Unen alkulähteenä on todennäköisesti true crime- ja trilleriäänikirjat, joita olen kuunnellut päivinä ennen unen näkemistä. Näen unen aivan ennen aamuheräämistä, joten se on niin pitkä ja selkeä, etten edes muista kaikkea.
Unen alkupuolelle liittyy kuitenkin tärkeänä yksityiskohtana se, että ei paikkakunnilta on kokoontunut vanhoja luokkalaisiani ja muita puolituttuja koululaisia ja me olemme menossa bussilla käymään jossakin vähän isommassa kaupungissa. Jossakin välissä seikkailen jossakin pienessä S-Marketissa ja menen väärään suuntaan metallisista porteista katsomaan, onko kaupan ulkopuolella se tuote jota etsin, mutta minulla on ostoksia mukana jo muutenkin ja tunnen syyllisyyttä, koska joku saattaisi luulla että aioin varastaa ne, vaikka se ei ollutkaan aikomukseni.
Välissä tapahtuu jotakin muutakin epäselvää, mutta lopulta itse jännitys alkaa ja olen jonkun pienen ostoskeskuksen aulassa (mahdollisesti sama, jossa se S-Market sijaitsee) riitelemässä parin entisen kouluaiseni kanssa. Molemmat ovat poikia - toinen heistä on oikea entinen luokkakaverini, josta käytän nimimerkkiä S, ja toinen on ilmeisesti pelkkä unihenkilä, koska en muista hänen nimeään tai kasvojaan, vaikkka hän onkin melko tärkeässä roolissa tässä unessa.
S on pahalla tuulella minua ja toista poikaa kohtaan ja se on sellaisella mielellä, että se uhoaa kaikenlaista typerää ja on valmis myös toteuttamaan sanomisiaan. Hän paljastaa suutuksissaan, että hän on valmistellut jo päivän aikana kaikki ostoskeskuksen ikkunat ja ison ikkunan niin, että ylhäällä ja alhaalla olevat ruuvit on irrotettu ja enää pitää vääntää ikkuna-avaimella keskeltä, että ne aukeavat, ja se on aikeissa tulla yöllä ryöstöpuuhiin. Tämän kerrottuaan S vetää minut tahtomattani rikoskumppaniksi heittämällä minulle ikkuna-avaimen, koska minua ei tulla epäilemään yhtä helposti.
Ostoskeskuks on jo melkein täysin kiinni ja tyhjä, mutta siellä on vielä joitakin aika hämärän näköisiä tyyppejä. Mietin, voisinko valehdella S:lle, että joku heistä näki, miten minä sujautin taskuun ikkuna-avaimen, keksi mitä oli tekeillä, päätti ryöstää paikan itse, tuli luokseni ostoskeskuksen ulkopuolella, ja otti avaimen minulta väkisin. Todellisuudessa minä olisin vain juossut ulkokautta henkilökunnan ovelle, antanut heille avaimen ja paljastanut, mitä oli suunnitteilla.
Aion sujauttaa ikkuna-avaimen mahdollisimman näkyvästi taskuuni, sillä S on liian keskittynyt riitelemään toisen pojan kanssa, mutta sitten katson ostoskeskuksessa istuskelevia tyyppejä uudestaan ja mieleeni juolahtaa, että jotkut heistä voisivat oikeasti yrittää ottaa avaimen minulta väkivalloin enkä tosiaankaan halua sekoittaa tapahtumiin tuntemattomia ammattirikollisen näköisiä tyyppejä. Sujautan ikkuna-avaimen taskuun siis suurempaa huomiota herättämättä ja mietin epätoivoisesti, miten selviäsin tilanteesta.
Hetken kuluttua teen jotakin todella typerää, eli kerron S:lle suoraan, että hänen ryöstöajatuksensa on täysin idioottimainen ja hänen on parempi olla tekemättä sitä oikeasti. Pisteenä i:n päälle estän häntä tekemästä sitä oikeasti menemällä lähimmän melkein suljetun liikkeen luo, ottamalla ikkuna-avaimen taskustani ja heittämällä sen oven raosta keskelle kaupan lattiaa. S ei pääse hakemaan sitä, ei ilman ikkuna-avainta.
Käännyn takaisin hänen puoleensa jotta voisin selittää, että tässä on hänen tilaisuutensa päästä kuin koira veräjästä. Kaupan työntekijät tulevat huomaamaan, että ryöstöä suunniteltiin muttei tehty, eikä hän lopulta olisikaan rikollinen. Mutta kun näen hänen kasvonsa, hän on raivosta suunniltaan. Tiedän, että hän aikoo pian tappaa minut ryöstösuunnitelmien pilaamisen takia.
En ajattele mitään, vaan lähden juoksemaan pakoon. Ostoskeskus ei ole turvallinen paikka, vaikka se onkin julkinen, mutta aivan parin talon päässä on asuntola, jossa olen turvassa lukkojen ja vartijan takana. Pääsen perille ennen kuin S saa minut kiinni ja ovenvartija on juuri sopivasti alakerrassa niin, että hän näkee tuulikaapin lasien takaa minun tulevan. Ilmeestäni hän kai päättelee, että nyt on tosi kyseessä ja avaa oven valmiiksi niin, että pääsen suoraan sisälle. Sitten hän menee ulos estämään S:n sisäänpääsyaikeet, vaikkei hänen tarvitsisi riskeerata itseään. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että hän saa suojeltua minut ja S:n häädettyä.
Pian S tulee kuitenkin jo takaisin, yhä yhtä tappavan raivoissaan. Tällä kertaa hänellä on mukanaan auto ja autossa on sen toisen pojan ruumis. S tappoi hänet pelkästään jo sen takia että he olivat riidoissa keskenään ja hän oli paikalla, kun heitin avaimen. Nyt vartijakin perääntyy sisään ja menee soittamaan poliisille. S kuitenkin nousee autosta ja katson oven lasien takaa, miten hän lähestyy kirjaimellisesti hulluna raivosta, sillä hän näyttää menettäneen järkensä täydellisesti.
Tapahtumat hämärtyvät muistista hetkeksi, mutta yhtäkkiä minä olen itsekin ulkona, selin asuntolaan. Vasen käsivarteni on puristunut S:n kaulan ympärille ja oikeassa kädessäni pidän häneltä ottamaani pientä pistoolia, jolle koetan löytää mahdollisimman tappavaa ja uhkaavaa kulmaa, mikä on vielä hieman vaikeampaa, koska hän liikuttaa päätään. Lopulta pistoolin suuaukko on vasten hänen ohimoaan, korvan lähellä ja tuntuu, että aika pysähtyy hetkeksi, kun mietin oikeasti, painaakko liipaisinta vai ei.
Hän aikoi ryöstää ostoskeskuksen, tappoi jo ainakin yhden ihmisen kylmäverisesti enkä ehkä itsekään tule olemaan enää turvassa niin kauan kuin hän on elossa. Saatan kertoa nämä hänelle ääneen, sillä pian hän ottaa minut paljon enemmän vakavissaan, jähmettyy aloilleen ja tuntuu ensimmäistä kertaa oikeasti pelkäävänsä minua.
Kuka tietää, kuinka paatuneeksi rikolliseksi hän on ruvennut sen jälkeen kun olimme samassa koulussa, tarviiko minun tuntea yhtään sympatiaa kohti sellaista poikaa, joka on valinnut oman tiensä?
Ennen kuin pääsen pohdinnoissani loppuun, vartija palaa ja pyytää, etten ampuisi. Hän sanoo, että poliisit ovat pian paikalla. Pyyntö, etten ampuisi saa minut romahtamaan ja purskahtamaan itkuun kaikesta paniikista ja stressistä ja moraalikysymysten pohtimisesta. Ketä minä huijaan?
En minä olisi pystynyt ampumaan; en, vaikka olisin kuinka järkeillyt tai ollut vihoissani. S on lihaa ja verta siinä käsissäni, ei minusta ole tekemään hänestä ruumista, ei niin kuin hän teki toiselle pojalle, jonka mitäännäkemättömät silmät katsovat meitä yhä käynnissä olevan auton takaikkunasta.
Viivyttelin niin kauan, koska sormeni ei olisi kyennyt kuitenkaan edes koettamanan liipamisen painamisesta. Siinä välissä olisi aivan yhtä hyvin voinut olla joku läpinäkymätön este.
Tapahtumat hämärtyvät taas, mutta olen taass kohta bussissa ja olemme palaamassa kotipaikkakunnalleni. S on poliisin huostassa, kaikki ovat järkyttyneitä tapahtumasta, minä kai kaikkein eniten. Alamme olla jo melko lähellä perillä, kun saan viestin, että S on kuollut leikkauksessa, joka hänelle tehtiin pian pidätyksen jälkeen. Hänellä oli sisäisiä vammoja, eivätkä lääkärit ehtineet auttaa ajoissa.
Juuri ennen heräämistä tajuan, että S sai sisäisiä vammoja, koska se toinen poika jonka hän päätyi tappamaan, taisteli niin kovasti vastaan. Hän pelasti minun henkeni, joko silloin kun hän antoi minulle lisäaikaa juosta pakoon koettamalla pysäyttää S:n, tai sen jälkeen kun S palasi kostamaan hänellekin.
Herään siihen, kun alan itkeä uudestaan.
-21-22.5.2022, nähty aamuyöstä
Unen alkupuolelle liittyy kuitenkin tärkeänä yksityiskohtana se, että ei paikkakunnilta on kokoontunut vanhoja luokkalaisiani ja muita puolituttuja koululaisia ja me olemme menossa bussilla käymään jossakin vähän isommassa kaupungissa. Jossakin välissä seikkailen jossakin pienessä S-Marketissa ja menen väärään suuntaan metallisista porteista katsomaan, onko kaupan ulkopuolella se tuote jota etsin, mutta minulla on ostoksia mukana jo muutenkin ja tunnen syyllisyyttä, koska joku saattaisi luulla että aioin varastaa ne, vaikka se ei ollutkaan aikomukseni.
Välissä tapahtuu jotakin muutakin epäselvää, mutta lopulta itse jännitys alkaa ja olen jonkun pienen ostoskeskuksen aulassa (mahdollisesti sama, jossa se S-Market sijaitsee) riitelemässä parin entisen kouluaiseni kanssa. Molemmat ovat poikia - toinen heistä on oikea entinen luokkakaverini, josta käytän nimimerkkiä S, ja toinen on ilmeisesti pelkkä unihenkilä, koska en muista hänen nimeään tai kasvojaan, vaikkka hän onkin melko tärkeässä roolissa tässä unessa.
S on pahalla tuulella minua ja toista poikaa kohtaan ja se on sellaisella mielellä, että se uhoaa kaikenlaista typerää ja on valmis myös toteuttamaan sanomisiaan. Hän paljastaa suutuksissaan, että hän on valmistellut jo päivän aikana kaikki ostoskeskuksen ikkunat ja ison ikkunan niin, että ylhäällä ja alhaalla olevat ruuvit on irrotettu ja enää pitää vääntää ikkuna-avaimella keskeltä, että ne aukeavat, ja se on aikeissa tulla yöllä ryöstöpuuhiin. Tämän kerrottuaan S vetää minut tahtomattani rikoskumppaniksi heittämällä minulle ikkuna-avaimen, koska minua ei tulla epäilemään yhtä helposti.
Ostoskeskuks on jo melkein täysin kiinni ja tyhjä, mutta siellä on vielä joitakin aika hämärän näköisiä tyyppejä. Mietin, voisinko valehdella S:lle, että joku heistä näki, miten minä sujautin taskuun ikkuna-avaimen, keksi mitä oli tekeillä, päätti ryöstää paikan itse, tuli luokseni ostoskeskuksen ulkopuolella, ja otti avaimen minulta väkisin. Todellisuudessa minä olisin vain juossut ulkokautta henkilökunnan ovelle, antanut heille avaimen ja paljastanut, mitä oli suunnitteilla.
Aion sujauttaa ikkuna-avaimen mahdollisimman näkyvästi taskuuni, sillä S on liian keskittynyt riitelemään toisen pojan kanssa, mutta sitten katson ostoskeskuksessa istuskelevia tyyppejä uudestaan ja mieleeni juolahtaa, että jotkut heistä voisivat oikeasti yrittää ottaa avaimen minulta väkivalloin enkä tosiaankaan halua sekoittaa tapahtumiin tuntemattomia ammattirikollisen näköisiä tyyppejä. Sujautan ikkuna-avaimen taskuun siis suurempaa huomiota herättämättä ja mietin epätoivoisesti, miten selviäsin tilanteesta.
Hetken kuluttua teen jotakin todella typerää, eli kerron S:lle suoraan, että hänen ryöstöajatuksensa on täysin idioottimainen ja hänen on parempi olla tekemättä sitä oikeasti. Pisteenä i:n päälle estän häntä tekemästä sitä oikeasti menemällä lähimmän melkein suljetun liikkeen luo, ottamalla ikkuna-avaimen taskustani ja heittämällä sen oven raosta keskelle kaupan lattiaa. S ei pääse hakemaan sitä, ei ilman ikkuna-avainta.
Käännyn takaisin hänen puoleensa jotta voisin selittää, että tässä on hänen tilaisuutensa päästä kuin koira veräjästä. Kaupan työntekijät tulevat huomaamaan, että ryöstöä suunniteltiin muttei tehty, eikä hän lopulta olisikaan rikollinen. Mutta kun näen hänen kasvonsa, hän on raivosta suunniltaan. Tiedän, että hän aikoo pian tappaa minut ryöstösuunnitelmien pilaamisen takia.
En ajattele mitään, vaan lähden juoksemaan pakoon. Ostoskeskus ei ole turvallinen paikka, vaikka se onkin julkinen, mutta aivan parin talon päässä on asuntola, jossa olen turvassa lukkojen ja vartijan takana. Pääsen perille ennen kuin S saa minut kiinni ja ovenvartija on juuri sopivasti alakerrassa niin, että hän näkee tuulikaapin lasien takaa minun tulevan. Ilmeestäni hän kai päättelee, että nyt on tosi kyseessä ja avaa oven valmiiksi niin, että pääsen suoraan sisälle. Sitten hän menee ulos estämään S:n sisäänpääsyaikeet, vaikkei hänen tarvitsisi riskeerata itseään. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että hän saa suojeltua minut ja S:n häädettyä.
Pian S tulee kuitenkin jo takaisin, yhä yhtä tappavan raivoissaan. Tällä kertaa hänellä on mukanaan auto ja autossa on sen toisen pojan ruumis. S tappoi hänet pelkästään jo sen takia että he olivat riidoissa keskenään ja hän oli paikalla, kun heitin avaimen. Nyt vartijakin perääntyy sisään ja menee soittamaan poliisille. S kuitenkin nousee autosta ja katson oven lasien takaa, miten hän lähestyy kirjaimellisesti hulluna raivosta, sillä hän näyttää menettäneen järkensä täydellisesti.
Tapahtumat hämärtyvät muistista hetkeksi, mutta yhtäkkiä minä olen itsekin ulkona, selin asuntolaan. Vasen käsivarteni on puristunut S:n kaulan ympärille ja oikeassa kädessäni pidän häneltä ottamaani pientä pistoolia, jolle koetan löytää mahdollisimman tappavaa ja uhkaavaa kulmaa, mikä on vielä hieman vaikeampaa, koska hän liikuttaa päätään. Lopulta pistoolin suuaukko on vasten hänen ohimoaan, korvan lähellä ja tuntuu, että aika pysähtyy hetkeksi, kun mietin oikeasti, painaakko liipaisinta vai ei.
Hän aikoi ryöstää ostoskeskuksen, tappoi jo ainakin yhden ihmisen kylmäverisesti enkä ehkä itsekään tule olemaan enää turvassa niin kauan kuin hän on elossa. Saatan kertoa nämä hänelle ääneen, sillä pian hän ottaa minut paljon enemmän vakavissaan, jähmettyy aloilleen ja tuntuu ensimmäistä kertaa oikeasti pelkäävänsä minua.
Kuka tietää, kuinka paatuneeksi rikolliseksi hän on ruvennut sen jälkeen kun olimme samassa koulussa, tarviiko minun tuntea yhtään sympatiaa kohti sellaista poikaa, joka on valinnut oman tiensä?
Ennen kuin pääsen pohdinnoissani loppuun, vartija palaa ja pyytää, etten ampuisi. Hän sanoo, että poliisit ovat pian paikalla. Pyyntö, etten ampuisi saa minut romahtamaan ja purskahtamaan itkuun kaikesta paniikista ja stressistä ja moraalikysymysten pohtimisesta. Ketä minä huijaan?
En minä olisi pystynyt ampumaan; en, vaikka olisin kuinka järkeillyt tai ollut vihoissani. S on lihaa ja verta siinä käsissäni, ei minusta ole tekemään hänestä ruumista, ei niin kuin hän teki toiselle pojalle, jonka mitäännäkemättömät silmät katsovat meitä yhä käynnissä olevan auton takaikkunasta.
Viivyttelin niin kauan, koska sormeni ei olisi kyennyt kuitenkaan edes koettamanan liipamisen painamisesta. Siinä välissä olisi aivan yhtä hyvin voinut olla joku läpinäkymätön este.
Tapahtumat hämärtyvät taas, mutta olen taass kohta bussissa ja olemme palaamassa kotipaikkakunnalleni. S on poliisin huostassa, kaikki ovat järkyttyneitä tapahtumasta, minä kai kaikkein eniten. Alamme olla jo melko lähellä perillä, kun saan viestin, että S on kuollut leikkauksessa, joka hänelle tehtiin pian pidätyksen jälkeen. Hänellä oli sisäisiä vammoja, eivätkä lääkärit ehtineet auttaa ajoissa.
Juuri ennen heräämistä tajuan, että S sai sisäisiä vammoja, koska se toinen poika jonka hän päätyi tappamaan, taisteli niin kovasti vastaan. Hän pelasti minun henkeni, joko silloin kun hän antoi minulle lisäaikaa juosta pakoon koettamalla pysäyttää S:n, tai sen jälkeen kun S palasi kostamaan hänellekin.
Herään siihen, kun alan itkeä uudestaan.
-21-22.5.2022, nähty aamuyöstä