistä ei uskaltanut olla varma, sillä juuri siihen aikaan Maapallolla Sam oli ollut äitinsä ja hänen uuden miesystävänsä kanssa lomamatkalla Kanarialla, emmekä voineet olla varmoja siitä, ettei hän ollut liian kaukana.
Jonkin ajan kuluttua Minnien henkilökohtainen palvelija tuli kertomaan, että Azi koonnut hovin esitelläkseen meidät kolme paikalle saapuneille eloneille. En ollut oikein innostunut ajatuksesta, mutta ei muukaan oikein auttanut. Taisin nähdä Zachin ensimmäistä kertaa, kun hän liittyi joukkoomme matkalla valtaistuinsaliin ja muistan hämmästelleeni, miten tuttavallisesti hän puheli Minnien kanssa, sillä Minnie ei minun laillani ole koskaan ollut se kaikkein nopein tutustuja.
Olin kuitenkin Zachille kiitollinen, kun pääsimme täpötäyteen valtaistuinsaliin, sillä hän oli tottunut muiden huomion kohteena olemiseen ja rennolla käyttäytymisellään vei osittain huomiota meistä ja teki asioista meillekin rennompia. Oli jo silloin selvää, että hän oli kuin hovielämää ja diplomatiaa varten luotu, ja jos elonit koskaan hyväksyisivät ajatusta rauhanajan kuninkaasta, Zach loistaisi siinä asemassa.
Taisin olla todella jännittynyt esittelystä, mutta näin vuosien jälkeen se tuntuu niin vähäpätöiseltä, kun pahempaakin on koettu. Azi kertoi hoville meidän nimemme ja sitten hän ja Zach kyselivät keskustelusävyyn joitakin perusasioita meistä, kuten olimmeko tunteneet aiemmin ja olimmeko olleet koulussa. Se ei siis eronnut niin pahasti jostakin sukujuhlasta, jolloin kaukainen isänäidinserkunmiehenveljentyttö alkaa käymään small-talkkia eikä tilanteesta voi heti paeta. Vaikka paikalla oli kylläkin paljon enemmän porukkaa ja kaikki kuuntelivat meitä silmät ja korvat tarkkana. Mutta ainakaan elonit eivät osaa olla kunnolla jäykkiä ja muodollisia.
Minä taisin olla se, jolla oli ollut juttu kesken, kun salissa kävi äkillinen kohahdus ja keskellä salia alkoi tapahtua liikehdintää, kun elonit koettivat siirtyä, mutta tilaa siihen ei varsinaisesti ollut. Pian kuitenkin elonimassat erkanivat ja paljastivat Samin, joka oli rähmällään lattialla järkyttyneen näköisenä. Sam oli ollut äitinsä ja tämän miesystävän kanssa vierailemassa taidegalleriassa, kun hän oli nähnyt elonihovia esittävän taulun. Taulun erikoisesta aiheesta kiinnostuneena hän oli mennyt lähelle ja tietenkin päätynyt meidän luoksemme. Kun pakolliset sormuksenannot ja julkiset esittäytymiset oli tehty, Azi julisti, että kaikki neljä elementinhallitsijaaa olivat saapuneet ja Chalinean kahdeskymmenesyhdeksäs erelien aika oli alkanut.
Sen jälkeen muistikuvat ovat hämärämmät, sillä mitään erityisempää ei kai tapahtunut. Saimme kaikki omat huoneemme ja ja huonepalvelijamme. Minulle Staci järjesti kylvyn ja illallista, minkä jälkeen en tietenkään saanut unta, sillä olin herännyt alle kuusi tuntia sitten. Karkasin ikkunasta ulos puutarhaan, joka valoisan yötaivaan alla oli vielä hienompi kuin päivällä. Chalinean yötaivaan tähdet ovat niin suuria, että yö ei mustu, vaan Chalinean ilmakehä antaa valolle violehtihtavan ja sametinsinisen värisävyn. Useat Chalinean kukista hehkuvat himmeästi öisin houkutellakseen yöhyönteisiä ja varsinkin kuningattaren puutarhurit olivat pistäneet parastaan luodessaan uusia ja toistaan hienompia yöllä kukkivia lajeja.
Muistan vaeltaneeni puutarhassa kauan, kuin unenomaiseen satumaailmaan eksynyt Liisa ja törmäsin lopulta Vanhaan Romuun, jonka Minnie oli tuonut mukanaan Chalineaan. Kiipesin sen katolle ja jäin katselemaan tähtiä, joihin en meinannut millään kyllästyä.
En tietenkään muistanut enää, mikä palatsin lukemattomista ikkunoista oli minun, joten en olisi osannut palata huoneeseeni nukkumaan, vaikka olisin halunnut. Joten valvoin niin kauan kuin jaksoin ja lopulta nukahdin. Huolestutin kyllä Stacin ja muut palvelijat, kun hän ei aamulla löytänytkään minua sieltä, missä minun olisi pitänyt olla, mutta vartijat löysivät minut piakkoin.
Seuraavan päivän tapahtumista minä kirjoitin jo jotakin, joten se on tässä matkassa tulevissa papereissa. Tämä oli muuten hieno idea ja odotan kyllä mielenkiinnolla, millaisia näkökulmia Samilta ja Eliltä löytyy! Sait minut kiinnostumaan myös seuraavasta kirjeestä, minkä saisit kyllä pian lähettää ja hyvä että korjaukset edistyvät. Tuhot kuulostivat olevan aika valtavat ja olin huolissani teistä pitkän aikaa. Minusta sinun taas ei tarvitse olla huolissasi, partiointijoukot rajasaarilla pitävät gargoilipopulaation kurissa ja tiedämme kyllä ajoissa, jos jokin huolestuttava käänne on tulossa.
Terveisiä meiltäkin täältä teille kaikille! Ja pianhan me taas toivottavasti nähdään kasvokkain, pitkästä aikaa :)
Vida
- - - -
Unsdai quinta/kehmak/3058 (kehmak-kuun viides keskiviikko vuonna 3058 Viimeisen Sodan jälkeen)
Pyysin Livialta neuvoa siitä, miten päivämäärä kirjoitetaan, koska alkoi tuntua hieman tyhmältä luetella aikaa laskien siitä päivästä, jolloin omasta näkökulmastani katosin Maan päältä, varsinkin kun ilmeisesti Maapallolla aika ei ole kulunut lainkaan. Mietityttää, mitenhän se on oikein tapahtunut. Olenko minä nyt kolme päivää vanhempi kuin muut? Miten se oikein edes toimii?
En ole enää yksin, mikä on helpotus. Kaipaan vieläkin kotiin niin paljon, etteivät sanat riitä, joten en siis puhu siitä, mutta tavallisesti ehdin itkeä ennen kuin alan nukkumaan, kun koetan saada unen päästä kiinni ja muistan, miten kauas ja erilaiseen paikkaan olen joutunut. Minusta tuntuu, etten todellakaan kuulu tänne, mikä on ehkä hieman nurinkurista, sillä ilmeisesti minut on valittu niin, että juuri minä tänne kuulunkin. Kunnia olisi kyllä saanut osua jollekulle muulle, mutta jaa. On turha alkaa tässä miettimään mikä on ja mikä olisi voinut olla. Jossittelu ei muuta todellisuutta.
Muut tulivat eilen ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Azi oli lähtenyt aamulla minun kanssani kiertämään Aicalinea, jotta useammat elonit pääsisivät näkemään omin silmin, että ereleitä oli saapunut taas Chalineaan, ja jotta pääsisin näkemään kunnolla, miltä kaupunki näyttää. Emme olleet ehtineet edes ulos puistosta, kun luoksemme juoksi vaaleanvihreä ja tummempiraidallinen poika, aavikkoketun näköinen suojelija perässään. Hän melkein loikkasi vaunujen eteen pysäyttääkseen ne ja huohotti, että heidän kotiinsa oli ilmestynyt toinen erel. Se oli minulle jännittävä yllätys, sillä minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka se olisi voinut olla, joten kun poika oli loikannut kyytiimme, minua ei haitannut ollenkaan, että Azi kiihdytti satyregejä hölkyttelemään nopeampaa tahtia.
Juuri kun olimme päässeet Zin (eli vihreän elonipojan) kotiin, taivaalta laskeutui valtavankokoinen musta pantteri, mikä säikäytti minut ennen kuin tajusin, että kyseessä oli vain Azin suojelija, jota en ollut nähnyt aiemmin. Musta pantteri on kyllä kieltämättä kuninkaallisempi ja hienompi suojelija kuin joku ilves. Pitäisikö minun kysyä Sfinxiltä, että voinko vaihtaa vielä johonkin parempaan malliin? (Hän sanoi, että parempi olla kiitollinen, kun sain edes hänen tasoisensa suojelijan, ilmeisesti minulle sopivampi olisi ollut esimerkiksi kontiainen tai kalju rotta. Itsepä menin kysymään.) Medeialla, eli Azin suojelijalla oli mukanaan translaatiosormusten lipas ja siitä saatoimme antaa yhden Vidalle, joka oli ilmeisesti unissakävellyt toiselle planeetalle asti.
Tunsin niin suurta helpotusta jo silloin, kun tajusin että minulla oli joku vanha ja tuttu ystävä täällä. Vielä parempi oli, kun paluumatkalla El ilmestyi meidän luoksemme metsästä ja Sam kesken ereleiden esittelytilaisuuden (mikä oli kyllä juuri sopiva hetki saapua). Kaikki olivat niin sekaisin ja hämmentyneitä, että oli hassua ajatella, että vielä pari päivää sitten olin ollut aivan samassa tilanteessa. Mutta he olivat sentään kaikki yhtä pihalla, joten he saivat ainakin vertaistukea. Minun taas piti selittää heille kaikenlaista tärkeää Chalineasta ja taikuudesta ja elementinhallitsijoista, mikä oli aikamoinen tehtävä, kun en satu olemaan se maailman paras selittäjä. Ja Samin kysymykset taas eivät tuntuneet ehtyvän, sillä jotta hän ymmärtäisi, hän olisi halunnut tietää aivan kaiken, mutta minäkään en ole oikeasti pintaraapaisua syvemmälle ehtinyt. Lopulta vastailin hänelle vain, että hän kuulisi asioista pian kuningatar Azilta tai joltakulta muulta tai sitten asiat selviäisivät ajan kanssa.
Tänä aamuna kuningatar Azi sitten istutti meidät neljä samana salonkiin, jossa olimme keskustelleet ensimmäisen kerran. Meidän oli tarkoitus syödä aikainen aamupala, mutta meidän pitikin ensiksi etsiä Vida, joka oli päätynyt omasta huoneestaan nukkumaan Vanhan Romun katolle ja meidän pitikin tyytyä vain myöhäiseen.
Kun Azi selosti uudestaan ja tarkemmin mikä meidän tehtävämme ja Chalineassa olomme syy oli, tajusin, miten paljon infoa olin missannut tai ymmärtänyt väärin ensimmäisellä kerralla. Kuningatar Azi ei kyllä ollut tällä kertaa enää ainoa selostaja, sillä salongissa oli hänen lisäkseen yksi hänen hovineidoistaan, tummanpunaihoinen ja keltaraitainen Chira ja Zach, joka piristi pitkiä ja yksityiskohtaisia selostuksia hauskoilla lisäkommenteilla. Kuningatar Azi kertoi, että ennen kuin Chirasta oli tullut eräs kuningattaren hovineidoista, hän oli ollut yksi Chalineaa vaeltavista oppineista, joiden tehtävänä on kerätä ja jakaa tietoa Chalinean joka loukossa tapahtuvista mielenkiintoisista asioista. Chalinean kuningatar oli päättänyt, että Chira olisi meille juuri sopiva opas ja tarpeeksi taitava opettamaan meidän kaltaisillemme täydellisille keltanokille. Chira kyllä vaikutti kärsivälliseltä ja selkopuheiselta opettajalta, joka ei kuitenkaan vaikuttanut siltä, että hän olisi luullut meitä aivan tyhmiksi.
Yhdessä Chira ja kuningatar Azi kertoivat, että Chalinean alusta lähtien tämä planeetta ja Tellus ovat olleet taianomaisessa yhteydessä, jota voisi kuvailla kuin peilin kahdeksi puoleksi (hahaa, taisin arvata oikein kun aiemmin ajattelin jotain peileistä), sillä molemmilla planeetoilla asuu samanlaista kansaa, mutta kuitenkin meissä on jotain hyvin tärkeitä eroja (ehkä se, että Chalinea on oikeasti hauska paikka, kun taas Maapallo, plääh…) Luultavasti siksi, koska planeetoista Chalinea on juuri se taianomainen, aina joskus avautuu portaali juuri Maapallolta Chalineaan eikä toisinpäin, ja tuosta portaalista pääsee kulkemaan tänne aina vain neljä ereliä.
Kun erelit ovat saapuneet Chalineaan, heillä puhkeaa pian elementtitaikuuteen liittyviä kykyjä. Heillä on usein paljon raakaa voimaa, mutta juuri siksi heillä kestääkin pidemmän aikaa kehittää taitojaan vastaamaan kaiken raa’an potentiaalin määrää (eli me emme ole pääsemässä täältä minnekkään pitkään, pitkään aikaan…). Elementinhallitsijoita kutsutaan ilmeisesti elementinhallitsijoiksi osittain juuri heidän voimiensa määrän takia.
Kukaan ei koskaan tiedä tarkalleen etukäteen, milloin elementinhallitsijat saapuvat ja miksi, mutta usein he saapuvat jonkin suuren kriisin keskellä tai sitä ennen ja joko taikuuden tai muiden taitojensa avulla yhdistävät taas elonit ja auttavat heidät pois pinteestä. Sitten on ollut kertoja, jolloin elementinhallitsijat eivät ole joutuneet kamppailemaan mitenkään erityisesti, mutta ovat silti tuoneet mukanaan jotakin elintärkeää ja auttaneet Chalineaa kukoistamaan entisestään. Joka tapauksessa elementinhallitsijat ovat ilmeisesti eloneille melkein tarunhohtoisia puolijumalia tai uskonnollisia sankareita, joiden saapumista odotetaan aina innolla ja joiden lähtöä koko planeetan elonit surevat yhdessä.
Kun kuningatar ja Chira kertoivat siitä, että meidän odotettiin pysyvän Chalineassa vuosia, vilkuilimme toisiamme eikä kukaan meistä tainnut oikein pitää ajatuksesta. Mutta meillä ei ole vielä edes taikavoimia saatikka kykyjä keksiä jotakin reittiä takaisin ja meidän katoamisemme on varmasti jo huomattu, jos aika on taas liikkunut kuten tavallisesti. Chira kertoi jopa, että osa elementinhallitsijoista oli jäänyt Chalineaan koko elämänsä ajaksi ja heidät oli haudattu tänne. Olisin mieluiten täällä kuitenkin sen kaikkein lyhyimmän ajan, kiitos.
Kaiken ison ja tärkeän vastapainoksi kuningatar Azi kertoi meille pienempiä asioita, jotka odottaisivat meitä lähitulevaisuudessa. Azi oli jo lähettänyt viestin elementaalikouluun ja me pääsisimme muiden elementaalioppilaiden kanssa aloittamaan parin viikon päästä alkavat opinnot. Zach oli innoissaan, sillä me aloitamme samalla vuosikurssilla, kuten Megaerakin.
Ennen koulua meidän pitää ilmeisesti tutustua Chalineaan paremmin ja sitä varten Chira oli meidän seurassamme. Neljä elementtiä ovat ilmeisesti esillä melkein kaikkialla elonien elämässä, sillä he ovat jopa asettautuneet asumaan kaikkiin neljään elementtiin. Maa on melko ilmiselvä, mutta pääsisimme tutustumaan myös vedenalaisiin kaupunkeihin, ilmassa leijuviin saariin ja maanalaisiin luoliin (jotka edustavat ilmeisesti tulta).
Kun kuningatar Azi antoi Chiralle puheenvuoron,tämä selosti, että meillä olisi tänä päivänä paljon tehtävää. Aloittaisimme menemällä uudestaan suojelijatarhoille ja löytämällä suojelijat myös Vidalle, Elille ja Samille. Sen jälkeen menisimme vierailemaan ilmalaatoille ja palaisimme sieltä takaisin melko myöhään illalla, sillä Vidan etsintä oli laittanut meidät jo jonkin verran jälkeen tarkoitetusta aikataulusta.
Kun Sfinx kuuli, minne olimme menossa, se ilmestyi kuin tyhjästä ja kipusi keikkumaan olkapäälleni. En tiedä miksi se tekee niin (luultavasti ärsyttääkseen minua), sillä vaikka se onkin vielä pentu, se on niin vietävän painava. Ellei Livia olisi hieronut hartioitani eilen illalla, ne olisivat varmaan vieläkin aivan jumissa.*
*Kopij. Huom. Vaikka Minnien selostus jatkuu yhä, se ei ole yhtä perusteellinen ja hyvin selostava kuin Vidan ensimmäinen päiväkirjamerkintä, josta seuraavat otteet on otettu
- - - -
Kehmakin 5. Keskiviikko 3058 jVS.
Chira kertoi, että meidän on paras kirjottaa jonkinlaista Chalinea-päiväkirjaa, että eloneille ja seuraaville elementinhallitsijoille jäisi jonkinlaisia todisteita meistä, joten ajattelin, että ainakin kokeilen, vaikka näitä papereita en kyllä anna kenellekään muulle kuin kuolleen ruumiini yli.* Mutta kun pääsimme näkemään Suurarkiston hyllyjä täyttävät entisten elementinhallitsijoiden päiväkirjat, olivat ne kyllä aika inspiroiva näky ja päätin aloittaa oman päiväkirjan heti.**
*Kopij. Huom. Tämän ei sentään tarvinnut käydä toteen.
**K.H. Seuraavaksi on hypätty yli joidenkin lyhyiden selostusten, jotka vastaavat lähes täydellisesti elementinhallitsija Vidan aiemmin kuvailemia tapahtumia, tosin ne ovat huomattavasti sekavemmat eivätkä kuvaile joitakin varsin tärkeitä yksityiskohtia. Aiheen tarkemmasta tutkimisesta kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä tarkastelemaan alkuperäisiä dokumentteja Chalinea Suuresta Arkistosta, joka sijaitsee Taivassaarilla.
Kun me vihdoin pääsimme Chiran kanssa ajamaan, alkoi päivä kääntyä mielenkiintoisemmaksi. Chira kuljetti meidät maisemareittiä Aicalinen lävitse ja saimme satyreg-vaunujen penkiltä yhdessä töllistellä kaikkea fantastista, mitä kaupungista löytyi. Nyt kun tiesin, että eloneilla oli käytössään taikuutta, osa rakennuksista vaikutti järkeenkäyvemmiltä. Korkeuksiin kohoavat tornit ja sillat ja sammakonmuotoiset talot vaikuttavat paljon järkevämmiltä, kun tajuaa, että niiden tekemisessä on voinut hieman kiertää joitakin sääntöjä taikuuden avulla. Ne olivat kyllä siltikin todella hienon näköisiä, tai ehkä jopa enemmän. Koska taikuutta, hello?
Ajoimme kaupungin ulkopuolelle ja kun maisema vaihtui kaupungin mukulakivikaduista kumpuileviksi kukkuloiksi, koetin ottaa pienet päiväunet kärryn penkillä istuen, sillä yöunet olivat jääneet varsin lyhyiksi. Se ei onnistunut kovin hyvin, mutta ainakin yritin ja tuntui kestävän vain hetken verran, ennen kuin saavuimme valtavan kokoisen navetan näköisen rakennuksen luo, jota Chira nimitti suojelijatarhoiksi.
Joka puolella oli nahkasiipisiä eläimiä enkä tiennyt minne olisin ensiksi mennyt tai mitä minun olisi kuulunut tehdä. En vielä siinä vaiheessa oikein tiennyt, mitä ajattelin suojelijoista, sillä olin kyllä pannut merkille, miten melkein jokaisella elonilla oli suojelija mukanaan tai jossain lähistöllä, mutta en ollut ehtinyt vielä edes ajatella saavani itselleni oman suojelijalemmikin.
Meillä ei ole koskaan ollut lemmikkiä, joten ajatuskin sellaisesta tuntui vieraalta, mutta olin jo siinä vaiheessa sillä kannalla, että ehkä paras valinta olisi vaikka pieni koiranpentu, koska en ollut varma, osaisinko hoitaa jotakin eksoottista eläintä, kuten Minnien ilvestä. Ja vaikken ollut koskaan oikein miettinyt asiaa, taisin silti pitää koirista enemmän kuin kissoista.
Minnie ja Sfinx menivät sisään ensimmäisinä, koska paikka oli heille tutuin ja Chira johdatteli meidät ensikertalaiset jäljessä sisään samalla kun selosti jotakin suojelijoista ja siitä, miten he valitsivat itselleen sopivan kumppanin. Chira kierrätti meitä hitaasti pitkin tarhojen eri osastoja ja rakennuksia ja aitauksia Mielenkiintoisinta, mitä hän kertoi oli se, etteivät suojelijaeläimet synny siivet selässään, vaan ne puhkeavat tavallisen näköisille poikasille parin viikon sisällä niiden syntymän jälkeen.
El oli ensimmäinen, joka löysi oman suojelijansa, tai pikemminkin Ior löysi hänet. Olimme päässeet vasta kissaeläinten osastolle, kun meitä alkoi seuraamaan pieni joukko erilaisia eläinten pentuja, jotka vaikuttivat jännittyneiltä ja innostuneilta. Katselin niiden tekemisiä kiinnostuneena, kun joukon rohkein, reippaan näköinen puumanpentu astui joukosta esiin ja siirtyi tassuttelemaan Elin vierellä eteenpäin samalla, kun muut pennut loikkivat ympäriinsä ilmiselvän riemuissaan.
Ehdin jo melkein pettyä, ettei pentujoukosta kukaan kuulunutkaan ilmeisesti minulle, kun siirryimme koiraeläinten osastolle ja siellä vasta olikin elämää. Yksi osio paikasta oli kokonaan omistettu erinnäköisille koirille, jotka eivät näyttäneet minkäänlaisilta rotukoirilta, joita Tellukselta löytyy, sillä ilmeisesti rotukehittely ei taida olla mikään elonien juttu, vaan ne näyttivät kaikki ihan tavallisilta Koirilta. Minä ajauduin rapsuttelemaan erään emon luona hyöriviä iloisia pentuja, jotka olivat vielä aika pikkuisia, kun yksi heistä, jolla oli kippurahäntä ja toinen korva lurpatti suloisesti, kun taas toinen taas oli terhakkaasti pystyssä, jäi katsomaan minua ja puhutteli minua.
“Olisi kai ollut hauskaa viettää vielä aikaa täällä sisarusten kanssa, mutta ilmeisesti minun täytyy tulla sinun mukaasi,’ se sanoi minulle telepaattisesti. Pennun äänensävy oli aika pikkuvanha, mutta se oli päättäväinen ja ilmeisesti tiesi, mitä teki. Se hyvästeli sisaruksensa pikaisesti ja nuolaisi huolestuneelta näyttävän emonsa kuonoa rauhoittavasti ja loikkasi sitten minun syliini
“Pidä minun pikku Jozestani huolta,” emokoira sanoi ääneen. Joze oli nimi, jonka emo oli antanut pennulleen ja vaikka onkin tapana, että suojelija saa siirtymäriittinä uuden nimen jatkaessaan jonkun elonin kumppanina, päätin jättää suojelijalleni hänen pentunimensä. Lupasin myös emolle, että huolehtisin hänen pennustaan ja koettaisin päästä vielä käyttämään häntä tarhoilla emonsa ja sisarustensa luona. Vaikka Joze olikin sen verran vanha, että selviää ilman emonsa maitoa, se ei kuitenkaan jaksa vielä lentää kovin pitkää aikaa, joten minä päädyin enimmäkseen kantelemaan sitä sylissäni koko loppupäivän.
Se ei haitannut laisinkaan, sillä Joze on todella suloinen - sen turkki on pehmeä ja hieman lainehtiva, sen korvat ovat hassut ja väriltään se on enimmäkseen valkoinen, mutta sillä on ruskeita läikkiä selässä ja kasvoissa.
Samin suojelijan ilmestymisessä kesti kaikkein kauimmin ja olimme ehtineet jo mennä Minnien ja Sfinxin kanssa etupihalle puun varjoon lepäilemään ja syömään eväitä korista, kun muut lopulta palasivat takaisin ja Samin olkapäällä kiikkui ruskeaselkäinen ja valkovatsainen nuori lumikko, jonka Sam kertoi nimenneensä Nonaksi.
Kun olimme pitäneet jonkin aikaa evästaukoa, Chira katseli jonkin aikaa taivaalla kirkkaana loistavia valtavia tähtiä ja totesi, että oli aika palata kohti Aicalinea, että ehtisimme juuri sopivasti ilmalaatoille menevään junaan. Mietin, miten jollekkin ilmeisesti ilmassa leijuvalle pääsisi menemään junalla, mutta onneksi en kysynyt sitä Chiralta, sillä vastaushan on päivänselvä, elikkä sinne päästään lentävällä junalla.
Kun Minnie näki juna-aseman ja junan, joka oli juuri lensi taivaan halki jonnekkin, hän alkoi näyttää melkoisen pahoinvoivalta. Hän ei ole lähimainkaan korkeiden paikkojen ystävä ja minun piti koittaa olla nauramatta, sillä se nyt olisi ollut ilkeää. Samoin reagoi Samkin, sillä heti kun olimme päässeet istumaan junavaunuun ja juna nytkähti liikkeelle, molemmat kiljaisivat kauhusta ja puristivat penkkiään kuin hengenhädässä. Chira katseli heitä huvittuneena, mutta kertoi myötätuntoisena, etteivät aivan kaikki elonitkaan pidä ilmajunilla kulkemisesta, vaikka se onkin hyvin turvallista. Hän kertoi, että junaa lennättävät näkymättömät ilmanhenget eivät antaisi junan pudota ja jos joku meinaisikin tipahtaa kyydistä, ilmanhenget nappaisivat hänet pian kiinni ja palauttaisivat paikoilleen.
Se ei rauhoittanut Samia tai Minnietä kovin paljon, jotka molemmat istuivat silmät kiinni koko matkan ylös asti, vaikka maisemat olivatkin aivan upeat. Chalinea ja Aicaline levittäytyi allamme sinisenä ja vihreänä ja kaupunki näytti ylhäältä päin katsottuna vielä hienommalta. Minä ja El olisimme halunneet mennä katsomaan maisemia yhteen vaunuista, joissa ei ollut kattoa ollenkaan ja jotka olivat ulkoilmalle avoimia, aivan kuin huvipuiston vaunut, mutta Chira sanoi, ettei niin kannattanut tehdä junan ollessa liikkeellä, minkä laitoin paluumatkaa varten muistiin.
Junamatka oli luultavasti jotain tunnin ja puolen tunnin väliltä, mutta ilman kelloa oli vaikea arvioida aikaa. Olimme kuitenkin nousseet jo pilvien tasolle ja ymprillämme oli mukavan usvaista. Olin nenä lasissa kiinni katsomassa, kun pilvien keskeltä ilmestyi yhtäkkiä valtava saari, kuin jumalten Olympos ja hihkaisin tahtomattani innostuksesta. Saari oli suurikokoinen ja sille rakennetut talot olivat enemmän porraspyramidin tai laatikon mallisia ja muistuttivat minua joistakin vanhoista viidakkoon kätkeytyneistä inkatemppeleistä. Saari ei ollut yksin, vaan erotin pilvien keskellä muitakin tummia hahmoja ja niiden välillä näkyi pitkiä riippusiltoja, joilla kulki eloneja edestakaisin vaivattoman näköisesti, tosin häntä varmaan auttoi aika hyvin tasapainottelussa.
“Nuille minä en mene, en sitten mene vaikka maksettaisiin,” sanoi Sam, joka oli uskaltautunut kurkistamaan sormiensa välistä. Meinasin kiusoitella häntä siitä, että hänestä saattaisi tulla ilman elementinhallitsija ja sitten se taitaisi kuulua ihan toimenkuvaan, mutta Sam sulki taas silmänsä ja odotti, että olimme turvallisesti pysähtyneet saarella olevalle kiskojen pätkälle, joka toimitti juna-aseman virkaa. Ilmajunat olivat kieltämättä varsin hienoja keksintöjä.
Chira selosti meille koko retkemme ajan ilmalaattojen historiasta ja se oli ihan mielenkiintoista. Ilmalaatat olivat olleet ensimmäinen maan ulkopuoleinen elementti, sillä he onnistuivat tekemään ikiaikaisen sopimuksen ilmanhenkien kanssa ja tämän liittoutuman seurauksena pääsivät turvallisesti asettautumaan ilmassa leijuville saarille.
Aicalinen eteläpuolella leijaileva saaristo on Chalinean toiseksi suurin. Kaikista suurin on ilmeisesti jonkin Chalinean aavikon yläpuolella, mutta koska sen ja muiden pienempien rykelmien sijainti on kauempana maanpäällisestä asutuksesta, niillä ei asu edes yhteensä yhtä paljon eloneita kuin täällä Taivassaarilla.
Saarilla oli tietenkin viileää ja tuulista, koska ne olivat pilvien keskellä maan pinnan yläpuolella, mutta silti tuuli tuntui melko lämpimältä eikä meidän ollut tarvinnut pukea lisää vaatetta ja Chira selitti, että ilmanhenget kontrolloivat säätäkin niin, että saarilla pystyy elämään ja kasvattamaan ravintoa ja muita kasveja. Minnie väitti, että hänellä oli kylmä, mutta hän onkin vilukissa.
Chira oli sopinut meille vierailun Chalinean Kuninkaalliseen Suurarkistoon, joka oli valtava rakennus saaren keskellä. Ulkoapäin se näytti valtavalta, neliskanttiselta kivilohkareelta, jonka pintaan oli kaiverrettu kauniita hieroglyfimäisiä kirjoituksia, jotka kertoivat kirjaston historiasta ja perustamiesta ja siitä, että kaikki elonien koskaan keräämä tieto löytyisi siellä yhden katon alta.. Seinissä olevat pienen pienet ikkunat saivat sen näyttämään melkein vankiltalta, joten en oikein ollut innostunut sen sisään menemisestä.
Sisältäpäin Suurarkisto vaikutti kuitenkin enemmän joltakin muinaiselta haudalta, mutta ei sellaiselta, jonka sisältä löytyy muumioita, vaikken voikaan olla varma, kuinka monta arkistonhoitajaa sen syvyyksiin on aikojen saatossa kadonnut. Se oli selvästikin kirjojen ja kaiken kootun tiedon hauta ja joka ikinen kirja tai pergamenttikäärö näytti siltä, että se oli unohdettu hyllyyn ja vain odotti, että joku tulisi sen taas avaamaan ja lukemaan sen sisään piilotetut salaisuudet. Eli se tuntui luultavasti sellaiselta paikalta kuin millainen Aleksandrian kirjaston on täytynyt joskus olla.
En tiedä, mikä kirjoissa ja kirjastoissa kerää puoleensa niin paljon kunnioitusta, mutta paikassa vallitsi melkein pyhäkkömäinen hiljaisuus, kun arkistonhoitajat pyyhkivät hyllyiltä pölyjä, kulkivat edestakaisin vetäen paksuja opuksia sisältäviä kärryjä tai olivat vetäytyneet ikkunoiden edessä olevien lukupöytien ääreen. Meidän luoksemme tuli arvokkaan ja vanhan näköinen parrakas elonimies, jolla oli käppyräinen sauva kädessään. Chira esitteli hänet ilmaelementalistien killanjohtajaksi ja minun piti miettiä, mitä eroa sillä oli ilmaelementin hallitsijaan. Luultavasti kyse oli siitä, että elementalistit tarvitsivat jonkinlaisen johtajan silloinkin, kun ketään ereliä ei ollut paikalla, mutta en kehdannut kysyä vanhan elementalistin eli Rozarian ollessa paikalla ja ehdin unohtaa sen tässä välissä.
Rozaria oli muuten mielenkiintoisen värinen, nimittäin vaaleanharmaa ja hänellä oli vielä tummempia raitoja, joten ehkä Suurarkistossa on sittenkin ihka oikeita muumioita. Ainakin Rozaria näytti siltä, että hän oli viettänyt hyvin pitkiä aikoja sisätiloissa ja himmeässä valaistuksessa eikä yhtä paljon aikaa jossakin ulkona reippailemassa.
Rozaria kertoi meille tarkemmin siitä, että Suurarkistosta löytyy tietoa ihan kaikesta, mistä joku vain voi haluta jotakin tietää, eikä peitellyt ylpeyttään tuosta seikasta kovin hyvin. Hän sanoi, että Suurarkisto oli avoin paikka kenelle tahansa elonille tulla hakemaan tietoa ja tietenkin tämä avoin kutsu kuului myös meille ja jos meistä koskaan tuntuisi siltä, että halusimme tietää enemmän jostakin, voisimme kysyä neuvoa joltakulta Arkiston kirjastonhoitajalta ja hän löytäisi juuri tarkoitukseen sopivan kirjan.
Sitten hän johdatti meidät pari kerrosta ylöspäin laatikossa ja esitteli meille osaston, jonka takia Chira oli meidät tuonut tänne. Kolmannessa kerroksessa oli nimittäin kokonainen käytävä molemmin puolin omistettu pelkille ereleistä kertoville kirjoille ja vanhoille elementinhallitsijoiden päiväkirjoille. Vasta silloin tiedostin todella, ettemme olleet tällä planeetalla ensimmäisiä emmekä todellakaan olleet yksin, vaikka siltä tuntuikin. Kun näin kaikki erilaiset kirjat, jotka sisälsivät kaiken meitä edeltäneiden elementinhallitsijoiden kokemat tapahtumat ja keräämän tiedon, olisin halunnut kerätä itselleni kasan päiväkirjoja ja hukuttautua niihin jossakin Arkiston syrjäisessä loukossa. Enkä ollut ainoa, sillä muutkin katselivat kirjoja uteliaina ja Minniestä näki päällepäin kuinka hän kihisi uteliaisuudesta.
Meitä ennen on käynyt Chalineassa muita ihmisiä yhteensä kaksikymmentä kahdeksan kertaa, eli kokonaisuudessaan 112 muuta ihmistä. Rozaria kertoi, että kaikki elementinhallitsijat olivat tulleet toisiinsa verraten hyvin erilaisista aikakausista, elämäntilanteista ja maailmankolkista. Meidän piti selostaa hänelle, mistä ajasta ja paikasta me itse olimme tulleet ja hänellä näytti olevan ihan mukavat tiedot siitä, millainen Maapallo oli ja miten siellä karkeasti toimittiin.
Hän selosti, että meidän aikakäsityksemme tietäminen oli hyvin tärkeää, jotta he saattoivat arvioida, miten he voisivat sijoittaa meidät Maapallon lineaariseen aikaan verrattuna Chalineaan. En ensiksi ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta hän kertoi esimerkkinä, että ensimmäiset elementinhallitsijat olivat tulleet ajasta, joka oli kauempana meidän ajanlaskumme alusta kuin olimme edes ehtineet aikaa laskea. Toiset elementinhallitsijat taas olivat meidän ajanlaskumme mukaan 1800-luvulta, kun taas heitä seuraavat tulivatkin mahdottoman tuntuisesti 1700-luvulta. Ilmeisesti Chalinean ja Maan välinen portaali ei välittänyt ajan käsitteestä laisinkaan, sillä Rozarian mukaan sama malli, tai pikemminkin sen puute, jatkui läpi kaikkien meitä ennen tulleiden ereleiden ajan, joten oli siis melko varma olettaa, että jotkut ihmisistä, jotka olivatkin tulleet meitä ennen Chalineaan, eivät ole välttämättä vielä edes syntyneet. Maapallon perspektiivistä katsoen, siis. Vähemmästäkin pää menee sekaisin.
Mutta meidän turvaamiseksemme emme saisi lukea niiden elementinhallitsijoiden päiväkirjoja, jotka olivat tulleet meitä ennen Chalineaan, mutta samaan aikaan olivat meidän tulevaisuudestamme, koska he saattoivat kirjoittaa päiväkirjoissaan asioita Telluksesta, jotka saattaisivat yllättää meidät. Käsitin sen niin, että jos meidän jälkeen esimerkiksi tulisi vaikkapa joku tyyppi 1900-luvun alkupuolelta ja minä sattuisin viittaamaan päiväkirjassani jotenkin Toisen Maailmansodan tapahtumiin, se saattaisi aiheuttaa turhaa tuskaa. Ilmeisesti jotain sellaista oli tapahtunutkin, jossain vaiheessa, koska arkistonhoitajien oli otettava se huomioon.
Kun olimme tutustuneet kirjastoon vielä hieman enemmän, kävimme syömässä päivällistä ravintolasta, jonka maisemaikkunoista näkyi kauempana hienosti leijaileville saarille, ja pilvetkin olivat seljenneet, joten taianomainen taivaskin näkyi hyvin. Minä olisin halunnut käydä vielä vierailemassa jollakin naapurisaarella, mutta Minnie ja Sam eivät ottaneet sitä kuuleviin korviinsa eikä Elkään ollut kovin innostunut, vaikka olinkin varma, että hän ainakin olisi pystynyt ylittämään yhden niistä riippusilloista, joita leijuvien laattojen välillä oli.
Chalinean ruoka on muuten älyttömän hyvää, joten kun olimme syöneet viimeisetkin muruset grillatuista perunantapaisista pyöryköistä, tulisesta kastikkeesta ja kasviksista, ja viimeistelleet jälkiruokana olleen hedelmäsorbetin, Chira sanoi, että meidän oli aika palata takaisin maan kamaralle, jotta ehtisimme nukkumaan hyvissä ajoin. Hän kertoi, että huomenna menisimme vedenalaiseen kaupunkiin, joka sijaitsi Aicalinenlahdessa pinnan alla ja sinne ei ollut merivirrankaan matkassa kovin lyhyt matka, joten meillä menisi koko päivä. Ja ylihuomenna lähtisimme ensiksi vierailemaan Chiran kotikylässä ja jatkaisimme yhden yön jälkeen matkaa Selkärankavuorille, joiden alla sijaitsi yksi maanalaisista luolakaupungeista.
Palasimme iltajunalla takaisin Aicalineen ja minä kannoin paitani sisässä Jozea, joka oli kaiken matkustuksen ja hyörimisen keskellä nukahtanut uupumuksesta. Minä ja El istuimme tällä kertaa yhdessä avovaunuista ja katsellessani päivätähtien laskeutumista horisontin taakse ja yötähtien esiintulemista, minäkin ehdin torkahtaa hetkeksi.
Ehdin nukkua sen verran, että taaskaan ei väsyttänyt, joten annan Jozen nukkua sängylläni ja sen sijaan keskityin kirjoittamaan kaikesta tämän päiväisestä. Käteen sattuu hirveästi kaikesta tästä kirjoittamisesta ja luultavasti se on huomennakin kipeä, tietenkin. Mutta koetan nyt saada unen päästä kiinni, koska minun täytyy kyllä yrittää saada unirytmi taas kunnolliseksi, ainakin ennen kouluun menoa. En taaskaan tiedä kellosta, mutta keskiyöstä on jo monta tuntia.